Tuskin olivat Savon heränneet saaneet kuulla, että Akiander tulisi suorittamaan kuvauksensa heidän edustamansa suunnan merkkimiehistä ja menneistä vaiheista toisessa hengessä, kuin he olivat toivoneet, ennenkuin he yhä yleisemmin valittivat, että heidän piiristään mitään tietoja oli hänelle annettu. Julkisuudessa he eivät esiintyneet, mutta sitä kiivaammin keskinäisissä keskusteluissa ja toisilleen kirjoittamissaan kirjeissä. Bergh lienee ollut ainoa heistä, joka edelleen edusti toista katsantotapaa [Kert. K. A. Malmberg, Josef Österbladh, N. G. Arppe y.m.]. Saatuaan lukea Akianderin Savon herännäisyyttä koskevan esityksen alkua [Kert. Otto Hjelt.], oli hänkin pahoillaan siitä, että tämä esitys sisälsi niin paljon erehdyttävää ja harhaan johtavaa, mutta hän piti kuitenkin sitä semmoisenakin siksi tärkeänä, ettei hän suinkaan tahtonut teoksen valmistumista vaikeuttaa. Saadakseen täydentää ja oikaista Akianderin ainehistoa, koetti hän vain viivyttää kysymyksessä olevan osan ilmestymistä, jotta hän ehtisi hankkia Akianderille tarkempia tietoja, joiden kautta Savon herännäisyys myöhemmässä esityksessä pääsisi esiintymään edullisemmassa valossa. Tässä tarkoituksessa kirjoitti hän m.m. J. J. Rahmille, pyytäen häneltä tarkempia tietoja muutamista asioista. Vastaukseksi sai hän pitkän, ankaran kirjeen otsakkeella: "Rovasti, veli J. F. Berghin promemorian johdosta. Samalle J. F. Berghille uskottu lausunto". Koska tämä lausunto kuvaa ei vain Rahmin, vaan useampien muiden heränneitten silloista katsantotapaa ja koska se samalla selittää, miksi tiedot Savonkin Ruotsalaisen suuntaa edustavasta herännäisyydestä Akianderin teoksessa ovat suhteellisesti paljon niukemmat kuin kuvaukset esim. Renqvistin ystävistä samassa osassa maata, lainaamme sen tähän:

"Allekirjoittanut, joka mitä syvimmällä kunnioituksella kunnioittaa J. F. Berghin hyviä tarkoituksia ja hänen väsymätöntä intoa paraan ymmärryksensä mukaan edistää tosi kristillisyyttä ja kaikkea muuta, joka voipi hyödyttää ihmisiä, ja joka tietää itsensä olevan hyödyttömän ja kelvottoman rievun, joka ei olisi kelvollinen pyyhkimään veli Berghin kenkiä, arvelee, että sama B. on menetellyt sangen epäviisaasti ja väärin keskeyttämällä Akianderin Savon herännäisyyttä esittävän historian painattamista, saadakseen mielipidettä tästä liikkeestä muuttumaan ja korjatuksi. Jos B. voisi uudestaan luoda Akianderin ja tehdä hänestä, joka on suruton sekä hengellisesti sokea ja kokematon ihminen, uudesti syntyneen ja kokeneen kristityn, niin tuo olisi toista: mutta koska olen vakuutettu siitä, ettei B. eikä kukaan muukaan ihminen voi semmoista aikaansaada, niin ei varmaankaan ole miksikään hyödyksi, vaan päinvastoin vahingoksi, varustaa Akianderia uusilla aineksilla hänen keittoaan varten. Sillä hänen keittotaitonsa on semmoinen, että hän joka tapauksessa saa keitolleen sen maun, minkä hän sille alkuaan aikoi, ja siten tulee vain viimeinen villitys ensimmäistä pahemmaksi. Niin, iterum iterumque dico (jälleen ja jälleen sanon): sangen tyhmä päähänpisto ja kunnioitetun veljeni B:n omaa puuhaa tuo oli, että hän rupesi toimimaan yhdessä Akianderin kanssa ja hankkimaan hänelle uusia aineksia, koska tämä kuitenkin itse on kokkina ja semmoisena tahtoo toimia oman päänsä mukaan. Olihan Paavo Ruotsalainen Jumalan valittu ase, jolla oli evankeliumin syvä salaisuus kätkettynä karkean kuoren alla, ja Akiander on rehellinen, suruton mies, joka käsittää jumalisuuden salaisuuden yhtä hyvin kuin lehmä tuulimyllyn. Kummako sitten, että A. häväisee ja panettelee Paavo Ruotsalaista? Hänenhän täytyy niin tehdä, sitä ei saa kummastella, 'se on hänen virkansa'. Hän ei sitäpaitsi ole yksinänsä, ei luota yksistään itseensä, vaan luulee seisovansa hyvinkin lujalla pohjalla, turvautuessaan korkeasti valistuneihin jumaluusoppineihin, jotka eivät ole 'lahkolaisia' sekä muiden viisasten ja hengellisesti sokeitten maailman herrojen arvosteluun ja auktoriteettiin. Tuommoinenko, joka sitäpaitsi semmoisen kaartin seuraamana lähtee taisteluun kerettiläisiä vastaan, rupeisi kuuntelemaan jonkun katuojasta huutavan vastalauseita? Sitä älköön kukaan uskoko. Ei, hän luulee tietävänsä, että hän ajaa oikeaa asiaa ja tekee Jumalalle palveluksen, eikä sydämensä sokeudessa tiedä, että hän asettuu Herraa ja hänen voideltuansa vastaan. Tuo ei ole kummallista, koska raamattu todistaa: 'luonnollinen ihminen ei ymmärrä' j.n.e. Mikä tulos siitä on, jos minä panen sokean hakemaan lokaan tahi kivikkoon kätkettyä jalokiveä? Niin myöskin, jos pukki asetetaan puutarhuriksi ja sille sanotaan: saat kyllä perata pois rikkaruohot, mutta varo muita kasveja ja hoida niitä, varsinkin noita kauniita kupukaaleja! Tiedämmehän mitä pukki tekee: se syö kaalit ja jättää rikkaruohot rauhaan. Ja sen se tekee, vaikka sitä kuinka neuvottaisiin ja varoitettaisiin. Niin käypi meidänkin Akianderille antamiemme neuvojen ja avustusten. Niitä on hän jo saanut liiaksi paljon eikä suinkaan liian vähän. Saakoon hän rauhassa keittää keittoaan. Älkäämme myöskään vaivatko itseämme turhaan potkimalla vastaan, vaan antakaamme hänen kernaasti kuvata Paavoa ja Savon kristityitä miten rumiksi tahansa. Ehkä voi semmoinenkin menettely Jumalan kädessä tulla välikappaleeksi meidän herättämiseksi hengellisestä penseydestä, maailmankaltaisuudesta ja maailman ystävyydestä. Minusta tuntuu, että meillä jo on liiaksi kunniaa ja myötätuulta, paljon enemmän kuin kestämme. Paavo oli uskollinen Herran opetuslapsi, ja sentähden täytyi maailman vihata häntä. Älkäämme olko tyytymättömiä siihen, että häpeä maailman mielestä liittyy hänen nimeensä". Lueteltuaan niitä "arvonimiä", jotka Paavo Akianderilta saapi, jatkaa Rahm: "Tuohan kuuluu kaikki kauniilta, kun vain Akiander ei menettelisi aivan kuivasti, vaan ahkeruudella ja innolla huutaisi maailmalle, mitä hänen mielessään on, sekä, mikäli hän voipi, todistaisi sen esimerkeillä ja todistuksilla sydämensä pohjasta"!

"Mutta ennenkuin jatkan, tahdon lausua muutaman sanan noista muista kohdista, joihin en niinkään paljo koske. Mitä niihin kohtiin tulee, jotka koskevat historiallisia seikkoja, niin tuntevat muut ne asiat paremmin kuin minä. Mutta siinä vakaumuksessa pysyn minä puolestani, ettei uusia tietoja ensinkään Akianderille annettaisi. Jos kuitenkin muut vastoin minun kieltoani ja tahtoani vastaavat jotakin tiedusteluihin ja jos toisten sopii menetellä sivistymättömien maalaiskappalaisten tavoin, niin ehdottaisin, että muutamiin tiedusteluihin, esim.: 'Mitä sanoi ukko Poikosen opiksi?' mitä tarkoitti hän sanoillaan: 'Ei auta kumpikaan?' y.m., lyhyesti vastattaisiin: 'se ei koske professori Akianderia'."

"Vielä tahdon ukko Paavon huonosta maineesta vakaumuksenani lausua, että hänen nimensä, siinäkin tapauksessa että asiasta kynäsota syntyisi, ainakin nykyisen sukupolven aikana yleensä tulee olemaan loan peittämänä eikä menetä arvokoristeitaan. Mitä tulevat sukupolvet asiasta arvelevat, jos ne sitä ajattelevat, siitä en tahdo mitään ennustaa. Mutta sen saatan myöskin todenmukaisesti sanoa, etten alusta alkaen ole muuta odottanut, kuin että Akianderin hääräileminen Savon herätysten parissa ei johtaisi muihin tuloksiin, kuin pukin toiminta puutarhassa".

"Tulen nyt toiseen kysymykseen, jonka tämän lukija asettaa itsensä tahi oikeammin minun vastattavaksi: sekö sitten on mielipiteesi, että meidän tulisi pysyä aivan äänettöminä, kierrettiin ja väännettiin totuutta miten tahansa, niin ettei meidän ensinkään tarvitsisi huolehtia totuuden tunnustamisesta ja puolustamisesta eikä valheen vastustamisesta j.n.e.? Vastaan: vakaumukseni on, että meidän sotaa ja puolustusta suunnitellessamme ensin tulee tarkastaa, oman itsemmekö tähden vai totuudenko tähden varustaudumme taisteluun. Taistellaanhan usein paljon oman kunnian puolesta ja jotta vältettäisiin häväistystä ja ristiä, vaikka tuo on tapahtuvinaan totuuden tähden. Eivät ole semmoiset sodat hyödyllisiä. Jos kärpänen puree meitä nenään, niin eihän sentähden tarvitse suurta melua nostaa. Ja jos pieni häväistyksen puro tulee päällemme jumaluusoppineitten kukkuloilta, niin että kunniamme siitä kärsii ja me saamme takaisin liuskan siitä narrikaapusta, jota meidän ennen täytyi kantaa, niin eihän taivas sentähden putoa alas päällemme. Ei meidän siis tarvitse olla niin kovin hätäisiä ja tuskitellen kysyä neuvoa järjeltä, jos joku oppinut professori sijoittaa meidät narrien ja haaveilijoitten lukuun, koska Herra vielä elää ja auttaa niitä, jotka häntä etsivät. Toiseksi arvelen, että jos joku tuntee Herran kutsumusta taisteluun totuuden puolesta, niin älköön hän suinkaan vetäytykö siitä pois, vaan korottakoon äänensä pasuunan ääneksi ja taistelkoon, sikäli kuin hänen kutsumuksensa vaatii, kaikella voimalla, sitkeydellä ja itsensäkieltämisellä sen armon mukaan, minkä Herra hänelle antaa. Jos joku tänäkin aikana tuntisi kutsumusta ja saisi armoa ja voimaa tosi valossa esittämään Paavo Ruotsalaisen sisällistä ja ulkonaista elämää tahi — käyttääkseni Akianderin nimitystä — koko 'Savon herännäisyyttä', niin en suinkaan tahtoisi kieltää häntä sitä tekemästä. Mutta siinä tapauksessa olisi minusta tämä kirjoitus julkaistava eri kirjana eikä lähetettävä Akianderille hänen imelän keittonsa lisäksi. — Ainoa keino Akianderin esityksen kumoamiseksi on epäilemättä erikoisen esityksen toimittaminen, semmoisen, joka esittää asiat asiakirjojen ja todistusten pohjalla ja jossa ne siten esiintyvät toisessa valossa, kuin Akiander voi ja tahtoo niille antaa. Semmoisen esityksen lähettäminen Akianderille sillä vaatimuksella, että hän sen julkaisisi oman esityksensä rinnalla, kävisi ehkä päinsä, mutta varmuudella ei voi olettaa, että hän tuohon suostuisi. Minä puolestani en kuitenkaan toivoisi, että tämmöinenkään esitys Akianderin kätten kautta toimitettaisiin julkisuuteen, vaan kernaammin eri kirjoituksena, jommoista sitäpaitsi kuitenkaan lyhyessä ajassa tuskin voitaisiin saada aikaan. Jos J. F. Bergh — epäilemättä ainoa, joka pystyisi kirjoittamaan laajaperäisen biografisen esityksen tästä — tuntisi kutsumusta ruveta semmoista kirjoittamaan, niin ei ole aika sopiva siihen, ennenkuin Akianderin esitykset ja lähteet ovat tulleet julkisuuteen, nämä kun epäilemättä sisältävät paljon tietoja, joita muutoin suurella vaivalla saisi hakea".

"Mutta jos nyt J. F. B—gh minulta kysyisi: koska tahdot, ettei mitään Akianderille lähetettäisi, mitä arvelet siis, että hänelle vastaisin, minä kun olen keskeyttänyt painattamisen ja luvannut toimittaa hänelle uusia tietoja, niin ehdottaisin, että B. kirjoittaisi hänelle tähän tapaan: 'Pyydän kohteliaimmin anteeksi, että minä, asian laajaperäisyyttä punnitsematta, olen keskeyttänyt teoksenne painattamisen. Huomaan nyt, että olen luvannut enemmän kuin pystyn toimittamaan ja niukka aikani myöntää. Herra Professorilla on monessa suhteessa toiset mielipiteet kuin minulla — arvostelee asioita toisen näkökohdan mukaan kuin minä. Voidakseni esittää ainetta vakaumukseni mukaan, täytyisi minun maalata koko taulu aivan uudestaan ja asettaa se kerrassaan toiseen valoon, ja tätä en nyt lyhyessä ajassa voi saada aikaan. Sentähden pyydän vielä toistamiseen anteeksi sekä, että jatkatte teoksenne julkaisemista paraan ymmärryksenne mukaan'".

Jotta Bergh voisi välttää jyrkän kiellon loukkaavaa muotoa ehdottaa Rahm, että hän antaisi lyhyitä vastauksia muutamiin Akianderin historiallisia asioita koskeviin tiedusteluihin. Mainittuaan muutamia näistä, hän jatkaa: "Mutta kaikkiin muihin tiedusteluihin niinkuin Poikosen opista, Niskasten muistokirjoista, Paavon matkasta Puolaan y.m. ei pitäisi vastata mitään taikka näin: en ole ehtinyt niistä selvitystä antaa. Mitä tulee tiedustelun ensimmäiseen kohtaan ja kaikkiin kunnianimiin, jotka Paavo siinä saa, niin säilykööt ne semmoisina. Korkeintain voisi Bergh Paavo Ruotsalaista vastaan siinä tehtyjen syytösten johdosta vastata: 'ei, ei, ei, ei, niin ei ole, mutta miten asian laita oikeastaan on, sitä ei ole niin helppo sanoa — siihen tarvittaisiin uusi kuvaus;' ja jos B. niin ajattelee, sopisi lisätä: jos minulle suodaan elonpäiviä, terveyttä ja voimia, niin aion vastedes koettaa kirjoittaa erikoisen esityksen P. Ruotsalaisesta ja hänen elämänvaiheistaan".

"Liitän tähän otteen kaksi vuotta sitten Akianderille kirjoittamastani kirjeestä, näyttääkseni veljille, mitä tietoja Akiander minulta ennen on saanut. Olkoon se todistuksena, ei viisaudestani, vaan suuresta tyhmyydestäni. Niin — minä häpeen ja minua inhoittaa, lukiessani lörpötystäni ukon 'varjopuolista'. Sen kautta ovat asianomaiset sokeat pilkkaajat vain saaneet enemmän vettä myllyynsä. Asianlaita oli seuraava. Akiander pyysi minulta kaikenkaltaisia tietoja, erittäin muutamista kiuruveteläisistä — Lyytikäisestä, Olkkosesta, Pikkaraisesta [Nämä tiedot löytyvät Akianderin teoksen IV:ssä osassa. (Käsitelty historiani II osan siv. 356-359.)] — sekä kirkonkirjan että minun tietojeni mukaan. Seurakunnan pappina pidin itseni velvollisena hänelle antamaan nuo tiedot, aikomatta ensin kirjoittaa mitään muuta. Mutta aloitettuani kirjeeni ja selvitettyäni mainittujen kiuruveteläisten vaiheet, tuntui minusta kuin voitaisiin kirjoituksestani tulla siihen johtopäätökseen, että olin asettunut korkealle tuomarinistuimelle ja itse tahdoin puhdistaa itseäni, jotta en maailman ja herra Akianderin silmissä joutuisi paavolaiseksi, pietistaksi y.m. Sentähden ajattelin: tahdon sivumennen myös lausua, mitä ajattelen Paavo Ruotsalaisesta. Kun sitäpaitsi Akianderin kirjeestä olin huomannut, kuinka täynnä myrkkyä hän oli Paavo Ruotsalaista kohtaan ja miten paljon hänen hallussaan oli kaikenkaltaisia ukkoa alentavia kertomuksia ja arvosteluja, niin ajattelin: noh, he tarkastavat ukon selkäpuolta ja peilailevat itseään siinä; jätän heidät häiritsemättä nauttimaan tuosta huvituksesta. Minä tahdon katsella vain hänen päätään ja etupuoltaan ja siitä sanoa niin paljon, että ymmärtävät, että olen pitänyt ukkoa suuressa arvossa ja kernaasti heidän silmissään tahdon olla haaveilija y.m. Ja sitten tokasin paperille mitä mielessäni oli ja kynästä lähti sekä lähetin heti kirjeen. Jälestäpäin olen kyllä arvellut, että olisi ollut parempi, jollen mitään olisi kirjoittanut ukosta sekä että puhumalla 'varjopuolista' olen tukenut noita sokeita pilkkaajia ja selkäpuolen tarkastajia heidän pilkassaan — sillä ukon etupuolta he eivät kuitenkaan käsitä — mutta en ole voinut sitä auttaa" [J. J. Rahmin kirje J. F. Berghille 2/5 62 (kuuluu viimemainitun kirjekokoelmaan).].

Samaa mielipidettä Akianderin teoksen Savon herännäisyyttä koskevasta osasta kuin Rahm edustivat miltei kaikki tämän puolen heränneet papit. Poikkeuksena oli J. F. Bergh siinä suhteessa, että hän, Rahmin ja muiden ystäviensä neuvoa noudattamatta, edelleen tahtoi hankkia Akianderille tietoja herännäisyydestä ja semmoisia hänelle paljon toimittikin. Niinpä hän esim. hänelle lähetti Salomon Häkkäsen kertomuksen Margareetta Högmanista, vaikka tämä kertomus (Akiander VII, 1-10) sisältää raskauttavan todistuksen Paavo Ruotsalaisen juopottelusta Mikkelin markkinoilla. [A. F. Bromsin kirje J. F. Berghille 13/4 62, jonka kirjeen mukana oli Häkkäsen kirjoitus. (Kuuluu J. F. Berghin kirjekokoelmaan.)] Tämä osoittaa puolueettomuutta ja valistunutta historiallista silmää, jonka vertaista on vaikea löytää silloisen herännäisyyden kiivaista, Paavo Ruotsalaista ylenmäärin kunnioittavista kannattajista. Tyytymätön oli kyllä Berghkin monessa suhteessa Akianderin herännäisyydelle vieraaseen ja sitä vikoilevaan kantaan, mutta hän älysi, miten tärkeä hänen työnsä oli, ja tahtoi sitä kaiken erimielisyyden uhallakin kannattaa. Valitettavaa vain on, ettei hän noudattanut Rahmin kehoitusta ja tämän yhteydessä ryhtynyt suunnittelemaan omintakeista esitystä Paavo Ruotsalaisesta ja Savon herännäisyydestä. Siinä tapauksessa olisivat heränneet papit ja lukuisat muut liikkeeseen kuuluvat henkilöt auliisti koonneet hänelle aineksia ja antaneet hänelle tietoja, joista suuri osa nyt sortui heidän kanssansa hautaan. Huomattava on kuitenkin, että J. F. Berghin suuri kirjekokoelma, joka on jälkimaailmalle säilynyt, ilmeisesti viittaa siihen, että sen omistaja näitä kirjeitä ja muita herännäisyyden vaiheita valaisevia asiakirjoja kootessaan ja järjestäessään oli aikonut sitä lähdekokoelmaksi tulevien aikojen tutkimuksille. Myöskin J. I. Bergh kokosi ja järjesti tarkasti ystäviltään saamansa kirjeet varmaankin samassa tarkoituksessa. Että omaiset hänen kuolemansa jälkeen polttivat suuren ja ehkä tärkeimmän osan näistä kirjeistä, ei riitä tätä olettamista turhaksi tekemään. [Kert. J. A. Lyly, Mimmi Bergh y.m.] Ennen (II, 577) olemme nähneet, miten Jonas Lagus hedbergiläisen riidan aikana lupasi säilyttää vastustajansa hänelle kirjoittamat kirjeet sekä kehoitti heitä samoin menettelemään, jotta tulevaisuudessa saataisiin nähdä, mitä kummallakin puolen oli sanottu ja tehty. Herännäisyyttä koskevia kirjeitä säilyttivät useimmat muutkin liikkeeseen kuuluvat papit ja muut säätyläiset, moni heistä epäilemättä samassa tarkoituksessa kuin Berghit ja Lagus, puhumattakaan niistä lukuisista talonpojista, jotka, niinkuin olemme huomauttaneet, tekivät muistiinpanoja ja kirjoittivat pitkiä kertomuksia suurten herätysten ajoista. Tämä koskee kuitenkin pääasiallisesti niitä henkilöitä, jotka jaonkin jälkeen pysyivät uskollisina herännäisyydelle ja sen katsantotavalle. Uuden suunnan miehistä lienee Alfr. Kihlman ainoa, joka on jättänyt jälkeensä isomman kirjekokoelman. Muut heistä tuntuvat arvelleen, että oli parempi kätkeä kaikki unohduksen helmaan, herännäisyyden myöhempien vaiheiden repivät ristiriidat kun olivat menneiden aikojen heillekin ennen niin rakkailta muistoilta viehätyksen riistäneet [Kert. Charlotte Achrén, N. G. Arppe, Ebba Stenbäck, Otto Hjelt y.m.]. Kuvaavaa on, että F. O. Durchman, jolla aikoinaan oli ollut paljon kirjeitä ja joka muun ohessa, silminnähtävästi helpoittaaksensa tulevaa tutkimusta, oli kopioinut ja paksuksi kirjaksi nidottanut kaikki Kalajoen käräjäjuttua koskevat asiakirjat, vanhoilla päivillään kerran poltti suuren osan kirjekokoelmastaan, etupäässä kaikki N. K. Malmbergin hänelle kirjoittamat kirjeet [Kert. Vendla Durchman o.s. Hällfors.].

Jo yllämainitut esimerkit selittävät, miksei Suupohjan herännäisyys, vaikka sikäläinen liike oli valtaavampi kuin minkään muun seudun herännäisyys, ole saanut mitään sijaa Akianderin teoksessa. Miltei mahdotonta on olettaa, ettei tekijä sieltä tietoja pyytänyt ja että hänen esityksensä siitä syystä kysymyksessä olevassa suhteessa olisi niin vaillinainen. Sensijaan näyttää jokseenkin varmalta, että uuden suunnan papit sekä muut samanmieliset henkilöt, jotka olisivat pystyneet näitä tietoja antamaan, kieltäytyivät sitä tekemästä. Tätä käsitystä tukee huomattavalla tavalla muun ohessa Lauri Stenbäckin ennen (III, 455) kerrottu epäävä vastaus (1852) J. I. Berghille, joka häneltä oli pyytänyt kirjeitä ja muita lähteitä siihen aikaan Savossa tekeillä olevaa Paavo Ruotsalaisen elämäkertaa varten. Että muutoin ainakin toiset kysymyksessä olevista suupohjalaisista kieltäytyivät antamasta mitään tietoja julkisuutta varten kotiseutunsa herännäisyysliikkeestä hienotunteisuudesta N. K. Malmbergin muistoa kohtaan, josta juuri näinä aikoina mitä hurjimmat kertomukset liikkuivat, sitä ei voi epäillä, mutta varma on myöskin, että niitäkin löytyi, jotka koettivat tehdä olemattomiksi herännäisyyden suuret voitot näillä mailla ja sentähden vaikenivat. Etenkin koskee tämä Malmbergin muistoa ja hänen suurta työtään Suupohjan herättämiseksi. Tämän seudun oloista Akiander ei ole saanut muita tietoja kuin A. W. Ingmanin otsakkeella "Historiallisia muistiinpanoja niskaslaisuudesta" v. 1861 päivätyn kirjoituksen, joka kokonaisuudessaan löytyy hänen teoksessaan (VI osa, siv. 319-326). Mutta tämäkin kirjoitus koskee miltei yksinomaan Vilhelm Niskasta ja hänen suhdettaan Suupohjan heränneisiin, sisältäen sitäpaitsi muutaman sanan F. O. Durchmanin ja Ingmanin omasta asemasta seurakunnissaan jaon jälkeen sekä pari sivumennen lausuttua ankarasti moittivaa arvostelua Malmbergista. Täytyy todella kummastella, ettei Akianderin teoksesta saa minkäänlaista aavistustakaan siitä valtaavan suuresta liikkeestä, jonka varsinkin viimemainittu sai aikaan Suupohjassa.