Tässä yhteydessä on paikallaan huomauttaa myöskin muutamasta toisesta Malmbergin muistoa koskevasta seikasta. Teoksensa VI:teen osaan siv. 28-32 on Akiander kokonaisuudessaan ottanut "Evangeliskt Veckobladin" lisänä v. 1841 ilmestyneessä "Evangeliska misceller" nimisessä lehdessä (II, 285) otsakkeella "Den första sammankomsten" (Ensimmäiset seurat) julkaistun kirjoituksen. Tässä paikassa sanoo hän sen koskevan Paavo Ruotsalaisen käyntiä Nivalassa ja hänen tutustumistaan N. K. Malmbergin kanssa, joka siihen aikaan oli sijaispappina viimemainitussa seurakunnassa. Hän mainitsee tarkkaan ajankin, jolloin tämä tapahtui, sekä antaa lukijan tietää, että kirjoituksen kirjoittaja oli sama Malmberg. Mutta teoksensa viimeiseen osaan liitetyssä korjausten luettelossa lausuu Akiander: "VI:nen osan siv. 28-32 'Evankelisissa miscelleissä' julkaistu kertomus 'Ensimmäisistä seuroista' ei ole N. K. Malmbergin, vaan Ev. miscellein toimittajan kirjoittama. Siitä puuttuu siis asiallista pohjaa eikä se myöskään tarkoita ketään määrättyä henkilöä. Tämän on kertoja (Akiander) myöhemmin saanut tietää". Jos sanotun lisälehden toimittaja, Lauri Stenbäck, itse olisi ilmoittanut tämän Akianderille, olisi asia selvä, eikä kukaan epäilisi kysymyksessä olevan korjauksen pätevyyttä, mutta siihen olettamiseen eivät Akianderin vasta kerrotut sanat suinkaan ilman muuta vaadi. Päinvastoin on se olettaminen ainakin yhtä lähellä tarjona, että viimemainittu olisi pukenut sanansa hieman toiseen muotoon, jos Stenbäck itse olisi hänelle asiasta ilmoittanut. Muutkin syyt, etupäässä muutamien vanhojen heränneitten kertomukset [Asian valaisemiseksi mainittakoon seuraavaa. Kun tämän kirjoittaja v. 1896 Nivalan vanhimmilta heränneiltä keräsi tietoja seudun herännäisyysliikkeen vaiheista, kertoi pari henkilöä, jotka olivat olleet saapuvilla siinä tilaisuudessa, missä N. K. Malmberg tutustui Paavo Ruotsalaisen kanssa, asiasta aivan samaa, kun kirjoitus "Ensimmäiset seurat". Tämä kirjoitus on kirjoitettu ruotsiksi eikä missään ole tavattu siitä suomennosta, joka antaisi aihetta siihen olettamiseen, että sanotut henkilöt olivat sen lukeneet. Akianderin teoksen olemassaolostakaan he eivät mitään tienneet. Kun heille tuon kirjoituksen suullisesti sitten käänsin, itkivät he ilosta, kirjoitus kun johti heidän muistoonsa muutamia asioita, joita he eivät olleet muistaneet minulle kertoa. Kysymykseeni, oliko Malmberg tahi joku muu heille myöhemmin asiasta kertonut, vastasivat vanhukset jyrkästi kieltäen lisäten: "itsehän me sen näimme ja kuulimme".] viittaavat päinvastoin selvästi siihen, että joku toinen on aiheuttanut tämän oikaisun. Miltei mahdottomalta tuntuu meistä myöskin se olettaminen, että Stenbäck olisi sepittänyt tämän kertomuksen ja siinä niin elävästi ja oikein kuvannut ei vain Paavo Ruotsalaista, mutta Malmbergiakin, jollei hän olisi "ketään määrättyä henkilöä tarkoittanut". Koko kertomus liikkuu siksi selvästi todellisuuden piirissä ja siinä mainitut asiat kuuluvat niin ilmeisesti Kalajoen-varren herätyksen alkuaikoihin, että jo nämä seikat puolustavat Akianderin alkuperäisen esityksen todenmukaisuutta. Kuka hänelle tuon todistettavasti oikean tiedon, että Malmberg v. 1834 Nivalassa tutustui Paavo Ruotsalaiseen, on antanut, sitä ei tiedetä, mutta selvä on, että tämä henkilö on tuntenut tähän kuuluvat asiat. Ja kun Akiander, tämän mainittuaan, samassa yhteydessä sanoo, että Malmberg itse kirjoituksessa "Ensimmäiset seurat" kertoo tästä tapahtumasta, niin on lähellä tarjona sekin olettaminen, että sama henkilö on antanut tämänkin tiedon ja siis tietänyt, kuka tuon nimettömän kirjoituksen sepittäjä oli.

On väitetty, että kirjoitus "Ensimmäiset seurat" muotoonkaan nähden ei voi olla Malmbergin kirjoittama, se kun ilmaisee tottunutta ja hyvää kynänkäyttäjää, joksi häntä, hänen kirjoittamistaan lukuisista kirjeistä päättäen ei voi sanoa. Kernaasti myönnämme, että näiden kirjeiden muoto, senkin, jonka Akiander (VII, 350-51) on julkaissut, ei läheskään vedä vertoja kysymyksessä olevan kirjoituksen oivalliselle tyylille, ne kun päinvastoin miltei poikkeuksetta ovat huolimattomasti, usein kömpelöstikin kirjoitettuja sekä virheelliseen kieliasuun puettuja, mutta tästä ei voi mitään varmuudella päättää. Huomattava nim. on, että Malmberg, niinkuin käsialastakin näkee, kirjoitti kirjeensä mitä suurimmassa kiireessä, ensinkään välittämättä muodosta. Mutta tästä ei saa päättää, ettei hän pystynyt hyvinkin kirjoittamaan. Todistukseksi muistutamme ainoastaan Malmbergin ennen (I, 317) mainitsemastamme vastauksesta Elias Lönnrotin "Helsingfors Morgonbladissa" v. 1835 julkaisemaan kirjoitukseen "Lahkolaisuudesta Kajaanin tienoilla", josta vastauksesta, niinkuin niinikään olemme maininneet (I, 318), J. L. Runeberg lausui, että se "kielestä ja kirjoitustavasta päättäen, on todistuksena siitä, että sillä uskonnollisella katsantotavalla (pietistisellä) on puolustajia sivistyneiden luokkien oppineissakin". Tähänkään nähden ei siis mikään estä pitämästä Malmbergia "Ensimmäiset seurat" nimisen kirjoituksen kirjoittajana. Mutta sensijaan löytyy tuossa kirjoituksessa ainakin muutamia kohtia ja sanoja, jotka meistä hyvinkin selvästi viittaavat siihen, että se ei ole lähtenyt Lauri Stenbäckin kynästä. Paljon enemmän muistuttaa se sensijaan Laguksen kirjoitustavasta, ja huomattava on, että viimemainittu Kalajoen herännäisyyden alkuaikoina korjasi Malmbergin julkisuutta varten sepittämiä kirjoituksia [Kert. Jaakko Hemming (1896).]. Oli miten oli — ainakin se on varmaa, että tuo kaunis kertomus. "Ensimmäisistä seuroista" tarkoittaa Malmbergia ja hänen tutustumistaan Paavo Ruotsalaisen kanssa ja että siis Akianderin kysymyksessä oleva oikaisu perustuu muiden vääriin arveluihin tahi hänelle annettuihin suorastaan harhaan johtaviin tietoihin.

Toinenkin Akianderin teoksessa löytyvä kuvaus Pohjanmaan herännäisyyden alkuajoilta on joutunut epäluulon alaiseksi, sitä kun on väitetty vain runolliseksi kertomukseksi, jolta puuttuu vastaava todellisuus. Tarkoitamme samassa VI:ssa osassa siv. 225-34 julkaistua, Jonas Laguksen kaunista, "Tidningar i andl. ämnen"-nimisestä aikakauslehdestä lainattua kirjoitusta "Nuoren opettajan silmäys ensimmäisiin pappisvuosiinsa". Ei kukaan ollut epäillyt Akianderin kertomuksen todenperäisyyttä, että Lagus tuossa kirjoituksessa itseään säästämättä kertoo omasta kääntymisestään, mutta kun Elis Bergroth kirkkohistoriassaan julkaisi saman kertomuksen tosi kuvauksena Laguksen herätyksen alkuajoista, esiintyi K. K. von Essen "Finland"-lehdessä sillä väitteellä, että sanotun kertomuksen kirjoittaja ei tarkoittanutkaan itseään eikä mitään todellisuudessa sattunutta tapahtumaa, vaan että se on pidettävä vapaasti sepitettynä kuvauksena ensimmäisten herännäisyysaikojen vaiheista. Bergroth vastasi kantaansa puolustamalla, mutta pystymättä näyttämään toteen, että v. Essen oli väärässä. Ei sovi kummastella, että moni jäi siihen vakaumukseen, että viimemainittu oli oikeassa, varsinkin kun hän jo niinä aikoina, joita kertomus tarkoittaa, oli tuttu Laguksen kanssa ja itse oleskeli samoilla seuduilla. Sitäpaitsi oli v. Essen väittelyssään Bergrothin kanssa esiintynyt mitä suurimmalla varmuudella. Asian todellinen laita on kuitenkin todistettavasti se, että Akianderin esitys asiasta ja siis Elis Bergrothinkin on aivan oikea. Että niin on laita, todistaa seuraava ote muutaman Laguksen sukulaisen ja ystävän kirjeestä:

"Vuonna 1856 matkustin vaimoni kera, joka oli sukua pastori Jonas Lagukselle, oleskellaksemme jouluajan hänen kodissaan. Minäkin olin lapsuudesta tuttu hänen kanssaan. Setä vainaja puhui silloin paljon ensimmäisistä herätysajoista sekä oleskelustaan Vöyrissä ja miten Herran kutsumus hänet tapasi, mainiten sen talonpojan nimenkin, joka tässä oli Herran välikappaleena". Viitattuaan aikaisempaan suulliseen kertomukseensa, joka oli aivan yhtäpitävä Akianderin kertomuksen kanssa, jatkaa kirjeen kirjoittaja: "Vuonna 1889 käydessäni setä K. K. von Esseniä tervehtimässä Herrenäsin tilalla Hattulassa syntyi keskustelu hänen ja Elis Bergrothin välisestä sanomalehtiväittelystä. Kerroin silloin hänelle, mitä setä Lagus vainaja itse oli asiasta minulle kertonut. Essen vastasi: 'Siinä tapauksessa on Bergroth oikeassa ja minä väärässä', lisäten: 'kummallista, etten minä muista mitään Laguksen olosta Vöyrissä'. Vastasin: 'te olitte silloin nuori ja aivan toisenlaisten harrastusten ohjaamana, ettekä voinut välittää pappien välisestä erimielisyydestä'. Siihen von Essen myöntäen vastasi: 'voipi niin olla'." [E. Roosin minulle Uuskarlepyystä 1/8 1897 kirjoittama kirje, joka liittyy hänen minulle aikaisemmin tästä asiasta antamiinsa suullisiin tietoihin.].

Olemme huomauttaneet, että Akiander sai hyvin vähän tietoja Pohjanmaan herännäisyydestä, sekä nähneet, ettei näidenkään tietojen todenmukaisuutta aina ole tahdottu tunnustaa. Syynä tuohon niukkuuteen on silminnähtävästi herännäisyydessä tapahtunut hajaantuminen, joka tässä osassa maata suuremmassa määrässä kuin missään muualla synnytti eripuraisuutta ja vikoilevaa mieltä entisten ystävien keskuudessa sekä vieroitti monen mielen menneitten aikojen yhteisistä muistoista, neuvoen halventamaan toisin ajattelevien myöhempää niinkuin aikuisempaakin työtä sen liikkeen palveluksessa, josta ennen oli niin paljon toivottu ja joka nyt miltei kaikkien mielestä oli auttamattomasti kukistunut. Mitä erittäin Suupohjaan tulee, on sitäpaitsi huomattava, että sikäläinen liike syntyi myöhemmin kuin Savon ja Keski-Pohjanmaan herännäisyys ja että sen suurinta huomiota herättävät muistot olivat siksi lähellä jaon aikaansaamia riitoja sekä niin likeisesti kuuluivat niihin osaaottaneiden henkilöitten elämäkertoihin, että niistä puhuminen olisi pahoittanut kertomaan myöhemmistäkin asioista, joihin ei tahdottu koskea. Seurauksena oli, että Akianderin teoksessa ei löydy mitään tietoja esim. Fredrik Östringin ja J. M. Stenbäckin oikeusjutuista, ei todistuksia herännäisyyden tavattomasta leviämisestä Suupohjassa eikä siitä, miten F. O. Durchmanin, Helander-veljesten y.m. kuuluisien saarnaajien ja edellä kaikkien muiden N. K. Malmbergin saarnat taivuttivat tämän maakunnan raa'an kansan elävään kristinuskoon ja loi siitä väestön, joka enemmän kuin yhdessä suhteessa vielä tänään kelpaa esikuvaksi maamme muiden seutujen asukkaille. Moni näillä tienoin toiminut herännäisyyden merkkimies ei ole nimeksikään mainittu, kaikkien etevimmät ainoastaan muutamin sanoin, ikäänkuin sivumennen vain.

Huomatumman sijan antaa Akiander Kalajoen-varren herännäisyydelle. Niinpä hän esim. jokseenkin täydellisesti tekee selkoa Kalajoen kuuluisasta käräjäjutusta sekä Jonas Laguksen elämänvaiheista. Paljon, jos kohta ylimalkaan jokseenkin puolueellisiin kertomuksiin perustuvia tietoja sisältää teos myöskin Vilhelm Niskasesta ja hänen toiminnastaan, jota paitsi hänen muistokirjansa melkein kokonaisuudessaan on saanut siinä sijan. Mutta verrattuina Savon herännäisyydestä Akianderille toimitettuihin tietoihin ovat Kalajoen-varrelta annetutkin kuitenkin niukat. Puutetta korvaavat jossain määrin useat Laguksen kirjeet — niiden lukua ei kuitenkaan olisi ollut vaikea paljonkin täydentää — jotka löytyvät teoksen VI:ssa osassa. Tässäkin suhteessa jää Suupohja aivan syrjään, sillä Akiander ei ole painattanut ainoatakaan tämän seudun oloja suoranaisesti käsittelevää kirjettä.

Ainoastaan yksi puoli Pohjanmaan herännäisyydessä on Akianderin teoksessa seikkaperäisesti käsitelty — se nim., joka koskee sikäläisten heränneitten pappien suhdetta Hedbergiin ja hänen perustamaansa suuntaan vuosina 1843-45. Hän valaisee tätä suhdetta runsaalla kirjekokoelmalla, joista varsinkin Laguksen kiivaat hyökkäykset ovat tunnetut. Ilmeistä on, että Akiander on saanut enimmät evankeelisen suunnan ja pietismin kovaa taistelua koskevat tietonsa ja painattamansa kirjeet ensinmainitun ryhmän miehiltä. Heidän kannalleen hän myöskin taistelua ja sen vaiheita arvostellessaan empimättä asettuu. Niinpä hän esim. on varustanut kertomuksensa taistelun pääosasta otsakkeella: "Valtaava taistelu ja pietismin kuolinkamppailu evankeliumin valon koittaessa". — Yhtä seikkaperäisesti, vieläpä tarkemminkin käsittelee Akiander tässä yhteydessä Hedbergin ja hänen hengenheimolaistensa suhdetta Paavo Ruotsalaiseen, K. Dahlbergin ja B. V. Birkstedtin matkaa Savoon (II, 541) y.m. Kaikkiaan käsittää esitys evankeelisen suunnan synnystä ja pietistain taistelusta Hedbergiä ja hänen hengenheimolaisiaan vastaan, kummankin puolen riitakirjoitukset siihen luettuna, lähes 200 sivua eli lähes neljännen osan koko hänen herännäisyydelle omistetusta esityksestään. Ja kuitenkin koskee kysymyksessä oleva kohta ainoastaan muutamia harvoja vuosia herännäisyyden vaiheista. Tästä asiasta on Akiander siis saanut hyvinkin tarkkoja tietoja, mutta nämä tiedot ovatkin ilmeisesti kotoisin evankeeliselta taholta. Pietistat puolestaan lienevät hänelle tästäkin asiasta hyvin vähän, jos ensinkään mitään tietoja antaneet.

Viimemainitussakin Akianderin esityksessä on kuitenkin, niin laajaperäinen kuin se onkin, suuria aukkojakin. Niinpä hän esim. ei kerro mitään tunnetun ruotsalaisen Roseniuksen väittelystä herännäisyyden johtomiesten kanssa "Venellin häissä" (II, 408-418). Muutamassa J. F. Berghin ainesten kokoamista varten Akianderille noin 1860 kirjoittamassa promemoriassa [Kirjoitus, jossa ei ole vuosimäärää, löytyy J. F. Berghin papereissa.] pyydetään tietoja tästä tilaisuudesta. Likeisin niitä Berghille toimittamaan olisi ollut Otto Hjelt, joka oli tilaisuudessa saapuvilla, mutta syystä tai toisesta ei Akiander selvästikään ole näitä tietoja saanut, ei Berghin kautta eikä myöskään Hedbergiltä, joka niinikään oli tilaisuudessa saapuvilla. Ettei viimemainittukaan eivätkä hänen hengenheimolaisensa, jotka Akianderin teokseen niin paljon aineksia ovat keräilleet ja jotka, niinkuin tiedämme, pitivät Roseniuksen tuomitsevaa arvostelua Suomen herännäisyydestä ja sen huomatuimmista edustajista mitä pätevimpänä todistuskappaleena koko liikettä vastaan, näitä tietoja hänelle toimittaneet, riippuu selvästikin jostain erehdyksestä. Mitä uuden suunnan miehiin tulee, joista esim. K. K. von Essen ja Lauri Stenbäck olisivat voineet tästäkin tilaisuudesta omia näkemiään ja kuulemiaan kertoa, ei Akiander heidän kauttaan tästä asiasta, enemmän kuin muistakaan, mitään tietoja saanut. Poikkeuksena on vain A. W. Ingmanin yllämainittu selostus Vilhelm Niskasesta ja tämän suhteesta Suupohjan herännäisyyteen sekä A. O. Törnuddin ja K. K. von Essenin tiedot muutamista yksityisistä ekstaattisista ilmiöistä viimemainitulla seudulla, jotka vain todistavat, että Akiander kyllä oli heiltäkin tiedustellut aineksia teokseensa. Ennen he kyllä olivat kirjoittaneet ja puhuneet herännäisyydestä ja sen merkkitapahtumista, nyttemmin he eivät enää sitä tehneet.

On väitetty, että Akianderin teoksen päätarkoitus on kuvailla varsinkin kansamme syvissä riveissä syntyneitä, opissa ja elämässä tavallisuudesta poikkeavia uskonnollisia ilmiöitä, ja että tekijä sentähden on jättänyt Suupohjan herännäisyyden, joka Malmbergin kuolemaan asti oli yksinomaan pappien johtama liike, syrjään. Väite ei voi olla oikea, koska esim. evankeelisen, niinikään pappien johtaman suunnan aikaisemmat vaiheet ovat teoksessa saaneet jokseenkin huomatun sijan, puhumattakaan siitä, että siinä runsaasti tapaamme ei vain Hedbergin, vaan muidenkin tähän suuntaan kuuluvien pappien kirjeitä, jota vastoin lukija jää kokonaan kaipaamaan näytteitä Suupohjan liikkeen johtomiesten kirjeenvaihdosta, vaikka tämä kirjeenvaihto, niinkuin tiedetään, 1840-luvulla ja vielä seuraavalla vuosikymmenelläkin oli hyvin vilkasta. Poikkeuksena ovat vain muutamat heidän hedbergiläisen riidan aikana kirjoittamansa kirjeet, jotka, niinkuin vasta on huomautettu, tekijä ilmeisesti on saanut evankeelisen ryhmän miehiltä.

Syynä siihen, että Akiander on painattanut niin monta viimemainittua riitaa koskevaa kirjettä, lienee muutoin ainakin osaksi se seikka, että hän on tahtonut näyttää, miten kiivaasti alkuperäisestä herännäisyydestä kehittyneiden eri suuntien edustajat hyökkäsivät toisiaan vastaan. Jos kohta eroitus näiden suuntien välillä ainakin oppiin nähden monesti on suurempi kuin hän näkyy huomanneen, täytyy toiselta puolen myöntää, että hänen arvostelunsa näistä riidoista on monessa suhteessa oikeutettu. Teoksen VII:nen osan esipuheessa hän näet lausuu: "Jos tarkastamme viime aikojen riitoja armonjärjestyksestä, niin huomaamme, että eri nimillä nimitetyt hengelliset suunnat pääasiassa puolustavat samaa oppia parannuksesta ja uskosta, laista ja evankeliumista, mutta eroavat toisistaan ainoastaan käsityksessään jonkun kohdan suuremmasta merkityksestä autuuden opissa. Sentähden ei voi surutta seurata sitä kiivautta, niillä ne, joiden tulisi julistaa rauhan ja sovinnon sanaa, soimaavat toisiaan kerettiläisyydestä. Heidän käytöksensä todistaa, etteivät he, ennenkuin tuomiten hyökkäsivät toisiaan vastaan, käsi sydämellään kysyneet: mistä johtuu leppymättömyyteni kristiveljiäni vastaan, mitä on uskoni koko maailman sovittajaan vaikuttanut suvaitsemattomaan, katkeraan sydämeeni?" Että Akiander tällä huomautuksella tarkoittaa kaikkia herännäisyydestä lähteneitä, siis ei ainoastaan Ruotsalaisen, Vilhelm Niskasen ja Laguksen edustamia suuntia, vaan hedbergiläisyyttäkin ja renqvistiläisyyttä, se on kyllä myönnettävä, mutta joka tarkkaan tutkii hänen teostaan, ei voi olla huomaamatta, että moite etupäässä kohdistuu kolmeen ensinmainittuun suuntaan. Uudesta suunnasta teoksessa ei mitään puhuta. Ainoastaan muutamista teokseen otetuista kirjeistä ja lausunnoista voi lukija aavistaa, että papit ja säätyläiset erosivat Malmbergista, ja hän tulee siihen käsitykseen, että Suupohjan herännäisyys kukistui yksin jääneen johtajansa kera. Jos ne henkilöt, jotka olisivat olleet lähinnä antamaan Akianderille tietoja Suupohjan herännäisyysliikkeestä, näin ajattelivatkin, olisi heillä kuitenkin pitänyt olla paljonkin kerrottavaa tämän liikkeen aikaisemmista vaiheista. Mutta, niinkuin olemme huomauttaneet, ei Akianderin teoksessa löydy ainoata kirjettäkään, josta lukija voisi saada jonkunmoistakaan käsitystä siitä, millainen tämä liike ennen jaon aikoja oli, miten laajalle levinnyt ja yleistä huomiota koko maassa herättävä. On miltei mahdotonta olettaa, ettei Akiander tietoja näistä asioista sikäläisiltä, ennen liikkeeseen kuuluneilta papeilta olisi pyytänyt, varsinkin koska hän toisilta heistä on saanut tietoja paitsi Vilh. Niskasesta, muutamista aivan vähäpätöisistäkin ja myöhempään aikaan kuuluvista uskonnollisista ilmiöistä. [Akiander III, 246-252.]