Huomiota ansaitsee vielä vuosisadan lopussakin herännäisyysliike Laitilassa. Sitä johti edelleen Kustaa Heinikkala (III, 259), vaikka hän siihen aikaan oli yli 90 vuoden vanha. V. 1895 tapahtui sikäläisten rukoilijain piirissä hajaannus. Toiset alkoivat näet seuroissa antautua yhä hillitsemättömämmän tunteellisuuden valtaan, joka ennenpitkää ilmeni hyvinkin rajuna. Heiteltiin käsiään ja lyötiin ne yhteen, hypittiin ja kierreltiin toistensa kanssa ympäri huonetta. Tämä ilmiö, joka, niinkuin ennen olemme nähneet (I, 222-239 y.m.), ei suinkaan ollut tuntematon Lounais-Suomen herännäisyysliikkeen vaiheissa, ei nytkään täällä niin suurta pahennusta herättänyt, kuin se muualla maassa heränneissä piireissä olisi aikaansaanut, mutta suuri osa Laitilan rukoilijoista erosi kuitenkin toistaiseksi noiden meluavien hartauskokouksista ja alkoi pitää seuransa erikseen heistä. Että he kuitenkin koettivat ymmärtää kiihkoisia hengenheimolaisiaan ja monesti arvostelivat heitä hyvinkin suopeasti, osoittavat seuraavat Kustaa Heinikkalan v. 1896, jolloin Laitilan rukoilijain piirissä syntyneen eriseuraisuuden aikaansaamat häiriöt ehkä olivat vielä suuremmat kuin edellisenä vuonna, seuroissa tapahtuneista tunteenpurkauksista lausumat sanat: "Kun kristitty maailman ilolle on kääntänyt selkänsä, niin saapi hän maistaa hengellistä iloa". Vähitellen asettuikin tämä häiriö. Se oli avannut monen silmät näkemään, miten vaarallista on antaa tunteille liiallista valtaa silloinkin, kun niiden liikuttaminen johtuu vilpittömästä uskonnollisuudesta.
Mitä muutoin Kustaa Heinikkalaan tulee, oli hän valvova rukoilija ja Herran koulussa helläsydämiseksi kehittynyt kristitty, jonka seurassa ajatukset pian kääntyivät hengellisiin. Näistä asioista hän puhui, muu kaikki oli hänestä vähäarvoista, niiden rinnalla. Mutta hyvin jyrkkä vanhoillinen hän oli. Jo hänen lapsuudessaan olivat vanhat kristityt hänelle ennustaneet, että "loppu tulee, kun kirjoja ruvetaan väärentämään". Anteeksiantamattomana väärennyksenä hän esim. piti sitä, että tuosta "kalliista lauseesta 'meidän Herramme Jesuksen Kristuksen ruumis ja veri' on ruvettu jättämään pois sana meidän". Kustaa Heinikkala kuoli v. 1904. Hän oli silloin lähes 96 vuoden vanha.
Laitilan rukoilijain muista merkkimiehistä ansaitsevat muistamista Matti Matinpoika, "Äijälän faari" (k. 1889) sekä ennen (III, 89) mainittu Mikko Kauppi (k. 1868). [Aug. F. Waldstedt, Ruokoilevaisista Laitilassa (Kirkkohist. Seur. Pöytäkirjat 1892-97); kert kirkkoh. N. Helenius, Kustaa Heinikkala, Maanviljelijä C. W. Rosendal y.m.]
Huomattavin rukoilijain johtomies Nakkilassa oli Paavolan kuoltua ennen (III, 524) mainittu Evert Yrjölä. Vaikkei hän paljon matkustanut eikä esiintynyt puhujana seuroissa, oli hän auttavaisuutensa tähden laajalti tunnettu tämän puolen heränneitten piireissä. Tuohon hänen avuliaisuuteensa liittyi sekin, että hän, kun rukoilevaisten lempikirjoista uusia painoksia ryhdyttiin hankkimaan, kannatti yritystä raha-avustuksella. Semmoisia kirjoja olivat esim. Nohrborgin ja Wegeliuksen postillat, "Pyhäin lepo" y.m. Vielä vuosisadan lopussa kaikui Porinpuolen heränneitten seuroissa Yrjölän kaunis veisuu-ääni. Usein kuultiin hänen myöskin tämmöisissä tilaisuuksissa lukevan ääneen jostain postillasta. Niinkuin rukoilijat yleensä, kohteli hän pappeja suurella kunnioituksella ja erinomaisen ystävällisesti niitä sielunpaimenia, jotka osoittivat myötätuntoisuutta hänen hengenheimolaisilleen. Evert Yrjölä kuoli v. 1898.
Muutamia vuosia ennen Yrjölää kuoli toinenkin laajoissa piireissä ja etenkin Nakkilassa tunnettu ja siellä asuva rukoilija: Eeva Takala (III, 523). Oltuaan nuorena hyvin suruton ja kaikenkaltaisiin paheisiin taipuvainen, sai hän noin 20 vuoden, ikäisenä kovan herätyksen ja liittyi rukoilevaisiin, joiden suosittu ystävä hän siitä lähtien oli. Paitsi vakavalla käytöksellään ja Herran puoleen kääntyneellä mielellään saavutti hän mainetta varsinkin arkkiveisujen ja hengellisten laulujen sepittämisellä, joiden vaillinaisesta ulkomuodosta kuultaa suurikin runoilijalahja. Semmoisen vaikutuksen tekee etenkin hänen Itämaalaisen sodan aikana v. 1856 kirjoittamansa herätyshuuto: "Voi, voi, jo sotatorvi pauhaa ja soi". Paljon arkkiveisujakin hän kirjoitti. — Eeva Takala elätti itseään ompelulla. Tuntuu oudolta, että se suurilukuinen ystäväpiiri, johon hän kuului, salli hänen vanhoilla päivillään joutua vaivaishoidon turviin. Hän kuoli 83 vuoden ikäisenä v. 1890.
Vielä enemmän suosittu kuin tämä "Hyppingin Eeva" oli Åmttöön Esteri (III, 522-23). Hän asui edelleen Ahlaisten kappelissa sijaitsevan Kellahden säteritalon maalla. Hänen ei tarvinnut joutua vaivaishoidon elätettäväksi, hänen rukoilijaystävänsä kun pitivät hänestä huolta loppuun asti. Kun hän kuoli (1895), hankittiin vapaaehtoisilla varoilla hautakustannukset. Suuri oli se ystäväjoukko, joka Ahlaisista ja muualta silloin kokoontui veisuulla ja rukouksilla viettämään hänen muistoaan. — Ahlaisten rukoilijain muista merkkihenkilöistä on muistettava myöskin E. G. Ilvan (III, 262), jota kuitenkaan emme enää vuosisadan lopussa tapaa heränneitten seuroissa. Hän näet kuoli jo v. 1867.
Porissa oli vielä vuosisadan lopussa Juliana ja Juhana Fagerlundin koti (III, 523) rukoilijain erittäin suosittuna käyntipaikkana. Lähes 50 vuoden aikana saapui sinne tuon tuostakin ystäviä muistakin seurakunnista. Siellä nähtiin muiden kera Matti Paavola vielä elämänsä loppuaikoinakin, jolloin hän ei enää missään muualla liikkunut, siellä kävivät Mikko Kauppi, Daniel Dahlberg, Kustaa Malo, Evert Yrjölä, E. G. Ilvan y.m. johtomiehet. Jos maailma joskus pilkkasikin Fagerlundin seuroissa kävijöitä, saivat he kaupungissakin osakseen kaikkien vähänkään vakavien ihmisten kunnioituksen. Juhana Fagerlund kuoli huhtikuussa 1893 ja hänen vaimonsa heinäkuussa s.v. Viimemainitun muistoksi pidettiin suuret seurat, joihin ottivat osaa Länsi-Suomen herännäisyyden huomattavimmat edustajat.
Muitakin seurapaikkoja oli Porin ja sen ympäristön heränneillä vuosisadan loppupuolella. Näistä mainittakoon kupariseppä Matti Sjöströmin koti. Kuvaavaa Lounais-Suomen heränneitten pappisvirkaa kunnioittavalle katsantotavalle on, että Sjöströmin seurapuheita vastaan tehtiin muistutuksia siitäkin syystä, että hän puhui valitsemansa tekstin johdosta, "vaikkei ollutkaan pappi". Tämä moite saattoi kuitenkin johtua siitäkin, että rukoilijain piirissä alkoi syntyä jonkunlaista kilpailua puhujien välillä ja että opettajiksi pyrki yhä useampia.
Porin maaseurakunnassa säilyi, vieläpä elpyikin herännäisliike vuosisadan loppupuolella varsinkin Kokemäensaaren kylässä. Merkille on pantava, että sikäläiset rukoilijat ovat ottaneet käytäntöön uuden virsikirjan ja muissakin kohden alkaneet vapautua vanhoillisuuden orjuudesta. Ruosniemellä, missä "vanhojen kristittyjen" luku vuosina 1858-66 huomattavasti kasvoi, alkoivat rukoilijat niinikään ilmaista vapautumisen oireita vanhasta kaavasta. Täällä vuosisadan lopussa johtajana vaikuttanut torppari Juho Kustaa Matinpoika Huhtalaa (k. 1900), joka koetti rajoittaa rukouksenpitoa, soimattiin joskus "rukouksen kieltäjäksikin". — Muuallakin Porin maaseurakunnassa löytyi vuosisadan lopussa rukoilijoita. Ulvilassa sitävastoin on heidän lukunsa varsinkin myöhempinä aikoina ollut tuiki pieni.
Noormarkussa ja Poomarkussakin löytyi vielä 1890-luvullakin rukoilijoita. Viimemainitussa seurakunnassa eksyvät toiset torpanvanhusten Juhana Forssin (k. 1895) ja hänen vaimonsa Maria Forssin (k. 1898) opastamina aikaansaamaan hyppyä seuroissa.