Varsinaisten rukoilijoitten katsantotavasta paljon vieraantunut oli se oppiin nähden evankelista suuntaa lähentelevä, Porissa vuosisadan keskivaiheilla ilmestynyt herätysliike, jonka johtajana oli Pöytyällä syntynyt Juhana Malmberg. Mentyään Tampereella naimisiin körttipukuisen naisen kanssa, muutti hän Poriin, missä hän 1860-luvun alkuvuosina alkoi käydä Fagerlundin seuroissa, joihin hän ensin mieltyi. Ennenpitkää luuli hän kuitenkin Daniel Dahlbergin ja muitten seurapuheissa huomaavansa erehdyksiä sekä rupesi heitä vastustamaan. Seurauksena oli, että rukoilevaiset sulkivat hänet pois seurastaan. Pian kokosi hän ympärilleen oman kuulijakunnan, joka, elettyään jonkun aikaa kituvaa elämää, 1890-luvulla virkistyi uuteen eloon. Hänen oppilaitaan löytyi seuraavina vuosina paitsi Porin kaupungissa ja maaseurakunnassa myöskin Ulvilassa, Kullaalla, Kokemäellä ja Harjavallassa. Liike pysytteli kuitenkin siksi etäällä rukoilevaisten opista ja koko katsantotavasta, ettei sitä oikeastaan voi pitää herännäisyyteen kuuluvana.

Rauman kaupungissa ja sen lähimmässä ympäristössä pieneni rukoilijain luku vähitellen. Pyhänmaan seurakunnassa toimi vuodesta 1900 kappalaisena Mathias Merivirta (Sjöström) (synt. 1866), vasta mainitun Matti Sjöströmin poika. Rakkaudella ja vakaumuksesta rukoilijoihin liittyneenä, tuki hän jo siihen aikaan voimallisesti tätä liikettä, hankkien itselleen paljon ystäviä seurakuntansa rajojen ulkopuolellakin. [J. V. Wallinheimo, Herännäisyyden vaiheita Porissa ja Porin tienoilla; Evert Yrjölän, Kustaa Malon, Kustaa Heinikkalan, kirkkoh. I. L. Roosin y.m. kertomukset; Laitilan ja Porin maaseurakunnan kirkonkirjat; Paimenmuisto.]

Miten ankarasti Lounais-Suomen rukoilijoita monesti onkin arvosteltu, on yhä yleisemmin ruvettu myöntämään, että tässäkin herännäisryhmässä vaikuttaa voima, joka on ylhäältä kotoisin. Tätä tunnustusta ei näiden rukoilijain vanhoillisuuskaan, miten yksipuolisena ja kerrassaan harhaan johtavana se sitten vielä vuosisadan lopussakin usein esiintyi, voi heiltä riistää. Ja jos esim. rukouksen alinomainen teroittaminen ja sen kaavamainen harjoittaminen onkin tunnustettava erehdykseksi, niin täytyy myöntää, että rukoilijat oppiin nähden ylimalkaan ovat lutherilaisen kirkon kannalla sekä hyvin likellä muuta herännäisyyttä. Erityistä selostusta heidän opistaan ei sentähden tässä tarvita, varsinkin kun otetaan huomioon, etteivät he missään poikkea oppi-isästään H. Renqvististä, jonka opinjärjestelmään ennen olemme tutustuneet.

* * * * *

Lounais-Suomen herännäisyyteen kuuluvat tavallaan myös ne siellä täällä etäämmällä merenrannalta Kiikassa, Kiikoisissa, Ikaalisissa, Kankaanpäässä y.m. löytyvät yksinäiset heränneet, sekä rukoilijat että "körttiläiset", joista sanomalehdet silloin tällöin pilkaten puhuivat. [Esim. Suometar 1859 N:o 5 ja 39.] Tämä vain todistaa, miten levinnyt herännäisyys vielä XIX vuosisadalla maaseudulla oli. Etelä- ja Lounais-Suomen kaupungeista sitävastoin on se, Poria ja Raumaa lukuunottamatta, vuosisadan lopussa kokonaan kadonnut. Jota lähemmäs Tampereen tienoilta siirrymme etelärantaa kohti, sitä harvemmassa löytyy maaseudullakin enää herännäisyyden jälkiä. Varsinkin Turun puolella on evankelinen suunta valloittanut kaikki. Sieltä täältä kuului vain valitusta siitä, että herännäisyyden aika näillä seuduin on loppunut. Niin Helsinginkin puolella. Täällä tapaamme esim. Tuusulassa (III, 544-56) K. Aspegrénin (k. 1892), mutta hän ei enää, vuosien ja kovien elämänkohtalojen murtama kun on, kykene herännäisyyden lippua nostamaan. Eikä ollut Putkonenkaan (III, 499), joka täällä oli kappalaisena 1856-68, jona viimemainittuna vuonna hän kuoli, saanut mitään herännäisliikettä aikaan. Asemaa kuvaamaan lainaamme tähän muutamia otteita viimemainitun vanhalle ystävälleen J. F. Berghille 1850-luvun viime vuosina kirjoittamista kirjeistä:

29/6 1857: "Harvat ovat hupaset hetket olleet, ja Herra yksin tietää, käyvätkö ne tulevaisuudessa ehkä vielä harvemmiksi. Kuitenkin voipi kaikkivaltias Jumala kivenkovista syntisistä herättää Abrahamille uskovaisia lapsia, jotka Karitsan uudella virrellä täällä Uudenmaan hekumallisissa ja kevytmielisissä seuduissakin voivat kehoittaa toistensa hitaita mieliä ja elävinä kivinä rakentaa toisiansa Kristus-kalliolla. Sitä kyllä täällä totisesti tarvittaisiin. — — — Surkea on tilanne myöskin Nurmijärvellä, neljään mieheen ja neljään naiseen siellä kun supistuu niiden luku, jotka minun tietääkseni nyttemmin enää todella huolehtivat sielunsa pelastusta." — Omaa hengellistä tilaansa surren, valittaa Putkonen seuraavana vuonna Berghille kirjoittamassaan kirjeessä, että sen on vaikuttanut "hengellisten ystäväin kehoittavan seuran puute". Samassa kirjeessä kysyy hän, miten tuo vanha, kokenut ystävänsä neuvoisi häntä esiintymään semmoisissa pitotilaisuuksissa, joissa ihmiset heti kirkollisen toimituksen päätyttyä rupeavat tanssimaan. — — — V. 1861, johon aikaan J. F. Bergh näkyy tuumineen jonkunlaisen sovun aikaansaamista Herraa etsivien pappien välillä, kirjoittaa hänelle Putkonen: "Kyllä olisi tarpeen, että se rakkauden ja luottamuksen side, jonka vihollinen niin mestarillisesti on ymmärtänyt särkeä itsekkäisyydellä sekä edelleen on avomielisyyden puutteella säilyttänyt särkyneenä, saataisiin uudelleen eheäksi. Pitäisihän koko siinä pienessä joukossa, jotka huolehtivat autuuttaan, olla yksi sydän ja yksi sielu".

Mutta eivät hyödyttäneet nämä eivätkä muut tämänkaltaiset valitukset eikä saanut J. F. Bergh uniooniehdotuksillaan mitään aikaan. Vihollinen oli särkenyt heränneitten pappien rivit ja hajoittanut heränneitten joukot laajoilla aloilla. Turhaan etsimme nyttemmin enää Etelä-Suomesta tuetta herännäisyydelle.

Muutamia henkilöitä löytyi kuitenkin vielä näilläkin tienoin, jotka XIX vuosisadan iltahämärässä ennen mainittujen kera edustavat herännäisyyttä. Mainitsemme näistä ainoastaan muutamia.

Heränneitten säätyläisten kirjeenvaihdossa vuosisadan loppupuolella tapaamme usein kamreeri A. W. Wegeliuksen nimen. 1850-luvulla sekä vielä seuraavinakin vuosikymmeninä kokoontuivat kaupungin heränneet usein hänen ja hänen samanmielisen vaimonsa Sofia Wegeliuksen (III, 534-36) kotiin Jumalan sanan ääreen ja melkein yhtä usein nähtiin siellä semmoisissa tilaisuuksissa myöskin maaseudulta saapuneita samanmielisiä ystäviä. Kummankin tapaamme vielä vuosisadan loppupuolella samanmielisenä. Sanoillaan ja esimerkillään todistivat he elämänsä loppuun asti sen liikkeen voimasta, johon he jo siihen aikaan, jolloin sitä maailma vähimmin ymmärsi, olivat liittyneet. A. W. Wegelius kuoli syyskuun 23 p:nä 1888. [Wilh. Wegeliuksen A. W. Wegeliuksesta ja hänen kodistaan kirjoittama, ennen (III siv. 549) mainittu kertomus.]

Vielä enemmän huomattu oli O. E. A. Hjeltin ja hänen vaimonsa Yolandan koti. Siinä tapasivat toisensa usein varsinkin valtiopäivien aikoina maaseudun heränneet valtiopäivämiehet. Monesti vietettiin tässä kodissa silloin, niinkuin muulloinkin, hartaushetkiä, joihin ottivat osaa likeisimmät ystävät. Hjeltin harvinaisen onnellinen, heränneitten piirissä solmittu avioliitto ja heidän Herralle pyhitetty kotinsa, jossa keskustelu vierasten ihmistenkin kanssa väleen kääntyi "ainoaan tärkeään", teki syvän, velvoittavan ja samalla kehoittavan vaikutuksen. Huomattava on sitäpaitsi, ettei Hjelt, vaikka hän olikin likeisessä suhteessa useain herännäisyydestä eronneiden henkilöiden kanssa, liikkeen menneistä vaiheista vikoillen puhunut eikä tahtonut niitä unholaan siirtää, vaan päinvastoin puhui niistä rakkaudella, jos kohta ei vikojakaan salaamalla, tahtoen saattaa nuo suuret muistot semmoisina, kuin ne todellisuudessa olivat, jälkimaailman tietoon. Herännäisyyden johtomiehistä oli varsinkin Jonas Lagus saanut pysyväisen sijan hänen sydämessään. Muutamassa v. 1913 kirjoittamassaan kirjeessä arvostelee hän häntä seuraavin sanoin: "Hänen hellä, rakkautta uhkuva luonteensa vaikutti minuun ratkaisevasti. Minun käsitykseni mukaan oli hän Jumalan teihin perehtynein ja Herralle ehdottomimmin antautunein sen ajan heränneistä opettajista. Hänen 'Evankeliumin ääni kutsutuille sieluille' on edelleen hengellinen aarreaitta". Lähinnä Lagusta olivat Bergh-veljekset Hjeltille rakkaita. V. 1897 julkaisi hän Korsblomman-nimisessä kalenterissa kuvauksen J. I. Berghistä.