Marraskuussa v. 1888 kuoli Yolanda Hjelt. Miten rakas hänen muistonsa oli hänen miehelleen, näkyy viimemainitun 10 vuotta myöhemmin otsakkeella "Drag ur en moders lefnad" (Piirteitä äidin elämästä) "Lapsille ja lastenlapsille" julkaisemasta hellästi kirjoitetusta kertomuksesta hänen elämästään. Julkaisu sisältää sitäpaitsi otteita Yolanda Hjeltin kirjeistä. Ne ilmaisevat harrasta ja Kristuksen seuraamiseen altista, rukouksen pyhittämää elämää.
Herännäisyyden vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä Pohjanmaalla ja muualla elpyvä elämä ja kasvava leviäminen täytti Hjeltin mielen ilolla. Tämä oli hänen herännäisyyden entisten taistelujen koetuksissa ja pitkän elämänsä vaiheissa kirkastunut tervehdyksensä menneiden sukupolvien puolesta nouseville sukupolville. Hänessä sulivat kauniisti yhteen XIX vuosisadan herännäisyyden hämärtävä iltarusko ja se aamukoitto, jonka herättämänä liike astui seuraavan vuosisadan kynnykselle.
Hjeltin tieteelliset ansiot, miten suuret nämä sitten olivatkin, eivät kuulu herännäisyyden historiaan, mutta sitä enemmän hänen tämän liikkeen koulussa syntynyt ja sen katsantotavan pohjalle kehittynyt kristillinen elämänsä ja tämän elämän ehkä kaunein piirre: hänen palava koti-ikävänsä. — Hjeltin maallinen elämä sammui vasta kesäkuun 15 p:nä 1913. Hän oli silloin 90 vuoden vanha.
Miten kehoittavat tämmöiset yksityiset herännäisyyden muistot ovatkin, eivät ne semmoisina vielä riitä luomaan herännäisyydelle tulevaisuutta. Etsiessämme vastausta kysymykseen, ilmaiseeko XIX vuosisadan herännäisyys vuosisadan lopussa elinvoimaa, vai onko se sen hajaannuksen tähden, joka sitä oli kohdannut, tuomittu kuolemaan, johtaa historia meidät takaisin Pohjanmaan heränneeseen kansaan, joka, pappien siitä vieraantuessa tai julkisesti luopuessa, itse on asettunut rintaman eturiviin suojellaksensa ja kartuttaaksensa heränneitten isien perintöä ja luodakseen sille turvatun sijan tulevaisuuden Suomen — vaiheissa.
XI.
Pohjanmaan herännäisyys "ukkojen" johtamana.
Jo Vilhelm Niskasen toimiajan huomattavimpina vuosina alkaa hänen kuulijakuntansa parvissa vuosi vuodelta yhä selvemmin näkyä mies, jolla on oleva mitä suurin merkitys ei ainoastaan Kalajoen-varren, vaan koko Pohjanmaan, vieläpä uudestaan elpyvän Savonkin herännäisyyden myöhemmissä vaiheissa. Tarkoitamme Taneli Rauhalaa. Olemme edellisessä (III, 372-73) huomauttaneet tämän vaatimattoman sekä samalla hengellisesti valistuneen ja tarkkanäköisen miehen vaikutuksesta Nivalassa, Ylivieskassa, Sievissä y.m. 1850-luvun loppupuolella. Jos koskaan, tarvitsi Niskanen näinä aikoina apua ja tuetta niiden kasvavien joukkojen johtamisessa, joista tämän puolen herännäisyyden tulevaisuus nyttemmin riippui. Niinkauan kuin Pohjanmaan heränneitten rakkain ja heidän edellä muitten kunnioittamansa johtaja N. K. Malmberg eli, ei rohjennut kukaan eriseuran perustajana ryhtyä hajoittamaan näitten heränneitten vasta uudestaan kokoontuneita rivejä; mutta hänen kuolemansa jälkeen ei löytynyt ketään, joka samalla voimalla kuin hän olisi voinut uutta hajaannusta estää. Niskasen asema kävi nyttemmin entistä vaikeammaksi. Kalajoen-varrella huomaa siellä täällä muutamissa hänen sanankuulijoissaan pyrkimistä jonkunlaiseen johtajanasemaan sekä muunkaltaisiakin itsekkäitä pyyteitä. Mainitsematta emme myöskään saa jättää sitä lain ja synnintunnon alituisesta painostamisesta johtuvaa yksipuolisuutta opissa, joka Malmbergin neuvojen puuttuessa on niin läheltä tarjona Kalajoen-varren yksin jääneelle johtomiehelle. Kumpaakin vaaraa torjumaan asetti Herra Taneli Rauhalan. Tämän miehen arvokas, itsekkäistä pyyteistä vapaa esiintyminen, hänen valistunut hengellinen katsantotapansa sekä hänen vilpitön ja hellä rakkautensa heränneisiin vaativat kunnioitusta niiltäkin, joiden silmämääränä oli oman arvonsa korottaminen Kalajoen-varren vielä vakaantumattomissa oloissa. Kun ei Taneli pyrkinyt kohoamaan Niskasen kustannuksella, vaan päinvastoin häntä auttoi ja palvellen tuki, niin eivät kehdanneet muutkaan tavoitella johtajan asemaa, jos olisi mielikin tehnyt. Ja kun "vilhelmiläisten" ja heidän johtomiehensä oppia sekä liikkeen ulkopuolelle jääneitten heränneitten puolelta että siellä täällä sen omassa piirissäkin ruvettiin vikoilemaan, täydensi Rauhala tätä oppia evankelisilla seurapuheillaan. Lohduttavilla neuvoillaan, joita hän varsinkin yksityisesti murheellisille ja ahdistetuille jakeli, opasti hän rakkaudella heränneitä Kristuksen puoleen kääntymään ja Häneltä armoa pyytämään. Miten huolellisesti Rauhala varsinkin Niskaseen nähden koetti välttää kaikkea, joka antaisi aihetta riitoihin ja eriseuraisuuteen, ei onnistunut hän aina näissä pyrinnöissään. Vähää ennen viimemainitun kuolemaa syntyi kahnailua hänen ja Rauhalan välillä. Syynä oli m.m. se, että nuoret miehet Padingin kylässä, missä Niskasen omistama Niskakosken talo sijaitsee, olivat jossain määrin sotkeutuneet kotiviinan polttoon ja myyntiin. Taneli koetti painaa alas tätä pahetta. Mutta asema oli vaikea, Niskasen oma talokaan kun ei ollut siitä aivan vapaa. Seurauksena oli, että Rauhalaan hänen nuhteittensa takia Padingissa niihin määrin suututtiin, ettei hänellä muutamaan aikaan enää ollut sinne asiaa. Tämä koski kovasti Niskaseen. "Eikö jo Tanelia näy?" kysyi hän huolestuneena muutamana iltana pari päivää ennen kuolemaansa, lisäten: "Jollei hän tule, tulee paha, josta mainitaan". Turhaan ei tarvinnut hänen odottaa. Taneli tuli. Tervehdys oli sydämellistä molemmin puolin ja sovinto täydellinen. Seuraavana päivänä olivat seurat läheisessä talossa, siellä oli Rauhalakin. Silloin oli Niskanen jo niin sairas, että hän kuljetettiin sieltä reellä, vaikka maa oli sula. Pojallensa, joka ajoi hevosta, lausui hän liikutettuna: "Olipa se hyvä asia, että me Tanelin kanssa pääsimme sovintoon".
Voidaksemme asemaa oikein arvostella, tulee meidän ottaa huomioon, että kaikki Keski-Pohjanmaan heränneet papit, mikä julkisesti "niskaslaisia" vastustaen, mikä salaisesti heitä vikoillen, toistupalaisten kera olivat vetäytyneet syrjään Niskasen ja hänen kannattajiensa piiristä. Näiden uudestaan elpyvä liike, joka ennenpitkää yksinään edustaa Kalajoen-varren herännäisyyttä, on nyt joutunut asemaan, joka monessa suhteessa on vaikeampi, kuin se milloinkaan ennen oli ollut. Liike on samaa vanhaa herännäisliikettä, joka Kalajoen käräjillä ja niin monella muulla huomattavalla vaiheella on vetänyt puoleensa koko maan huomion, mutta se on samalla ainakin yhdessä suhteessa uusi liike. Ennen johtivat sitä papit, joista toiset olivat kirkkomme etevimpiä, nyt hoitavat sitä oppimattomat talonpojat, joille ei maailma anna sitäkään arvoa, minkä nuo lahjakkaat papit vainojenkin aikana olivat osakseen saaneet. Ennen taisteli Kalajoen-varren herännäisyys vasta heränneitten nuorilla voimilla vuosisadan kevättaistelua pimeyden valtoja vastaan, nyt on kysymys tämän liikkeen syyskylvöstä vuosisadan yhä lyhenevinä päivinä, kysymys siitä, pysyvätkö voimat koossa viljavainioiden valmistamiseksi tätä kylvöä varten ja onko siemen, joka näihin vainioihin kätketään, riittävää ja kyllin hyvää takaamaan liikkeelle tulevaisuutta seuraavankin vuosisadan vaiheissa. Ja vielä yksi näkökohta. Juuri siihen nähden, että Kalajoen-varren herännäisyysliike, miten vanha se olikin, ainakin siinä suhteessa oli uusi, että se nyttemmin oli oppimattomien talonpoikien johtamana, uhkasivat sitä samat yksipuolisen opinkäsityksen, eriseuraisuuden, vieläpä hurmahenkisyydenkin synnyttämät vaarat. Nämä vaarat pyrkivät näet helposti tajuttavista syistä näkyviin kaikkialla, missä muuttuneet olosuhteet aiheuttavat käännekohtia uskonnollisten liikkeiden vaiheissa.
Jota puolueettomammin tarkastamme Kalajoen-varren herännäisyyttä, Vilhelm Niskasen loppuaikoja ja hänen vaikeaa asemaansa johtomiehenä, sitä jalompana ja liikkeen tulevaisuudelle tärkeämpänä esiintyy näyttämöllä jo nyt Taneli Rauhala. Juuri se seikka, ettei hän pyri johtajaksi, valmistaa hänet siksi ja kasvattaa hänestä liikkeelle tukeen, jota se tarvitsee. Mitä hän salassa jo näinä vuosina teki heränneitä ystäviään palvellessaan, sen siunasi Jumala ennenpitkää julkisesti.
Sorvolan talosta (II, 359), missä Taneli ensin asui, muutti hän eri paikkoihin samalla seudulla, kunnes hän rupesi asumaan Töllin taloa, jota hän jonkun aikaa yhdessä veljensä kanssa hoiti. Täältä muutti hän Marjaniemeen Rauhalan taloon ja sieltä vihdoin samalla maalla olevaan Kepuli-nimiseen torppaan. Kotipitäjänsä Nivalan rajojen ulkopuolelle hän ei koskaan asumaan asettunut. Vaikka Taneli, milloin mistäkin syystä, usein muutti asuntoa, ehti hän kuitenkin aina saada maansa hyvään kuntoon, ennenkuin hän sen toiselle luovutti. Tämä osoittaa sitä suurempaa huolellisuutta taloudellisissakin asioissa, kun tulee ottaa huomioon, miten usein hän oli matkoilla ei vain Kalajoen-varren heränneitten luona, vaan Savossakin ja etenkin Suupohjassa asuvia ystäviään tervehtimässä. Jo Niskasen seurassa liikkui hän usein näillä matkoilla ja myöhemmin ehkä vielä useammin.