Kodissaan ylläpiti Logren mallikelpoista järjestystä. Vaikka hän joskus liiallisellakin kiivaudella käsitteli palvelijainsa erehdyksiä, kunnioittivat ja rakastivat nämä häntä vilpittömästi. Ei ollut hänen vaikea saada palkollisia. Tynjälä oli niin hyvässä maineessa, että työväki sinne kilvan pyrki. Salaisuus oli se, että talo oli pyhitetty Herralle. Ei pitänyt isäntä itseään muita parempana, hän päinvastoin oli ensimmäinen tunnustamaan vikansa ja syntinsä. Ja sekin tiedettiin, ettei hän katsonut ihmisen muotoa, valvoessaan vanhurskauden ja oikeuden vaatimuksia kodissaankin. Muuan esimerkki. Tynjälä oli käräjätalona. Eräs kirjuri, jolle palvelustyttö aamulla vei kahvia, yritti tehdä tälle väkivaltaa. Saatuaan tiedon asiasta, meni Logren ruoska kädessään huoneeseen. Hädissään ei osannut kirjuri muuta kuin uhata raivostunutta isäntää sillä, että hän oli "tuomarin kirjuri". "Vaikka olisit Turkin keisarin kirjuri", kuului vastaus, "niin tästä saat". Tuntuva selkäsauna vakuutti tuomarin hämmästyneelle virkailijalle, ettei isäntä ollut leikkiä laskenut.
Logrenin raamatuntieto oli erinomaisen hyvä. Siihen hän aina seurapuheensa perusti ja siihen hän kokemuksista puhuen tuon tuostakin viittasi. Raamatun jälkeen olivat Luther ja Arndt hänelle rakkaimmat. Myöskin Björkqvistin ja Wegeliuksen postilloja hän usein luki, vaikkei hän niistä varsin yhtä paljoa pitänyt. "Luther", niin lausui hän monesti ihastuksella, "paljastaa rohkeasti ihmisen synnin ja kurjuuden, mutta ei hän toiselta puolen salaa Jumalan laupeutta ja armoa syntisiä kohtaan". Kun Berghin postilla ilmestyi, levitti hän sitä innokkaasti. Hän piti sitä erinomaisen tarpeellisena, koska "se paljastaa aikamme nukkuvan kristillisyyden". Näistä kirjoista sekä N. K. Malmbergilta oli Logren sen viisauden oppinut, jota hän heränneille sekä herätykseksi monelle maailman lapselle julisti. Viimemainittuja tapasi hän muunmuassa kauppamatkoillaan. Ei hän heille paljoa puhunut, mutta ne harvat sanat, jotka hän, ikäänkuin sattumalta ja aivan sivumennen lausui, tekivät tehtävänsä. Niiden voimaa lisäämässä oli muunohessa myöskin miehen harvinaisen miellyttävä ja puoleensa vetävä käytös. Harvoin tapahtui, ettei häntä pyydetty vasta saapumaan niihin taloihin, joihin hän matkoillaan poikkesi hevosiaan syöttämään tahi yösijaa pyytämään; ja kun hän tuli, otettiin hänet aina ilolla vastaan. Niinkuin jo olemme huomauttaneet, vaikutti Logrenin esiintyminen senkin tähden niin edullisesti, että se oli niin sivistynyttä. Harva kansanmies on ollut kultuurille niin altis kuin hän. Kaikkea ruokottomuutta, epäsiisteyttä, lattialle sylkemistä y.m. hän kovasti vihasi, vaatien että etupäässä heränneitten tuli semmoista huolellisesti välttää. Mutta ei hän toiselta puolen ylellisyyttäkään suosinut, vaan päinvastoin vastusti uuden ajan luonnollisimpiakin mukavuuksia, parempia ajoneuvoja y.m. Heränneitten puvun säilyttämistä hän jyrkästi puolusti, vaikkei hän suinkaan vaatteille semmoisina mitään erinomaisempaa arvoa pannut. Millä kannalla hän tähän kysymykseen nähden oli, näkyy paraiten seuraavasta hänen lausunnostaan: "Körttipuku on niinkuin aita, joka estää sikoja peltoon pääsemästä. Se estää aivan muuttumattomia heränneitten joukkoon lyöttäytymästä ja heränneitä maailman markkinoille menemästä." Ihmeteltävän oikeaan osasi Logren sekä sivistyspyrinnöissään — hän oli muunmuassa kansakoulujen lämmin suosija — että herännäisyyden traditsioonien säilyttämisessä. Hänen harvinainen älynsä ja valistunut mielensä estivät ristiriitojen syntymistä, vaikka hänen aikansa enemmän kuin yhdessä suhteessa oli murrosaikaa. On mahdoton laskea, kuinka suuren palveluksen hän heränneenä, sivistykseen pyrkivänä talonpoikana on tehnyt koko herännäisyysliikkeelle. Jos kenenkään vaikutus ulottuu kauas tulevaisuuteen, niin Arvi Logrenin. Ja juuri sentähden on hänen nimensä niin historiallinen nimi.
Logrenin uskotuin asetoveri hänen taistelussaan heränneitten hajalle joutuneitten, monen eripuraisuuden repimien rivien kokoamisessa ja Herran elävään tuntemiseen johdattamisessa oli Taneli Rauhala. Heidän välillään vallitsi aina mitä likeisin ja sydämellisin ystävyys. Jo Malmbergin eläessä olivat he hänen veljelliseen rakkauteen vaativien puheittensa ohjaamina oppineet tuntemaan toisensa ja jo niiltä ajoilta oli heillä monta yhteistä kallista muistoa siitä, miten vastustamattomalla voimalla suuren opettajan sanat olivat painaneet heidät, kaikesta omasta riisuttuina, armoistuimen juurelle kerjäämään armoa armosta. Rauhala oli 11 vuotta Logrenia vanhempi, mutta ei ikäero eikä sekään, että jo Paavo Ruotsalainen oli kehoittanut heränneitä ensinmainitulta hengellisissä asioissa neuvoa pyytämään, saanut aikaan minkäänlaista kateutta heidän välillään. Ainoa seikka, joka joskus hieman häiritsi heidän ystävyyttään, oli se, että Rauhala Lapualla loppuijällään käydessään oli huomaavinaan, että Logren liika kernaasti seurusteli herrasmiesten kanssa. Ensinmainittua kiusasi silloin epäilys, ettei tuo rakas ystävä enää huolinutkaan hänestä, niinkuin ennen. Aihetta siihen antoivat epäilemättä suurimmaksi osaksi lapualaistenkin kuiskaukset, että Logren muka oli "herrojen hännystelijä". Mitä muutoin tähän syytökseen tulee, niin katkasee viimemainitun miehekäs ja imarteluista vapaa talonpoikaisluonto siltä kärjen, jos kohta täytyneekin myöntää, että tuo sivistystä ja tietoja koko sydämestään halajava mies ehkä joskus tunsi suurtakin kiusausta päästä useammin seurustelemaan niiden kanssa, jotka tässä suhteessa olivat enemmän saaneet. Oli miten oli — mitään erimielisyyttä ei senkautta vähimmässäkään määrässä syntynyt noiden uskollisten asetoverien välillä eikä heidän ystävyytensä siitä kärsinyt. Rauhalan epäluulo oli vain pieni pilvenhattara heidän elämänsä iltataivaalla. Sitä kauniimmaksi vain muodostui sen poistuttua auringonlasku.
Jo Vilh. Niskasen aikana ja hänen seurassaan oli Rauhala tottunut matkustamaan Suupohjaan ja siellä kulkemaan pitäjästä pitäjään ja kylästä kylään heränneitä ystäviä tapaamassa. Mutta varsinkin Logrenin päästyä sikäläisen herännäisyysliikkeen johtajaksi kävi hän säännöllisesti kerta tai kaksi vuodessa Lapualla ja sen naapurikunnissa. Hänen seurassaan oli silloin useita ystäviä Kalajoen-varrelta, niin että kulkue muodosti pitkän jonon hevosia. Ja yhtä usein saapui Logren ystävineen vastavierailulle Ylivieskaan, Nivalaan, Sieviin y.m. Rauhalan opetuslapsia tervehtimään. Varoja ei ahtaimpinakaan aikoina saanut puuttua tämmöisiin matkoihin, ja jos puuttui, kokosivat sen paikkakunnan heränneet, johon kulloinkin tultiin, hiljaisuudessa ja suuren joukon siitä mitään tietämättä, keskuudessaan raha-apua matkustaville. Usein saatiin tällä tavoin kokoon enemmänkin, kuin matkakustannusten peittämiseksi tarvittiin. Ja mihin vain tultiin, siellä oli kaikki maksutonta, ei vain kaukaisille vieraille, vaan lukuisille oman paikkakunnan ystävillekin. Semmoisten vierailujen ajat olivat juhla-aikoja. Joka talossa, johon poikettiin, tuotiin pöydälle, mitä parasta talossa löytyi. Matkasuunnitelmaankin nähden vallitsi vakaantunut järjestys. Niinpä esim. "eteläläiset" kun matkustivat Kalajoelle, majailivat Kannuksen Hanhinevalla, missä heidän hevosensa jaettiin seudun heränneisiin taloihin hoidettaviksi. "Pohjanpuolen miesten" matkustaessa Suupohjaan tekivät Järven talot Ylihärmässä samaa palvelusta. Kyläilyjä kesti viikon, vähän toistakin, joskus kauemminkin.
Epäilemättä oli Logren puhujana Rauhalaa paljon etevämpi. Hän oli loogillisempi, hänen vertauksensa sattuvammat, hänen lauserakennuksensa täsmällisempää. Kauniit käänteet, joille kädenkin hienot liikkeet antoivat vielä enemmän eloisuutta, tehostivat hänen kauttaaltaan nerokasta esiintymistään. Hänen puhuessaan täytyi vastahakoisimmankin kuunnella, suruttomimmankin säpsähtää, tylsimmänkin pysyä tarkkaavaisena. Varsinkin muotoon nähden oli Rauhalan puhe paljon heikompaa. Mutta sisällyksen syvällisyys ja erinomainen hellyys, joka usein sai kovasydämisetkin kyyneleitä vuodattamaan, korvasivat mitä yllämainitussa suhteessa puuttui. Kun Logren ja Rauhala istuivat vieretysten seuroissa ja vuoroonsa puhuivat, eivät tienneet sanankuulijat, kumpaako kernaammin katselivat ja kummanko puheet olivat mieluisampia. Toinen sai toiselta, toinen toiselta enemmän. Ja sama oli heidän opillinen kantansa. Eivät he seurapuheissaan tavoitelleet valmista kristillisyyttä, vaan kysymys jäi ikäänkuin auki, jotta Herraa etsittäisiin. Logren teroitti ehkä enemmän kuin Rauhala, miten välttämätöntä on pysyä Jumalan käsialana, pakenematta sinne tai tänne. Rauhala painosti ehkä useimmin, miten vaarallista on toisesta tai toisesta hyvästä neuvosta tahi sanasta tehdä itselleen valmiita tikapuita, joita myöten kilvoittelematta luulee pääsevänsä taivaaseen. Mutta kummankin silmämääränä oli vanhan aatamin kuolettaminen, ihmisen riisuminen kaikesta, mikä hänessä on omaa, jotta Jumalan työ hänessä yhä enemmän sijaa saisi. Ja perustana oli varsinkin Lutherin postillan ahkerasta viljelemisestä kummassakin vuosi vuodelta yhä elävämmäksi ja horjumattomammaksi käynyt vakaumus, että ihminen vanhurskautetaan Jumalan edessä uskon kautta Kristukseen ilman lain töitä. Sanaa "usko" kyllä harvoin käytettiin — etenkin hedbergiläisen riidan ajoilta asti pelättiin herännäisyydessä liiaksi sen väärin käyttämistä — mutta tarkoitus oli se. Eivät johtajat eivätkä heidän sanankuulijansa puhuneet uskostansa, tuo kun heistä olisi ollut kerskausta ja eksyttänyt "suukristillisyyden" luultuun varmuuteen armotilastaan, vaan he puhuivat heikkoudestaan ja Jumalan armon suuruudesta. Ja tämä armo on saatavissa "ilman rahatta ja ilman hinnatta", sulasta armosta, niin kuului heidän todistuksensa. "Kun tunnet itsesi oikein onnettomaksi", lausui Rauhala muutamalle kiusatulle ystävälleen, "kun ei ole parannusta, ei uskoa, ei mitään hyvää, niin löytyy vielä yksi: Kristus on minut lunastanut. Tartu siihen, siitä lähtee elämä." Mutta kyllä ymmärsi Taneli, samoinkuin Logrenkin, antaa suurta arvoa ihmisyydellekin, "jos kohta sitä usein saakin hävetä". Muutamissa seuroissa, joissa hän puheensa johdoksi oli käyttänyt Filipp. 2: 5-11, hän muunohessa lausui: "Kohottaakseen ihmisyyttä tuli Jumala Pojassaan ihmiseksi. Hän ei häpeä olla ihmisenä, mutta me häpeämme sellaisina mennä Kaikkivaltiaan eteen, pyrkien tekeytymään jumalisuudellamme jumaliksi."
Vielä enemmän kuin seurapuhujana vaikutti Rauhala yksityisesti antamillaan neuvoilla ja sillä väsymättömällä hellyydellä, millä hän niin yhdessä kuin toisessa suhteessa piti huolta laumastaan. Taloudellisissakin ahdingoissa hän heitä monesti auttoi. Itsellään hänellä ei kyllä ollut antaa tarvitseville apua, mutta hän oli aina altis sitä muilta hankkimaan. Heränneet tottuivat tottumistaan ilmaisemaan hänelle huolensa, hän kohteli heitä aina säälivällä rakkaudella ja hänen puoleensa oli helpompi kääntyä kuin kenenkään muun.
Taneli Rauhalan suurtyö Vilhelm Niskasen työn jatkona oli jaossa särkyneen herännäisyyden sirpaleiden kokoaminen ja hoitaminen laajalti kautta Keski-Pohjanmaan sekä osaksi Suupohjassa, vieläpä Savossakin. Kalajoen-varren varsinaisilla herännäisalueilla, Ylivieskassa, Nivalassa, Sievissä ja Haapajärvellä, hoiti hän maltillisella menettelyllään ja hengenvoimalla "Kiireen talven" uusista heräysliikkeistä ja sen selkkauksista yksimielisyyteen nöyryytetyn, vieläpä moninverroin lisätyn kansan. Samoin kokosi hän Reisjärven herännäissirpaleet uuteen virkeyteen, ja hänen aikanaan syntyi Pihtiputaan Muurepään kylillä uusia herätyksiä, jotka hänen isällisellä hoidollaan pääsivät kehittymään. Hänen valvova ja ahkera huolenpitonsa ulottui niinikään Kalajoen, Raution, Kannuksen, Oulaisten, Pyhäjoen ja Raahen hajalla asuviin heränneisiin.
Olemme maininneet Rauhalan vierailuista Suupohjassa. Sikäläisetkin heränneet luottivat häneen täydellisesti ja rakastivat häntä sydämestään. Monet häiriöt ja rettelöt hän heidänkin keskuudestaan maltillisella ja viisaalla esiintymisellään estäen torjui. Semmoinen oli esim. ennen (IV, 479) Matti Takalan, Kustaa Keskisen ja Matti Järven Härmässä heti Malmbergin kuoleman jälkeen aikaansaama häiriö, jota Rauhala yhdessä Logrenin kanssa kävi asettamassa. Samassa seurakunnassa 1860-luvulla syntynyt uusi häiriö vaati niinikään häntä siellä saman ystävänsä kera käymään. Härmään oli näet asettunut asumaan muuan käsityöläisen vaimo nimeltä Katariina Jansson. Hän oli äärimmäisiä hedbergiläisiä ja sai ennenpitkää kootuksi ympärilleen joukon, joka "käsitti uuden valon". Heitä nimitettiin katariinalaisiksi. Heihin liittyivät muiden kera myöskin Kustaa Keskinen ja Matti Takala. Suurta hallaa tämä liike tuotti paikkakunnan herännäisyydelle. Logren arveli, ettei hänen tarvinnut puhua Härmässä, "siellä kun oli evankeliumia housun vyötäisiin asti". Hänen ja Rauhalan taitava esiintyminen sai kuitenkin häiriön vähitellen asettumaan. Katariina muutti pois paikkakunnalta ja hänen edustamansa liike kuoli ennenpitkää sukupuuttoon.
Kansan kertomuksissa Härmän rettelöistä on säilynyt seuraava todistus siitä kristillisestä rakkaudesta, millä Logren ajatteli vastustajiaankin. Kun hän v. 1868 matkusti Keskipohjanmaalle, koetti hän saada mukaansa myöskin Takalan ja Keskisen. Nämä lupasivatkin lähteä, mutta heidän matkastaan ei kuitenkaan tullut mitään, he kun samaan aikaan sairastuivat. Kotia palatessaan sai Logren kuulla, että hänelle paljon haittaa tehneet, nyttemmin herännäisyyteen uudestaan vähän kallistuneet härmäläiset sillä aikaa molemmat olivat kuolleet. Uutinen koski kipeästi Logreniin. "Jos tiesin", hän lausui, "että ne sillä aikaa kuolevat, en olisi mennyt Pohjaan, vaikka olisi koko Kalajoki palanut".
Samankaltaista säälivää myötätuntoisuutta vastustajia kohtaan osoitti, varsinkin kuoleman heitä kohdatessa, usein Rauhalakin. Saatuaan kerran kuulla, että Iisalmen heränneitten silloisella johtomiehellä Juhani Niskasella (IV, 320) oli tapana julistaa kiroustuomioita väärintekijöille, hän lausui: "Ei pitäisi kenenkään Jumalan nimessä toista tuomita, jos syytäkin olisi." Omasta kokemuksestaan hän tiesi, miten ahtaalle tuommoisen tuomitsemisen tähden sen julistaja voipi joutua. Hän oli näet sillä tavoin kironnut kahta miestä, joita pidettiin eniten syyllisinä Nisulan talossa "Kiireen talven" aikana tapahtuneeseen verenvuodatukseen. Kumpikin oli kahden viikon perästä kuollut. "Minulle jäi kahden miehen surma omalletunnolle", valitti tästä kertoessaan Rauhala haikein mielin.