Huomattavana tekijänä uusimman herännäisyyden elvyttämisessä on ollut "Hengellinen kuukauslehti", jota Malmivaara 1888 vuoden alusta alkoi toimittaa. Se ilmestyi painoarkin kokoisena kerta kuukaudessa, sisältäen paitsi hartauskirjoituksia ja eri tilaisuuksissa pidettyjä hartauspuheita, huomautuksia ja arvosteluja ajan polttavimmista uskonnollisista ja kirkollisista kysymyksistä, kertomuksia ja kuvauksia vanhoista manalle menneistä heränneistä, kirja-arvosteluja y.m. Ensimmäisenä ilmestymisvuotena sai lehti 900 tilaajaa, ja tämä tilaajamäärä kasvoi sittemmin vuosi vuodelta ripeästi. Jo XIX vuosisadan viimeisenä vuosina levisi "Hengellinen Kuukauslehti" kaikkiin seurakuntiin, missä heränneitä löytyi, ja sen merkitys heränneen kansan opettajana ja kokoojana tunnustettiin jo siihen aikaan kaikkialla suureksi. V. 1898 oli tilaajamäärä noussut yli 3,000.
Malmivaaran näinä aikoina suorittama kirjallinen työ ei rajoitu niihin hänen lukuisiin kirjoituksiinsa, jotka täyttävät useimmat sivut yllämainitussa, heränneitten yhä rakkaammaksi käyneessä aikakauslehdessä. Tavailen vielä tärkeämpi on muutama hänen 1890-luvulla julkaisemansa kirja. Tarkoitamme hänen kielellisesti ja osaksi muissakin suhteissa korjaamiaan "Siionin Virsiä" ja "Hengellisiä lauluja". Tässä näet ei ollut kysymyksessä vain vanhan kirjan vanhentuneen kielen korjaaminen, vaan ennen kaikkea tuon rakkaaksi käyneen kirjan käyttäjien vapauttaminen ennakkoluuloista, jotka ehkäisevästi vaikuttivat koko herännäisyysliikkeen kehitykseen. Asian laita oli seuraava.
Heränneitten miltei rakkaimmaksi kirjaksi oli monessa paikoin vuosikymmenien kuluessa tullut "Siionin Virret" ja "Hengelliset laulut". Ainakin käytettiin näitä virsiä enemmän kuin mitään muuta hengellistä kirjaa. Jo lapsina olivat heränneet oppineet ne ulkoa ja tutuimpana ohjeena sieluelämän eri tiloissa olivat heille näiden virsien sanat. Opillisesti kyllä tiedettiin, että raamattu on ylin ohje, mutta hyvin moni, joka ei asiaa sen tarkemmin ajatellut, antoi käytännössä noille rakkaille virsille saman arvon. Puhumattakaan siitä, että nouseva, kansakouluopetusta nauttinut sukupolvi ennenpitkää olisi kyllästynyt Virsien kielellisessä suhteessa nyttemmin kerrassaan vanhentuneeseen muotoon, olisi tämän muodon säilyttäminen ollut omiaan voimallisesti tukemaan sitä ahdasmielistä ja kaavamaista katsantotapaa, joka ennen Malmivaaran esiintymistä siellä täällä pyrki päästä vakaantumaan heränneitten piireissä. Viittaus Lounais-Suomen rukoilijain suhteeseen uusiin hengellisiin ja kirkollisiin kirjoihin riittää selvittämään, miten laajakantoinen Malmivaaran kysymyksessä oleva työ oli. Sitä suurempaa tunnustusta ansaitsee tämä työ, kun hän paremmin kuin kukaan muu ymmärsi, miten kipeästi se tulisi koskemaan moneen vanhaan heränneeseen ja kuinka helposti se voisi synnyttää uutta hajaannusta suuren jaon tuhoista tuskin tointuneessa liikkeessä. Eivätkä koskeneet sitäpaitsi Malmivaaran korjaukset ainoastaan kieltä, vaan muutakin. Muunohessa lausui hän itse esipuheessa, että hän oli "jättänyt pois paljon virsiä, koska ne epäraittiin herrnhutilaishenkensä takia loukkaavat".
Malmivaaran virsikokoelman ensimmäinen vihko ilmestyi v. 1891. Että sitä muutamissa paikoin epäillen, vieläpä moittienkin luettiin, näkyy esim. muutamasta, Sotkamosta "Hengelliseen Kuukauslehteen" lähetystä vikoilevasta arvostelusta, jonka olivat kirjoittaneet "joukko näitten (virsien) rakastajia" ja jossa muunohessa sanotaan: "Kostein silmin ja vapisevin käsin pitelimme tätä uutta kokoelmaa käsissämme, sen läpi katseltuamme. Sisällinen ääni sanoi: tässä ei ole meillä enää nuo entiset rakkaat Sionin Virret ja Hengelliset Laulut, joita hurskasten esi-isäimme kera veisasimme." Vielä ankaramman tuomion julisti Juhani Niskanen Malmivaaran virsikokoelmasta, kiroomalla hänet Vanhan testamentin pyhien, heränneitten johtomiestenkin joskus käyttämällä kirouksella. Ei sovi kummastella, että Iisalmen heränneet, jotka muutenkin olivat alttiit vikoilemaan Pohjanmaan herännäisyysliikettä, asettuivat suosimansa johtomiehen kannalle, jääden siten elpyvästä herännäisyysliikkeestä; yhä enemmän syrjään. Kiuruvedellä sitävastoin, mistä Malmivaara v. 1892 oli muuttanut Paavolaan, jonka kirkkoherraksi hän edellisenä vuonna oli määrätty, otettiin uudet Siionin virret luottamuksella vastaan heti kokoelman valmistuttua v. 1893. Näin kävi myöskin Kalajoen-varrella ja Suupohjassa. Oudolta, vieläpä arveluttavaltakin muutos alussa muutamien vanhusten mielestä näillä herännäisyyden sydänmailla tuntui, mutta luottamus Malmivaaraan sekä se yksimielisyys, jonka hänen ja Malkamäen työ varsinkin näillä seuduin oli saanut aikaan, poisti ennenpitkää kaikki epäilykset. Toistupalaisuuden vuosi vuodelta pienenevissä ryhmissä sitävastoin pidettiin taipumattomasti kiinni vanhoista virsistä, ja uusien käytäntöön ottaminen suuressa herännäisyysliikkeessä eroitti ensinmainitut ryhmät entistä jyrkemmin siitä. Toistupalaisten silmissä oli Malmivaaran virsikokoelma ja sen käytäntöön ottaminen uusi todistus siitä väärästä hengestä, josta he jo kauan olivat "niskaslaisia" tuomiten syyttäneet.
XIX vuosisadan herännäisyyden viimeisen vuosikymmenen vaiheisiin kuuluu myöskin oman kirjakustannusliikkeen perustaminen heränneille. Huhtikuussa v. 1892 levitettiin herännäisyyden valtamailla Malmivaaran ja muutaman hänen ystävänsä allekirjoittama kehoitus perustaa kirjakustannusosakeyhtiön, jossa kehoituksessa muunohessa lausuttiin:
"Syvä huokaus kohoaa tätä nykyä armaan kansamme sydämestä. Vaikka onkin näennäisesti ulkonaisten rasitusten vaikuttama, ei sovi kieltää, että siinä ilmenee entistä syvempi totuuden kaipio. Jumalan sana alkaa vaatia puoleensa yhä suurempia joukkoja, ja valheen sana alkaa toimia yhtä rintaa. Jos milloinkaan, niin on ainakin sellaisena aikana velvollisuus hankkia kansalle taattua, raitishenkistä, raamatullista kirjallisuutta, jonka avulla hengellinen kehitys voi käydä hengelliseen suuntaan" — — — "Kansassa on säilynyt terveellinen arkuus uuteen kirjallisuuteen nähden. Lukemattomat totuutta etsivät eivät uskalla uusia kirjoja ostaa, kun ei ole takeita niiden hengestä, ja nuo vanhat rakkaat kirjat, joista isämme vaivoissaan ja taisteluissaan hakivat virvoitusta ja voimaa, ovat enimmäkseen kirjakaupoista loppuun myydyt. Sitäpaitse on kieli niissä vanhentunutta ja kaipaa kipeästi korjausta, joka ei turmele henkeä eikä laimistuta sisällystä. Onhan oikeutettu harrastus tuon kallisarvoisen aarteen säilyttämiseksi harhaoppien pyörteessä häilyvälle kansallemme. — Kun monesti on vaikea saada kustantajia sellaisille kirjoille, on meissä herännyt ajatus, että olisi perustettava kustannusosakeyhtiö, joka ottaisi tehtäväkseen yksinomaan sellaisen uskonnollisen kirjallisuuden kustantamisen, joka, perustuen raamatun sanaan sen kokonaisuudessa, liikkuu Lutherin, Arndtin, Freseniuksen, Nohrborgin y.m. edustamalla pohjalla, ja joka kirjallisuus vanhoista ajoista saakka on tullut rakkaaksi etenkin maamme heränneelle kansalle sekä kaikille, jotka kammovat lihalle mieluista, suolatonta evankeliumia tai parannuksetonta uskoa."
Suurta ymmärtämystä sai tämä kehoitus heränneen kansan puolelta osakseen. Jo kuukauden kuluessa merkittiin 2,500 sadan markan suuruista osaketta. Suurin osa merkitsijöistä oli talonpoikia. Heinäkuun 6 p:nä 1892 pidettiin perustava yhtiökokous Ylivieskan kirkonkylässä sijaitsevassa Ylitalonimisessä talossa. Tilaisuuteen oli kokoontunut paitsi muutamia pappeja ja muita säätyhenkilöitä noin 700 nouseva kansanjoukko, miltei yksinomaan herännyttä kansaa. Suurin osa oli kotoisin Kalajoen-varrelta ja Suupohjasta, mutta Savostakin oli kutsua noudatettu. Kaikkiaan oli kansaa 18 eri seurakunnasta. Tilaisuus oli juhlallinen. Se alkoi hartaushetkellä Ylitalon koivuilla koristetulla pihalla. Sääntöjen laatimisessa vallitsi mitä suurin yksimielisyys. Yhtiön nimeksi määrättiin Herättäjä ja sen toimintapaikaksi Oulun kaupunki. — "Hengellisessä Kuukauslehdessään" kerrottuaan kokouksesta ja siinä tehdyistä päätöksistä, lopetti Malmivaara kuvauksensa tästä tilaisuudesta seuraavin sanoin:
"Kokous päätettiin hartaushetkellä, jossa puhui sydämestä sydämeen meneviä sanoja talollinen J. Malkamäki. Harvoin saa kuulla niin elävähenkistä veisuuta, kuin tuossa tilaisuudessa, ja sydäntä särkevää oli nähdä tuon lukuisan kansaston viimeksi polvistuvan Jumalan eteen itkien rukoilemaan Häneltä armoa ja varjelusta itsellensä, kirkollemme ja lapsillemme sekä uutta herätystä koko kansallemme. Ikään eivät katoa tuosta tilaisuudesta saadut muistot, jotka ovat uusi elävä todistus siitä, että Herra elää ja pyytää meitäkin saattaa elämästään osallisiksi."
Tähän tapaan ajattelivat muutkin Herättäjä-yhtiön perustavassa kokouksessa käyneet. Kaikki tunsivat, ettei sen merkitys rajoittuisi vain siihen päivään, jona se pidettiin, vaan että siinä Herraa avuksi huutamalla tehdyt päätökset tulisivat kantamaan hedelmää tulevaisuudessakin. Laskut yhtiön taloudellisesta kannattavaisuudesta supistuivat kyllä ennenpitkää paljon pienemmiksi, kuin alussa oli arveltu, tuottaen joskus johtokunnalle huoliakin, mutta henkisessä ja hengellisessä suhteessa olivat tulokset rohkeimpiakin toiveita suuremmat. Herättäjän vuosikokoukset muodostuivat jo lähinnä seuraavina vuosina heränneitten suuriksi juhlatilaisuuksiksi, joihin tuhansiin nousevissa joukoissa herännyttä kansaa läheltä ja kaukaa saapui. Paitsi v. 1899, jolloin vuosijuhla vietettiin Kiuruvedellä, pidettiin nämä kokoukset 1890-luvulla, niinkuin tavallisesti myöhemminkin, Pohjanmaalla — Malkamäen talossa Ylistarossa (1893), Palosaaren talossa Nivalassa (1894), Paavolan pappilassa (1895), Jaskarin talossa Nurmossa (1896), Suvannon talossa Ylivieskassa (1897), Aution talossa Ylistaron Untamalan kylässä (1898). Se suuremmoinen vieraanvaraisuus, jota herännyt kansa alusta alkaen näissä tilaisuuksissa on osoittanut kokouksiin saapuneille, ja satoihin nousevat hevoskyydit, jotka rautatien asemilta kuljettivat matkustajia juhlapaikalle ja sieltä takaisin, ovat nekin puolestaan voimallisesti todistaneet, että heränneet vieläkin ovat alttiit tekemään uhrauksia isien perinnön säilyttämiseksi.
Herättäjän vuosikokoukset muodostuivat alusta alkaen hartaustilaisuuksiksi. Ja hengellistä elämää herättäviä, virkistäviä sekä rakentavia ne ovat olleet. Rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen on näissä kokouksissa syttynyt uudelleen monessa jo kylmenevässä sydämessä. Tärkeätä on niinikään ollut, että näissä tilaisuuksissa on yhdessä muisteltu herännäisyyden vaiheita menneinä aikoina ja näistä keskusteluista päästy yhä paremmin käsittämään, miten vaikeissa oloissa heränneitten isien perintö monesti koottiin, kuinka suurissa ahdingoissa sen säilyttäjät sittemmin usein olivat ja kuinka velvoittavana vaatimuksena poistuvat sukupolvet uskoivat sen hoidon ja kartuttamisen lapsilleen. Seurustelu muiden seutujen heränneitten kanssa rikastutti kalliiden muistojen varastoa, vapautti kotiseudun yksipuolisesta ja ahtaasta katsantotavasta, laajensi näköpiiriä ja auttoi käsittämään, mitä toimenpiteitä edistyvä aika Suomen herännäisyyden edustajilta vaati. Tämä koski varsinkin liikkeen suhdetta niihin sivistysvaatimuksiin kansan syvien rivien hyväksi, joita yhä kuuluvammin juuri näinä aikoina julki lausuttiin. Hyvän pohjan heränneitten liiallisesta arkuudesta kaikkeen uuteen nähden vapautuvalle katsantotavalle oli Logren laskenut puolustamalla kansakouluja y.m. sivistystyöhön vaativia toimenpiteitä, mutta tuon etevän johtomiehen näitä asioita koskevat tuumat ja mielipiteet olivat kehitettävät ja johdatettavat enemmän hedelmää kantamaan. Tässäkin suhteessa oli Malkamäki kotiseuduillaan sekä matkoilla herännäisyyden muilla mailla tehnyt paljon työtä. Suuri oli se ymmärtämys, minkä Malmivaaran tuumat heränneen kansan kaikenpuoliseksi kehittämiseksi häneltä saivat osakseen, ja taidolla hän valmisti niille vastakaikua tuon kansan sydämessä. Varsinkin yksi näistä Malmivaaran tuumista ansaitsee huomiota. Hän näet alkoi jo 1890-luvulla miettiä kansanopiston perustamista heränneitten lapsille. Tätä opistoa hän suunnitteli jyrkän herännäisyyden kannalla toimivaksi kasvatus- ja sivistyslaitokseksi. Herättäjän vuosijuhlassa Nurmossa v. 1896 otti hän ensin asian puheeksi. Ehdotus sai osakseen lämmintä myötätuntoa Suupohjassa, mutta ei vielä muualla, jonka tähden se toistaiseksi jäi vain ehdotukseksi. Niin kävi muutaman toisenkin, niinikään Malmivaaran tekemän ehdotuksen, jonka silmämääränä oli hengellisen elämän elvyttäminen herännäisyyden mailla. Tarkoitamme Herättäjän toiminnan laajentamista sisälähetysseuran perustamisella liikkeelle. Yllämainitussa, Untamalassa v. 1898 pidetyssä vuosijuhlassa päästiin niin pitkälle, että valittiin 20-miehinen toimikunta laatimaan ehdotusta tämänkaltaisen seuran toiminnalle, mutta hanke jäi toistaiseksi vielä toteutumatta. Myöntää täytyykin, että tämä yritys, samoinkuin kansanopiston perustamistuumat, vaatikin pitempiaikaista valmistusta sekä kysyi kustannuksia, joita oli sitä suurempi syy punnita, kun kustannusosakeyhtiö Herättäjän tulot eivät siihen aikaan vielä riittäneet sen menoja korvaamaan. Mutta vaikka kysymyksessä olevat hankkeet toteutuivatkin vasta myöhemmin, kuuluvat niiden syntysanat kuitenkin Suomen Siionin XIX vuosisadan historiaan, nekin puolestaan todistaen, miten kallisarvoisia tehtäviä tämän vuosisadan herännäisyys jätti perintönä seuraavalle. Kun tulevaisuudessa liikkeen vaiheet 1880- ja 1890-luvuilla, joita tämän kirjoittaja helposti tajuttavista syistä ei ole voinut kuin aivan ylimalkaisesti käsitellä, tarkoin tutkitaan ja noina aikoina tehdyn työn tulokset täysin näkyvät, on tutkija löytävä yhä uusia näkökohtia todistamaan, miten tärkeä varsinkin Wilhelm malmivaaran ja Juho Malkamäen toiminta herännäisyysliikkeen riveissä jo silloin oli.