Keski-Pohjanmaallakin eli vielä vuosisadan lopussa menneiltä ajoilta heränneitten piirissä laajalti tunnettu vanha nainen, ennen (II, 69) mainittu Kaisa-Liisa Oja, eli "Vaivalan mummo", jolla nimellä häntä vielä tänään muistetaan. Samoinkuin Rautakorven Tiina oli hänkin tunnettu kauniista veisuäänestään. Niinkuin muistamme, hän ensin Kalajoen-varren heränneille opetti Siionin virsien säveleet. Kaisa-Liisa Oja kuoli kotipitäjässään, Nivalassa, v. 1901 79 vuoden vanhana. — Toinenkin Kalajoen-varren vanhoista heränneistä naisista on edellä muiden muistettava: Fredrika Ylitalo o.s. Olmola (k. 1883). Varsinkin kotipitäjässään Ylivieskassa sai hän heränneiltä osakseen yksimielistä kunnioitusta ja rakkautta, ollen kristillisellä vaelluksellaan ja valvovalla mielellään kehoittavana esimerkkinä kaikille, jotka joutuivat tekemisiin hänen kanssansa.
V. 1875 kuoli 85 vuoden vanhana Nivalassa Kalajoen käräjien ajoilta tunnettu, ennen mainittu Matti Niemi. Niinkuin olemme nähneet, oli hän tuon pitkän käräjäjutun aikoina oikeudessa syytettyjen heränneitten talonpoikien eturivin miehiä, eli oikeammin: Paavo Ruotsalaista lukuunottamatta heidän huomatuin edustajansa. Silloin niin urhoollisesti puolustamalleen vakaumukselle pysyi hän uskollisena loppuun asti.
Niinä aikoina, jolloin Herättäjän toiminta alkoi, muutti Savosta Kalajoen-varrelle Antti Rissanen. Toimien sittemmin useita vuosia yhtiön kolportöörinä, vei hän tietoja elpyvän herännäisyyden tilasta Pohjanmaalta Savoon ja muihin osiin maata. Huono kuulo sekä ahdasmielisen jyrkkä vanhoillisuus olivat haittana hänen toiminnalleen, johon hänellä muissa suhteessa oli hyviäkin edellytyksiä. Seurapuhujana onnistui hän usein hyvinkin, jonka tähden häntä pyydettiin esiintymään Herättäjän vuosijuhlissakin sekä muissa juhlatilaisuuksissa. Rissanen kuoli v. 1916 Nivalassa, missä hän elämänsä loppuaikoina asui.
Huomiota Kalajoen-varren herännäisyyden muistojen kerääjänä ja kertojana ansaitsee ennen mainittu Simo Pylväs. Hän oli hiljainen ja vaatimaton mies, joka ei suinkaan tarttunut kynään kirjoituksillaan mainetta saadakseen. Muiden, varsinkin Malmivaaran kehoituksesta ryhtyi hän kirjoittamaan Taneli Rauhalasta sekä kotiseutunsa herännäisyydestä tämän aikana. Varsinkin kotipitäjänsä, Ylivieskan, uskonnolliset olot tunsi hän tarkoin. Ollen tunnollinen luonteeltaan, käsitteli hän herännäisyyden muistoja tarkalla huolellisuudella. Niinkuin esim. hänen kertomuksistaan Kiireen talven vaiheista näkyy (IV, 490) arvostelee hän henkilöitä ja tapahtumia kiitettävällä puolueettomuudella. — Muutamana elokuun päivänä v. 1899, kun Pylväs perheensä kera oli istuutunut puolipäivä-pöytänsä ääreen, iski salama hänet kuoliaaksi.
Simo Pylväs on todistuksena siitä, että niitä henkilöitä vieläkin löytyi, jotka menneiden aikojen heränneitten tapaan keräilivät herännäisyyden muistoja ja jättivät niistä kertomuksia jälkimaailmalle. Tämä on sitä tärkeämpää, koska me turhaan, varsinkin XIX vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla tiedustelemme tämmöisiä kirjoituksia liikkeen siihen aikaan vielä eläviltä papeilta ja muilta korkeampaa koulukasvatusta saaneilta vanhoilta henkilöiltä. Sentähden ansaitsevatkin kansanmiesten ja kansaa lähellä olleiden henkilöiden toimenpiteet kysymyksessä olevassa suhteessa suurta tunnustusta. Ruotsinkielisenkin Pohjanmaan herännäisyyden muistoilla on ollut tämänkaltainen vartija. Tarkoitamme ennen (IV, 280) mainitsemaamme kansakoulunopettajaa A. Svedbergiä. Hän oli kotoisin Storsvedin talosta Munsalassa, missä hän kuolikin v. 1889. Oltuaan ensin lastenopettajana Munsalassa, tuli hän v. 1862 kansakoulunopettajaksi siellä, pysyen tässä toimessa kuolemaansa asti. Svedberg nautti suurta luottamusta, joka nähdään siitäkin, että hän kuului siihen komiteaan, jonka tehtävänä oli tarkastaa Uno Cygnaeuksen kansakoululaitoksen järjestämisestä tekemää ehdotusta, sekä että hän vuodesta 1877 kuolemaansa asti kaikilla valtiopäivillä oli talonpoikaissäädyn edustajana. Paitsi kirjoituksia "Folkvännen", "Barnavännen", "Österbotten" ja "Österbottniska posten" nimisissä y.m. lehdissä (myöskin Ruotsin ja Norjan lehdissä) on hän julkaissut kirjasia, joissa hän muunohessa kertoo herännäisyyden vaiheista kotiseuduillaan. Kaikissa näissä kirjoituksissa kohtaa meitä vakava uskonnollinen mieli, ja hänen arvostelunsa herännäisyydestä ja sitä edustaneista henkilöistä ilmaisee lämmintä myötätuntoa ja vilpitöntä rakkautta tähän liikkeeseen.
Marraskuussa 1895 kuoli äkkiä Iisalmen heränneitten viimeinen varsinainen johtomies Juhani Niskanen. Niinkuin olemme nähneet (IV, 547), oli hän auttamattomasti loukkaantunut Malmivaaraan tämän julkaisemien Siionin virsien tähden. Huonon palveluksen hän tällä teki Iisalmen heränneille, jotka siitä alkaen jäivät erilleen muusta herännäisyydestä. Niskanen oli vanhan ajan mies. Kaiken lahjakkaisuutensa uhallakaan hän ei voinut seurata niitä uudistuspyrinnöitä, joita elpyvä herännäisyys otti ohjelmaansa. Syynä tuohon hänen jyrkkään vanhoillisuuteensa oli sitäpaitsi epäilemättä myöskin itserakkaus, joka esti häntä alistumasta muiden neuvottavaksi.
Paljon nöyrempi oli Juhani Niskasen nuorempi veli Kusti Niskanen, jonka suullisiin kertomuksiin Savon herännäisyyden menneistä vaiheista usein ennen olemme viitanneet. Hänkin oli harvinaisen lahjakas mies, valistunut, hienotunteinen ja laajanäköinen kuni ani harvat. Hänen tietonsa olivat koulua käymättömän miehen tiedoiksi suuret. Ne oli hän ahkeralla lukemisella ja terävällä arvostelukyvyllään itselleen hankkinut ja taitavasti, tosi valistuneen miehen tavoin hän niitä käytti. Monta kaunista piirrettä oli Kusti Niskasen luonteessa. Niinpä hän esim. ei kärsinyt kuulla panettelua. Kun pappeja moitittiin, hän lausui: "Ne on Herra virkaan asettanut ja ne vastaavat itse hänelle siitä, jos kehnosti sen hoitavat; koetetaan me vain pysytellä omissa asioissamme". Veljelleen osoitti hän kunnioitusta eikä riitaantunut hänen kanssaan, vaikka mielipiteet eivät aina sopineet yhteen. — Kusti Niskasen koti Iisalmen Haapajärven rannalla olevassa Puustellinniemessä oli harvinaisen miellyttävä. Ensikertalainenkin sai siellä osakseen sydämellistä kohtelua sekä altista vieraanvaraisuutta, vaikka isäntä olikin köyhä. — Seuraelämään otti hän osaa, käyden usein Kiuruvedenkin heränneitä tervehtimässä. Hänen kuolemansa oli tuntuva isku tämän puolen herännäisyydelle. Niskasen nöyrää mieltä ja hänen sanan paraammassa merkityksessä lapsellista uskonnollista katsantotapaansa kuvaavat seuraava hänen muutamassa ystäväpiirissä, missä puhuttiin taivaan riemusta ja kirkkaudesta, lausumansa sanat: "Minä tyytyisin ovenvartijan virkaan Jumalani huoneessa. Saisinhan aina teitä muita sisään laskiessani vilaukselta oven raosta nähdä, mikä riemu ja kirkkaus teillä on nautittavana, ja siinä olisi minunlaiselle yltäkyllin autuutta".
Syynä siihen, ettei Iisalmen herännäisyys näidenkään etevien merkkimiesten aikana päässyt nousemaan, vaan itseensä sulkeutuneena kangistui kaavaan, oli ainakin osaksi se, että H. K. T. Brofeldt, joka vuodesta 1865 oli kappalaisena ja 1883 kirkkoherrana seurakunnassa, niinkuin jo olemme maininneet (IV, 508), kannatti beckiläistä, yksilön suhdetta Herraan teroittavaa katsantotapaa ja siitäkin syystä vieraantui heränneistä, joille seurakuntakäsitteen teroittaminen oli niin tärkeä asia. Sitä hajaannusta ja epävarmuutta, joka näinä aikoina on nähtävänä Iisalmen seurakuntaelämässä, eivät Brofeldtin ytimekkäät saarnatkaan, joita hän verrattoman luonnollisesti ja taitavasti kansanomaisella kielellä esitti, eikä hänen vaatimaton ja itsekkäisyydestä vapaa kanssakäyminen seurakuntalaistensa kanssa saaneet korjatuksi. Brofeldt kuoli v. 1914.
XIX vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla eli vielä monta säätyläisnaistakin, jotka nouseville sukupolville lämpimin sydämin kertoivat sekä pitkän elämän koulussa vakaantuneella kristillisellä luonteellaan todistivat herännäisyydestä. Etenkin muutamat heistä vetävät edellä muiden vielä elämänsä myöhäisenä iltanakin huomiota puoleensa:
Stenbäck-veljesten sisar, jyrkkä, teräväpäinen ja suora Charlotte Fredrika Achrén (IV, 400), joka elämänsä loppuajan asui Kuopiossa, missä hän 90 vuoden ikäisenä kuoli v. 1903; Ätsärin kappalaisen K. E. Bergrothin (IV, 427) lämminsydäminen, jaon aikoja katkerasti sureva sekä herännäisyyden menneitä vaiheita hellästi uskollisessa sydämessä säilyttävä leski Karolina Amalia Bergroth, o.s. Stenbäck (k. 93 vuoden vanhana 1906); K. R. Pettersonin leski, Jaakko Wegeliuksen tytär Vendla Petterson (synt. 1824), tunnettu uskollisuudestaan herännäisyyden muistoille sekä isänmaallisesta mielestään.