Niinkuin jo mainitsimme, on tämä valituskirje hyvin sekava. Se koskee sitäpaitsi suurimmaksi osaksi aivan toisia asioita, niin että on vaikea olettaa Stenbäckin sen johdosta ryhtyneen minkäänlaisiin toimenpiteisiin, etenkin koska useimmat siinä esitetyt valitukset Isonkyrön seurakunnassa vallitsevista epäkohdista ovat tähdätyt Durchmania vastaan. Kun Stenbäck samaan aikaan Malmbergille kirjoittamassaan ankarasti tuomitsevassa kirjeessä jyrkästi kielsi tätä saarnaamasta ja seuroja pitämästä Isossakyrössä, johtui tämä kielto ilmeisesti siitä vastenmielisyydestä, jota hän jo kauan oli tuntenut viimemainittua kohtaan. Että hän, niinkuin jaon aikana muille kirjoittamissaan kirjeissä, nyt Malmbergille itselle häikäilemättömän selvästi ilmaisi tämän vastenmielisyyden, on kyllä hänen suoran luonteensa mukaista, mutta ikävän vaikutuksen tekee tässä yhteydessä tämä suoruus. Ettei muutoin tämä toimenpide häiriötä vähentänyt, on itsestään selvää. Malmbergin ystävät Isossakyrössä kävivät sitä useammin häntä Lapualla kuulemassa, ja heidän ja Durchmanin sanankuulijoitten välit vain kärjistymistään kärjistyivät. [Kert. Karolina Bergroth, Hedvig Paavola, Greetta Hartosalo y.m., Aspelin, "Lars Stenbäck".]

Jyrkemmin kuin kukaan muu oli Durchman esiintynyt Malmbergia vastaan. Heidän välinsä eivät milloinkaan korjaantuneet. Tiedetään kuitenkin, että Malmberg ja ainakin joskus Durchmankin kaipuulla muisteli heidän entistä ystävyyttään, koettaen saada sitä uudelleen solmituksi. Todistuksena on ensinmainitun noin v. 1857 tuolle vanhalle ystävälleen kirjoittama kirje, jossa hän muun ohessa lausuu: "Ystävällisen kirjeesi sain eilen. Tyttäreni viipykööt kernaasti siellä, koska viihtyvät. Lähetin heidät sinne välittäjiksi sinun ja minun välillä. Sillä kovin kipeästi on koskenut ja koskee minuun se, että sinä ja minä, jotka Pidisjärvellä, Kalajoella, Ylihärmässä, Lapualla ja Isossakyrössä olemme olleet mitä likeisimpiä ystäviä ja lisäksi ystäviä Herrassa, nyt olemme siinä suhteessa toisiimme kuin olemme. Eikö tämä koskaan ole tuottanut surua sinulle? Jos niin olisi ollut laita, niin olen vakuutettu, ettet olisi uskonut puoltakaan siitä, jota minusta on puhuttu ja puhutaan. Tiedäthän, ettei Kristuksen valtakunta ole tästä maailmasta, ja sentähden ei täällä myöskään voida puhua oikein tästä valtakunnasta. Se on salattu valtakunta, saastaisuuden ja häpeän peittämä valtakunta. Sieltä sinäkin sitä ennen etsit; mutta sinä lankesit vanhurskauteen, alkaen sitä täältä etsiä, ja siten tulimme me likeiset ystävät, sinä ja minä, toisistamme eroitetuiksi. Jos mistään olen kärsinyt, niin tästä. Sinä ja minä olimme yksi sydän, yksi sielu ja yksi henki. Sinä puolustit minua, kun lankesin, ja masensit minua, kun lensin. Olit sydänystäväni. 1852 vuoden mielettömässä jaossa meni kaikki. Näin on sittemmin ollut. Hyvin suotavaa olisi, että muutos parempaan tapahtuisi. — Kiitos kutsusta luoksesi! Toisten noudatan sitä". — Mutta siksi syvään oli jaon synnyttämä erimielisyys ja Malmbergista liikkuvat vikoilevat kertomukset vaikuttaneet, että nämäkin toiveet raukesivat. Uuden suunnan miesten ja Malmbergin välit olivat auttamattomasti rikki. Mutta samassa määrässä kuin ne särkyivät, tuli myöskin näkyviin, ettei herännäisyys viihtynyt ensinmainittujen ohjaamana.

Yhtä vähän kuin uuteen suuntaan liittyneet heränneet talonpojat ylimalkaan olivat tyytyväisiä jaon synnyttämiin uusiin olosuhteisiin, yhtä oudoilta tuntuivat nämä olot monelle Malmbergista ja hänen johtamastaan liikkeestä eronneelle säätyläisellekin. Varsinkin oli viimemainituista arveluttavaa, että tuo jyrkkä Jumalan valtakunnan ja maailman välinen raja, jonka yli heränneet opettajat ennen olivat kieltäneet sanankuulijoitaan astumasta, vuosi vuodelta alkoi kasvaa yhä enemmän umpeen. Kotiolot muuttuivat, pidot saivat toisen leiman kuin ennen, seurustelu maailmanmielisten ihmisten kanssa tuli yhä yleisemmäksi, julkiset huvitukset luvallisiksi y.m. Niinpä loukkaantui moni herännyt niistä iloisista pidoista, joilla Stenbäck v. 1857 Isonkyrön pappilassa vietti häitä sisarensa tyttärelle, arvellen että tämä tilaisuus oli hyvinkin maailmallinen. [Kert. Karolina Bergroth, Hedvig Paavola, Greetta Hartosalo y.m., Aspelin, "Lars Stenbäck".]

* * * * *

Mitä yleisemmin papit erosivat Malmbergista, sitä likeisemmin liittyi tämä Vilhelm Niskaseen. Usein, tavallisesti kolme kertaa vuodessa, kävi viimemainittu Lapualla, tehden sieltä matkoja lähiseurakuntiinkin. Niskasen mukana oli usein Taneli Rauhala sekä muita ystäviä hänen kotiseuduiltaan. Virkansa ja heikkenevän terveytensä tähden Malmberg ei yhtä usein voinut käydä tervehtimässä ystäviään Kalajoen-varrella, mutta monta kertaa matkusti hän vielä jaon jälkeen noille entisille työmailleen. Niinpä kävi hän v. 1855 Ylivieskassa ja Nivalassa, jonka viimemainitun seurakunnan kirkossa hän saarnasikin. Vielä tammikuussa 1858 teki Malmberg matkan Kalajoen-varrelle käyden Raahessa asti. Sikäläisessä kirkossa hän silloin saarnasi.

Tähän aikaan oli Malmberg jo niin sairas, että hän työläästi kesti matkan vaivat. Haapajärvellä kävi hän Reinhold Helanderia tervehtimässä. Tämäkin oli jo pahentunut häneen, mutta otti hänet ystävällisesti vastaan, itkien lausuen: "voi, Malmberg, kuinka olet muuttunut; sinä olet kovin sairas". Ja sairas hän todellakin oli. Hänellä oli niin kova hengenahdistus, että hänen öisin täytyi olla pitkät hetket istuvassa asennossa. Sekä Haapajärven että Nivalan kirkossa hän kuitenkin vielä kerran saarnasi. Ääni oli entistä heikompi, mutta hänen puheensa särkevä sävel oli sama kuin ennenkin ja jätti lähtemättömän muiston kuulijain sydämiin. Paluumatkalla seurasi häntä paljon ystäviä Ylivieskaan, missä heränneet kokoontuivat Juurikosken taloon lähellä kirkkoa. Viimemainittu tilaisuus — talossa vietettiin silloin isännän sisaren häitä — antoi ennenpitkää aihetta maallisen vallan sekaantumiseen heränneitten matkoihin ja seuranpitoihin. Asian laita oli seuraava:

Vilhelm Niskasen jälkeen huomatuin heränneen kansan merkkimiehistä näillä seuduin oli Heikki Juurikoski, myöhemmin yleisesti tunnettu nimellä Helaalan vaari. Hän oli kotoisin Kalajoelta, missä oli syntynyt v. 1818, ja A. Helanderin sukua. Jo 1850-luvulla piti Juurikoski seuroja kodissaan sekä muuallakin, ja yhä yleisemmin turvautuivat Ylivieskan heränneet sielunsa asioissa häneen. Sairastenkin luo kutsuttiin häntä usein. Viranomaiset tiesivät tämän ja seurasivat karsain silmin hänen ja Vilhelm Niskasenkin johtamaa vilkasta liikettä. Räikeänä todistuksena on muutama vainoomishanke, jota seuraavassa tahdomme silmäillä.

Kevättalvella 1858 saapui Oulun läänin v.t. kuvernööri A. R. Cygnaeus virkamatkalla Ylivieskaan, ollen yötä Juurikosken talossa, joka oli kievarina. Talon vanha muori, joka oli hyvin puhelias, kysyi vieraalta muun ohessa: "Kuinka kuvernööri, joka on niin korkea virkamies, kulkee vain yhdellä hevosella ja pienen renkipojan seuraamana? Tänä talvena kulki etelästä Nivalassa pitäjän apulainen, pappi Malmberg. Hän kävi täällä meilläkin. Mutta hän kulki komeammasti. Kotipuolestaan oli hän seuraansa ottanut useita hevosia ja miehiä ja täällä hänellä oli viisikymmentä hevosta seurassaan". Cygnaeus, joka jo aikaisemmin oli saanut tietoja Reinhold Helanderin, Vilhelm Niskasen sekä Juurikosken "luvattomista" seuroista ja niiden kautta kansaan levinneistä "turmelevista tavoista", alkoi tiedustella Malmbergin aikaisemmista toimista Kalajoen-varrella sekä hänen yllämainitusta matkastaan. Eukko kertoi, mitä muisti, lisäten kertomukseensa omiakin keksimiään juttuja.

Palattuaan Ouluun ryhtyi Cygnaeus heti toimiin. Että hän, joka oli saanut virkamieskasvatuksensa viimeksi kenraalikuvernöörin kansliassa, "luvattomiin hartauskokouksiin" nähden vielä edustaa Kalajoen käräjien aikuisten viranomaisten katsantotapaa, ei ole niinkään kummallista, kuin että Oulun läänin lääninsihteeri L. Pentzin varmisti ne päätökset, joilla ensinmainittu aikoi tehdä lopun Kalajoen-varren herännäisyydestä.

Toukokuussa s.v. sai Kalajoen käräjien asiakirjoissa kuuluisaksi tullut maafiskaali E. J. Berg käskyn paikkakunnalla tutkia, miten Ylivieskan ja Nivalan seurakunnissa pidettyjen luvattomien seurojen laita oli ja keitä todistajia näiden seurojen toimeenpanijoita ja niihin osaaottaneita vastaan voitaisiin saada, sekä oikeudessa syyttää asianomaisia. Muutamia viikkoja myöhemmin kirjoitti Cygnaeus lääninsihteerinsä varmentaman näin kuuluvan kirjeen asianomaiselle tuomarille J. Haeggströmille: