Jollei Suomessa löytyisi niitä, joiden sydämmissä Jumalan valtakunta on, niin olisi perikatomme varma. Niiden tähden, jotka Herra täällä vielä tuntee omiksensa, suojelee Hän Suomen kansaa. Ei maailma sitä usko, vaan se päivä on tuleva, jona tämäkin raamatun totuus on niin julki nähtävänä, ettei kukaan voi sitä kieltää. Noiden muutamien vanhurskasten tähden, jotka Herraa palvelevat, ja niiden tähden, jotka vielä kääntyvät Hänen puoleensa, viipyy viimmeinen suuri tuomiokin, samoinkuin kaikki sitä valmistavat tuomiot näiden ihmisten tähden ovat kurituksena vain, vaan eivät lopullisena rangaistuksena. Onnellinen se kansa, jossa löytyy paljon semmoisia kansalaisia! Sen keskuudessa rakentaa moni Jumalassa tehty työ salpoja turmeluksen tulvalle, siten viivyttäen Herran tuomioita ja lieventäen Hänen vanhurskautensa iskuja. Noiden hurskasten tähden säästyy moni kaupunki ja kylä, moni seutu ja talo, joka jo olisi kypsynyt Jumalan lopulliselle rangaistukselle. Heidän rukouksensa kokoo lukemattomat enkelit suojelemaan isänmaata, ja jos Jumala semmoista kansaa lyökin, niin Hänen armonsa parantaa haavat. Suuri on rukouksen voima, suuri Jumalan valtakunnan salaisuus!

Ilolla seuraa kristitty kaikkia niitä yrityksiä, joiden tarkoituksena on hyvän edistäminen ja pahan estäminen hänen isänmaassaan. Jos kohta niitä kaikkia ei voikaan sanoa "Jumalan töiksi", ne kun eivät ole elävän uskon hedelmiä, niin ne kuitenkin ovat siunaukseksi kansalle samoihin määrin kuin ne vaikuttavat kristinuskon palveluksessa. Etenkin viimme aikoina on Suomessa tehty paljo tämmöistä työtä. Viittaamme tässä ainoastaan raittiusliikkeesen, joka on tuottanut niin paljon hyvää köyhälle maallemme. Mutta yksi työ vain turvaa sanan syvemmässä merkityksessä Suomen tulevaisuutta, ja tämä työ on Jumalan työ. Ainoastaan se, joka on altis antamaan koko sydämmensä Herralle, kelpaa tätä työtä tekemään. Me olemme kutsutut taistelemaan kaikkea pahaa vastaan, edistämään ennen kaikkea sitä valtakuntaa, jonka perustukset eivät milloinkaan horju. Jos tämä valtakunta säilyy isiemme maassa, niin on Suomi kukistamaton, vaikka kuinka toivottomalta tulevaisuutemme sitten maailman silmissä näyttäisikin. Jumala itse on kutsunut Suomen kansan edistämään tätä valtakuntaa, omalla kielellään virittämään Hänen kunniansa kiitosta täällä, pohjan kylmillä perillä. Ei salli Hän kenenkään estää sitä täyttämästä tätä suurta tehtävää, jos vain se ei itse siitä luovu. Menneiden aikojen kokemus ja ennen kaikkea Jumalan sanan horjumattomat lupaukset takaavat tämän totuuden. Maailman vaatimusten mukaan olemme rehellisesti työtä tehneet; — joka toisin puhuu hän valehtelee. Mutta jos kysytään noita "Jumalan töitä", niin kuuluu arvostelu toisin. Ei auta meitä maailman kiitos, jos sen saisimmekin, ja vielä vähemmän oma kerskaus. Jumala, eikä kukaan muu, on tuomarimme — Hänen kädessään on tulevaisuutemme. Herätkäämme siis turhien luulojen unesta Hänelle syntimme tunnustamaan ja Häneltä apua rukoilemaan. Jos niin teemme, niin Hän antaa meille viisautta tietämään, mitkä työt ovat Hänelle otolliset, ja voimaa niitä tekemään. Oi, että kasvaisi tuon Herran pienen sotajoukon usko, toivo ja rakkaus — sen joukon, joka täällä Suomessa vielä taistelee Jumalan valtakunnan puolesta; oi, että kansalaisemme yhä lukuisammin siihen sydämmestään liittyisivät, hyljäten omat tekonsa, jotka eivät pysyväistä onnea voi tuottaa! Silloin ei enää epäröiden Suomessa kysyttäisi, "mitä meidän pitää tekemän, että taitaisimme Jumalan töitä tehdä?" vaan niitä tehtäisiin Herran voimalla siunaukseksi isänmaalle, sen tulevaisuuden horjumattomaksi turvaksi.

"Kysykäät Herraa ja Hänen voimaansa,
Etsikäät alati Hänen kasvojansa!"
"Muistakaat Hänen ihmeellisiä
töitänsä, jotka hän tehnyt
on, hänen ihmeitänsä
ja hänen sanojansa".

Ps. 105: 4-5.

"Miksi pakanat sanovat: kussa on nyt heidän Jumalansa?"

Ps. 115: 2.

Kärsimisen salaisuuteen ei ole ihminen altis silmäänsä luomaan. Ja kuitenkin säteilee juuri tästä salaisuudesta Golgathan risti, jossa Jumala tarjoo taivaan autuutta Aadamin langenneille, kadotukseen tuomituille lapsille! "Valkeus paistaa pimeydessä, jota ei pimeys käsittänyt." Mutta vaikka ihmiset kaikkina aikoina ovatkin koettaneet ja yhä edelleen koettavat muuttaa kyynelten laaksoa ilon ja riemun kodiksi, ei ole se milloinkaan siksi muuttuva. Kärsimisen leima on vain yhä selvemmin näkyvä kaikkialla maailmassa, kunnes se ijankaikkisesti kuluttavana tulena on kohtaava kaikkia, jotka eivät täällä ole tahtoneet kärsiä Kristuksen kanssa. Mutta sanomattomana kirkkautena on tämä leima säteilevä niissä, jotka ovat "pitäneet Hänen kärsivällisyytensä sanan", "kun Hän maan piirin vanhurskaudessa tuomitsee."

Miten pintapuolinen on monesti Jesuksen tunnustajainkin käsitys kärsimisen salaisuudesta! Kuinka alttiit ovat hekin pitämään vain maallista onnea ja menestystä Jumalan armon osotuksina, miten vaikea on usein heidänkin perehtyä siihen totuuteen, että juuri Jumalan lasten täytyy paljo kärsiä! Kun heidän hyvin käy, kehottavat he toisiaan Herraa kiittämään, vaan harvoin he sitä tehdessään nöyrtyvät tunnustamaan: epäilemättä on meillä niin vähän kärsimisiä siitäkin syystä, ettei heikko uskomme kestäisi sitä sulatusta, jossa nuo suuret uskonsankarit kehittyivät kirkkaudesta toiseen. Ja löytyypä toinenkin syy, jonka vuoksi meidän aikamme säästetyt kristityt niin vähän kärsivät, ja siitä puhutaan vielä vähemmin. Jos Jesuksen opetuslasten tunnustus olisi semmoinen, kuin se oli marttyyriaikakauden jaloina päivinä, jolloin roviot ja vankilat kaikuivat Jumalan ylistyksestä, niin olisi myöskin heidän maallinen asemansa aivan toinen, kuin se nyt on. On kyllä totta, että kristinusko monessa suhteessa on muuttanut maailman olot, vaan maailma on kuitenkin maailmaa, ei se laatuaan ole muuttanut, jos kohta se paremmin kuin ennen salaakin Kristus-vihaansa. Jota uskollisempi kristitty Hänelle, joka meidät omalla sydänverellänsä osti Jumalalle, sitä enemmän muuttuu hänen elämänsä myöskin ristin Herran elämän kaltaiseksi. "Vanhurskaalle tapahtuu paljo pahaa" todistaa raamattu, "mutta Herra hänen kaikista niistä päästää." — Poista, Herra, luulojen sumut ja epäuskon pettävät unelmat, jotka estävät meitä käsittämästä kärsimisen salaisuutta, ja näkemästä sitä kirkkautta, joka säteilee Sinun rististäsi!

Apostoli lausuu: "mikä kiitos se on, jos te pahain tekoinne tähden piestään, ja te kärsitte? Mutta koska te hyvin teette ja kuitenkin vaivataan, ja te sen kärsitte, niin se on armo Jumalan edessä." Kiitosta emme ansaitse, meidän täytyy nöyrtyä tuohon ryövärin tunnustukseen: "me saamme mitä meidän pahat tekomme ansainneet ovat". Ken meistä on oikeutettu toisin tunnustamaan, nähdessään Herran vanhurskaudessa rankaisevan Suomen kansaa? Kuka on syytön, ken on Herran mielen mukaan nuhteettomasti isänmaata palvellut? — — Armon Jumala, "anna meille meidän syntimme anteeksi!" — —

Lausuessaan opetuslapsilleen: "menkäät ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, ja opettakaat heitä pitämään kaikki, kuin minä olen teille käskenyt", Jesus kyllä antoi pelastuksen sanoman tarjottavaksi jokaiselle ihmiselle, vaan hyvin Hän tiesi, etteivät suinkaan kaikki ottaisi vastaan Hänen armoaan. "Monta on kutsuttu, vaan harvat ovat valitut" on Hän itse lausunut. Kaikkien aikojen kokemus todistaa samaa. Pieni on Jesuksen tosi opetuslasten luku kaikkialla aina ollut, ja pieni on se semminkin meidän aikoinamme, jos sitä vertaamme tämän maailman lasten lukemattomaan joukkoon. Kaikissa kansoissa, joille evankeliumi on julistettu, on taivaan valtakunta vaikuttamassa. Jumalallisen totuuden voimalla se lähestyy ihmisiä, pyytäen tehdä heitä valkeuden lapsiksi. Onnellinen se kansa, jonka keskuudessa jumalallinen totuus vaikuttaa! Kärsiminen painaa siihen leimansa, mutta usko ja toivo säteilee sen katseesta, ja sen voima on murtumaton. Niihinkin kansalaisiin, jotka ovat kaukana Herrasta, vaikuttaa arvaamattoman suuressa määrässä tuo Jumalan valtakunnan läheisyys, estäen heitä kokonaan turmeltumasta ja tehden heitäkin osallisiksi kärsimisistä, joita kokematta ei mikään kansa ajan pitkään voi pysyä elossa.