Ei ole valitus tuo nykyään tuntematon Suomessa. Se vaatii itselleen sijaa noiden julki jumalattomienkin sydämmissä, jos kohta he toisin puhuvatkin. Hekin aavistavat, jos kuinka ovatkin koettaneet vakaantua Jumalasta luopuneessa katsantotavassa, että yhdellä ainoalla "on kaikki voima taivaassa ja maan päällä". Jesus Kristus — Hän, jota langennut ihmiskunta kaikkina aikoina on pilkannut, vihannut, ja vainonut enemmän kuin ketään muuta, todistautuu jumalattomankin omassatunnossa siksi Herraksi, jolla on ehdoton oikeus kutsua jokaista tilille ja tehdä kanssamme mitä ikinä Hän tahtoo. Hän on sama Herra, joka, vaeltaessaan maan päällä halvan "ihmisen kaltaisena", ennusti: "koska Ihmisen Poika tulee kunniassansa, ja kaikki pyhät enkelit hänen kanssansa, silloin hän istuu kunniansa istuimella, ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat." Tätä suurta päivää valmistavat kaikki ne tuomiot, joiden iskut tuon tuostakin saavat kansat vapisemaan ja valtakunnat horjumaan.

Herran tuomitsevaa vanhurskautta on Suomen kansa monesti kokenut. Näinäkin aikoina on se sitä kokemassa. Sen on taipuminen kaikkivaltiaan tuomarinsa edessä, vasten tahtoansakin täytyy sen nöyrtyä. Vaan miksi viivymme, miksi on monen Suomen kansalaisen sydän niin kova, ettei hän tätä kieltämätöntä totuutta myönnetyksi saa? Maailma on kyllä altis ihailemaan esim. Fjalar kuninkaan tunnustusta:

"Teidän, suuret jumalat, ompi voitto
Rangaistuna teidät mä tunnen nyt."

"Ihminenkö ryntäis' teitä vastaan?
Niinkuin tähdet, te hymyytte
Ihmisvaiheiden sumun halki meihin,
Joiden johto teille on leikkityö",

mutta kun on kysymys nöyrtymisestä raamatun Jumalan eteen, silloin kuuluu arvostelu toisin. Oi, miksi viihtyvät, ihmiset mielikuvituksen sumuissa, miksi he kernaammin palvelevat pakanuuden "tuntematonta Jumalaa", kuin kristinuskon elävää Jumalaa, joka Jesuksessa Kristuksessa on itsensä maailmalle ilmoittanut? — Vaan miksi etsimme vastausta tähän kysymykseen? Se juuri on tuomio "että valkeus tuli maailmaan, ja ihmiset rakastivat enemmän pimeyttä kuin valkeutta; sillä heidän työnsä olivat pahat." Se on syynä, että "jokainen, joka pahaa tekee, hän vihaa valkeutta, eikä tule valkeuteen, ettei hänen töitänsä laitettaisi." Jumalallisen totuuden valkeudessa näkyy pieninkin synti, siinä joutuu kaikki ihmiskunnia ehdottomasti häpeään. Sentähden koettaa maailma lyödä Herran tuomiot tuuleen, kunnes sen täytyy niiden alle taipua. Vaan onko tämä taipuminen sittenkään Jumalan tahdon mukaista, onko se nöyrtymistä raamatun mielen mukaan? Oi, ei; se on monesti, arveluttavan monesti, tuota tuomittujen toivotonta vapisemista Herran edessä, joiden tunnustus, kun eivät enää pääse todellisuudelta piiloutumaan, kuuluu: "Jesus, Jumalan poika, oletko tullut meitä vaivaamaan, ennenkuin aika on?"

Millainen on Suomen kansan tunnustus näinä Herran sallimain koetusten aikoina? Yleinen on levottomuus, pelko, — vaan millaista se on? Mieltyykö Jumala armossa siihen, vai kartuttaako se vain meidän velkaamme? Herra, armahda meitä!

"Joka totuuden tekee, hän tulee valkeuteen, että hänen työnsä nähtäisiin, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt." Herra alkaa työnsä ihmisessä kutsumalla häntä kasvoinsa eteen valkeuteen. Ihmisen ensimmäinen "Jumalassa tehty työ" on tämän kutsumisen noudattaminen. Ei hän semmoisenaan Herralle kelpaa: ei hän kiitosta saa — tuomion alaiseksi hän joutuu. Pelastuksen tie johtaa alas kuoleman laaksoon. Meidän täytyy kuolla itsellemme ja synnille, ennenkuin voimme "Jumalan töitä tehdä."

Katoavaa on kaikki ihmistyö, Jumalan työt yksin pysyvät. Niitä meidän täytyy tehdä, sillä muutoin olemme perikadon omat. Mutta Jumalan töitä ei tehdä kuin Jumalan voimalla — meidän voimamme on ihmisvoimaa, ja sekin on synnin turmelema, kaikkeen hyvään aivan kelvoton. "Mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?"

Tähän painavaan kysymykseen voi ainoastaan yksi ainoa oikean vastauksen antaa: Hän, joka todistaa: "se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti." — Moni puhuu paljon Jesuksen esimerkistä ja Hänen seuraamisestaan, luulotellen itseänsä ja muita, että hän muka tekee Jumalan töitä, vaikka hän toimiikin omin voimin, tekee vain turmeltuneen ihmisen töitä. Hän ei tiedä, että kristinusko edellyttää uutta elämää, jumalallista elämää kaikkialla, missä "Jumalan töitä" tehdään. Missä tätä elämää ei ole, siellä on ihmisvoima toimimassa, ja sen teot häviävät, toinen toisensa perästä, näyttäkööt sitten jos kuinka luotettavilta ja pysyväisiltä. Uuden syntymisen salaisuus on maailmalle hulluus, eikä ole ylpeä ihmisluonto altis siihen suostumaan. Vasta usko Jesukseen, joka syntyy vanhan ihmisen kukistuessa, uudistuu sen jokapäiväisessä kuolemassa, imee voimansa Herrasta ja kasvaa Hänestä, on kelvollinen tekemään "Jumalan töitä", sillä siinä vaikuttaa Hän itse. Uskon töiden perustuksena on se kallio, jonka nimi on Kristus, eikä voi sille rakentama huone kukistua, sillä Herra itse — Hän, "jonka suussa ei ole yhtään petosta löytty", todistaa: "jokainen kuin minulta nämä puheet kuulee ja ne tekee, vertaan minä toimelliseen mieheen, joka huoneensa kaiholle rakensi. Ja sade lankesi, ja virrat tulivat, ja tuulet puhalsivat, ja sitä huonetta sysäsivät, joka ei kuitenkaan kukistanut; sillä se oli kalliolle perustettu."

Nyt likenee rajuilma Suomen maata. Jo kuuluu tuulen puhallus, pian on se "sysäävä huonettamme." Onko huone kestävä? Kaikki riippuu siitä, onko se perustettu tuolle kukistamattomalle Kristus-kalliolle, vai eikö? Turhat ovat ihmisvoiman heikot ponnistukset rakentaa suojelusmuureja "huoneellemme", pirstaleina rajuilma ne kaikkiin ilmoihin hajoittaa, eivätkä asetu tuulet heti, sillä nyt on Herran koetusten aika. Jollei huone itse kestä, niin täytyy meidän kukistua sen kanssa. — — "Älkäät luottako teitänne valheesen, sanoen: tässä on Herran temppeli, tässä on Herran temppeli, tässä on Herran temppeli, mutta parantakaat todella teidän elämänne ja menonne, — — — niin minä tahdon antaa teidän asua tässä paikassa" kuuluu Herran todistus. Hän tuntee vielä tämän paikan. Hän muistaa mitenkä täällä kaukaisessa Suomessakin totuuden sana monesti pääsi vaikuttamaan ihmisten sydämmissä, taivuttaen heitä uskon töitä tekemään. Vielä huone, Herran huone seisoo "kalliolla", vaikka syntimme ovatkin sitä saastuttaneet; häväisseet. Herra vaatii meitä sitä puhdistamaan. Itse emme sitä voi, mutta Hän tarjoutuu meissä ja meidän kauttamme toimittamaan niitä Jumalan töitä, jotka turvaavat Suomen tulevaisuutta. Oi, nöyrtykäämme siihen, tehkäämme semmoinen parannus, joka on Hänelle otollinen, niin ei Hän ota valtakuntaansa meiltä pois!