Joka seurustelee Jumalan kanssa raamatun opetuksen mukaan, rukoillen Isää "hengessä ja totuudessa", hänellä on ainakin heikko aavistus tuosta taivasten täydellisestä "pelvosta", jota paitse ei autuus olisikaan autuutta tämän korkean sanan oikeassa merkityksessä. Hän on jo täällä kyynelten laaksossa sitä tuntenut, vaikka se synnin vuoksi vielä on monen vaivan väijymänä. Hän koki sitä jo silloin, kun hänen uskonsa ensin syntyi parannuksen kovalla vuoteella, ja hän on sittemmin sen autuutta maistanut monen Jumalan armon hänelle suoman juhlapäivän hiljaisina hetkinä. Semmoisina hetkinä kirkastui hänelle se totuus, että Jumala on pyhä. Monesti koetti maailman hälinä ja tuo oma turmeltunut sydän poistaa tämän jumalanpelon hänen sydämmestään, monesti oli hän sortua lapsen asemasta vapisevan orjan pelkoon, vaan "Herran kärsivällisyyden sana" säilyi kuitenkin hänessä, "kunnes päivä jälleen valkeni ja kointähti koitti hänen sydämmessään."
"Herran salaisuus on niillä, jotka häntä pelkäävät." Luulousko ei siitä mitään tiedä. Vaan miten yleinen on juuri luulousko nykyään Suomessakin! Miltei ylenkatseellisesti puhuu moni "orjallisesta; pelosta", vaikkei hän sitäkään ole kokenut, vielä vähemmän "lapsellista pelkoa", josta hän kerskaten sanelee. Tosi usko tunnetaan hedelmistään, ja näistä hedelmistä on nöyryys yksi. Onko sitä esim. noiden "valmisten Jumalan lasten" rukouksissa, kun he, syntiänsä tuntematta ja tunnustamatta, "lapsellisesti" puhelevat pyhän Jumalan kanssa mitä suruttomuus ja kevytmielinen tapa neuvovat, ajattelemattakaan "kenen edessä he puhuvat ja kenen edessä heidän henkensä käy ulos?" Myötäkäymisen päivinä voi ihminen kyllä tyytyä tuommoiseen luulouskoonkin, kiittää Herraa huulillansa ja ylistää suullansa, vaikka sydän olisikin kaukana Hänestä, mutta kun Jumalan rangaistukset ovat häntä painamassa, kun todellisuuden tuuli poistaa luulojen sumut, silloin luulousko ei enää kestä. Pyhä Jumala on toinen, kuin tuo mielikuvituksen muodostama epäjumala, jonka suosiosta kääntymättömät ihmiset niin monesti kerskaavat. Hänen edessänsä vaikenee kevytmielinen rukoilija, Häntä pelkää vapisevan orjan tavoin nimikristittyjen heikko joukko, kun Hän vanhurskaudessa itsensä ilmoittaa.
"Katso, Herran silmät katsovat niitä, jotka häntä pelkäävät," Olkoon tämä kaikkien niiden lohdutus, jotka eivät tahdo muista jumalista tietää, kuin Hänestä ainoasta, Israelin Pyhästä. Näinäkin koetuksien aikoina, joina Hän meiltä kasvonsa salaa, kuulee Hän kaikkein niiden rukoukset, jotka Häneltä tosi uskossa apua odottavat, Häneen turvatkoon köyhä Suomi nytkin, niinkuin se teki menneinä aikoina! Odottakaamme katuvaisen syntisen mielellä Hänen korotetun käsivartensa vanhurskasta iskua, tunnustaen: "me saamme mitä meidän pahat tekomme ansainneet ovat." Jos niin teemme, niin Hänen Henkensä, jonka tuulahdus vieläkin kuuluu isiemme maassa, kirkastaa meille senkin totuuden, ettei Hän katuvaista kansaa kuoliaaksi lyö, sillä: "niin totta kuin minä elän sanoo Herra, Herra: ei minulle kelpaa jumalattoman kuolema, vaan että hän kääntyis pahalta tieltänsä ja eläis."
"Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Zebaoth: kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa."
Jes. 6: 3.
"Miksi te annatte rahaa siinä, kussa ei leipää ole, ja teidän työnne siinä, kussa ei ole ravintoa?"
Jes. 55: 2.
Älä siihen rahojasi tuhlaa, ei maksa se vaivaa, "tappiota vain se sinulle tuottaa" kuulemme monen järkevän ihmisen varoittaen puhuvan kokemattomalle ystävälleen, tämän ruvetessa epäkäytännöllisiin yrityksiin. Hän tietää, ettei kaikki työ, olkoon se sitten jos kuinka uutteraa ja tunnollista, maksa vaivaa, ja nähdessään nuoren ystävänsä ryhtyvän toimeen, joka ei voi tuottaa mitään voittoa, vaatii häntä rakkaus varoittamaan, kieltämään. Tuo kokematon, tyhjänperäisten toiveiden pettämä nuorukainen ei silminnähtävästi ole "laskenut kustannuksia", sen tuo hänen kokenut ystävänsä huomasi, koettaen sentähden kaikin tavoin saada toista yrityksestä ajoissa luopumaan, ennenkuin tappio on auttamaton. Tuommoisten kokeneempain ystäväin neuvot ovat estäneet lukemattomia joutumasta köyhyyteen, eikä kukaan kiellä niiden suurta hyötyä tämän maallisen elämän vaihtelevissa oloissa. Vaan miten tärkeä aineellinen toimeentulo onkin, niin löytyy kuitenkin toinen ala, jolla viisaat neuvot ja varoitukset ovat paljoa suuremmasta arvosta, koska erehdykset sillä alalla voivat tuottaa ijankaikkisesti auttamattoman tappion ja koska ne ovat paljon yleisemmät kuin nuo toiset. Tarkoitamme hengellisen elämän salaista, monen vaaran uhkaamaa ja monen vihollisen väijymää pyhää alaa. Ovatko ihmiset yhtä alttiit tässä suhteessa varoittamaan toisiaan, kuin jos maallinen voitto on kysymyksessä? Jesus todistaa: "tämän maailman lapset ovat toimellisemmat heidän sukukunnassaan, kuin valkeuden lapset heidän sukukunnassaan". Ei pysty kukaan kieltämään, ettei tämä totuus sovellu meikinkin. Nöyrtykäämme tämän tuomion alle etenkin näinä aikoina, jolloin yritystemme tappiot ovat nähtävinä miltei kaikilla aloilla. Siihen vaatii meitä isänmaatamme uhkaava vaara ja totuuden vastustamaton sana.
"Miksi te annatte rahaa siinä, kussa ei leipää ole, ja teidän työnne siinä, kussa ei ole ravintoa?" Myötäkäymisen aikoina, jolloin Suomen tulevaisuus näytti onnelliselta, ken kuuli tuon Herran varoittavan kysymyksen? Isänmaallinen työ edistyi arvaamattoman nopeasti, monet yritykset, joita ei köyhä Suomi menneinä aikoina olisi uskaltanut ajatellakaan, onnistuivat ja tuottivat suuria voittoja: kaikki näytti kehottavan iloiseen luottamukseen vain, ja riemuten Suomelle laulettiin:
"Ollos huoleton, poikas valveell' on!"