— Ah!
— Niin. Mitä ympyröihin tulee, niin ne merkitsevät, että laudoitus on ontto, kuten voitte tarkastaa, ja nuoli on suunnattu sinnepäin, jossa keittiöstä tuleva ruokahissi on.
Sherlock Holmes katsahti ihmetellen häneen.
— Niinkö! Mutta, ystäväni, miten sen tiedätte? Teidän älykkyytenne saa minut melkein häpeämään.
— Onhan se niin helppoa tietää, sanoi Watson, ilosta mahtavana, — minähän nuo merkit kirjoitin eilen seuratessani teidän… tai oikeammin Arsène Lupinin antamia määräyksiä, koska teidän nimissänne tullut kirje olikin hänen kirjoittamansa.
Watson oli tällä hetkellä suuremmassa vaarassa kuin taistellessaan Holmesin kanssa pensaikossa, sillä Holmesin teki hurjasti mieli kuristaa hänet. Mutta hän hillitsi itsensä, hänen kasvoilleen levisi irvistys, joka koetti olla hymyily ja hän sanoi:
— Hyvä on, hyvä on, te olette toiminut mainiosti ja se auttaa meitä paljon eteenpäin. Onko teidän ihailtava tutkimis- ja huomiokykynne kohdistunut muihin seikkoihin? Minä käyttäisin saavutetut tulokset hyväkseni.
— Ei, minä en ole päässyt sen pitemmälle.
— Mikä vahinko! Alku oli niin lupaava. Mutta koska asian laita on näin, niin meillä ei ole muuta tehtävää kuin poistua.
— Poistua! Ja miten?