Kello seitsemään asti hän kuunteli, ahnaasti tarkaten joka sanaa. Sitten hän varovaisesti astui portaita alas ja kulki huoneen sitä puolta, josta häntä ei voitu nähdä.
Kadulla Holmes tarkasti, oliko auto tai ajoneuvoja odottamassa, ja kun hän ei niitä nähnyt, poikkesi hän Malesherbes-bulevardille. Mutta eräällä sivukadulla hän otti ylleen käsivarrellaan kantamansa päällystakin, muutti hattunsa toisen muotoiseksi, kääntyi ja palasi, muuttuneena toisennäköiseksi torille odottamaan, koko ajan pitäen silmällä Destangen asunnon ovea.
Arsène Lupin tuli talosta melkein heti ja suuntasi kulkunsa
Constantinople- ja Londres-katuja myöten Pariisin keskiosaa kohden.
Sadan askeleen päässä kulki Sherlock.
* * * * *
Ne olivat suloisia hetkiä englantilaiselle! Hän veti ahnaasti ilmaa sieraimiinsa kuten hyvä ajokoira, joka on löytänyt tuoreet jäljet. Hänestä tuntui todella suurenmoiselta seurata vastustajaansa. Hän ei siis enää ollutkaan varjostettu, vaan Arsène Lupin, voittamaton Arsène Lupin.
Mutta hän huomasi piankin omituisen seikan: sille välille, joka erotti hänet Arsène Lupinista, ilmestyi muita henkilöitä, jotka kulkivat samaan suuntaan. Hän huomasi varsinkin kaksi huopahattuista miestä vasemmanpuolisella katukäytävällä, ja kaksi lippalakkista ja savuketta polttavaa miestä oikealla katukäytävällä.
Kaikki olikin vain sattumaa. Mutta Holmes kummastui vielä enemmän, kun Lupinin poikettua erääseen tupakkakauppaan, nuo neljä miestä pysähtyivät — ja vielä enemmän kun he lähtivät liikkeelle samalla kertaa kuin hänkin kulkien omalla puolellaan katukäytävää.
Perhana, ajatteli Holmes, häntä siis vartioidaan!
Se ajatus, että toiset olivat päässeet Arsène Lupinin jäljille, että toiset riistivät häneltä, ei kunniaa — siitä hän vähät välitti — vaan tuon suuren ilon, korvaamattoman nautinnon saada kiinni aivan yksinään tuo vaarallisin vihollinen, minkä hän koskaan oli tavannut, se ajatus sai hänet epätoivoon. Mutta erehdys ei voinut olla mahdollinen: noilla miehillä oli oma erikoinen ilmeensä, heillä oli tuo liiankin luonnollinen ilme, joka on niillä, jotka sovittavat kulkunsa toisten mukaan, mutta eivät tahdo tulla huomatuksi.
— Olisikohan Ganimard pitemmällä kuin hän sanoikaan? mutisi Holmes, — tekeekö hän minusta pilkkaa?