— Koettakaa vain toimia niin, että teidät tunnetaan mahdollisimman myöhään.
Hän itse pujahti sanomalehtimyymälän taakse pitäen koko ajan silmällä Arsène Lupinia, joka ravintolassa kumartui hymyillen naapurinsa puoleen.
Tarkastaja astui kadun poikki kädet taskuissa kuin ainakin mies, joka kulkee suoraan tietään. Mutta heti vastaiselle katukäytävälle päästyään hän teki nopean käännöksen ja syöksyi portaita ylös.
Kuului kimeä vihellys. Ganimard töytäisi hovimestaria, joka äkkiä astui keskelle ovea ja vihaisena työnsi hänet pois ikään kuin olisi kysymys ollut tungettelijasta, jonka huono vaatetus saattaisi loukata ravintolan loistoa. Ganimard horjahti. Samassa pitkätakkinen herra lähti ulos. Hän asettui puolustamaan Ganimardia ja molemmat, hovimestari ja hän, riitelivät kiivaasti, molemmat pidellen Ganimardista, toinen pidättäen häntä ja toinen työntäen pois, ja sillä tavoin, että kaikista ponnistuksistaan ja raivoisasta vastustuksestaan huolimatta onneton Ganimard tuli työnnetyksi aivan portaiden alapäähän asti.
Heti syntyi väentungos. Kaksi poliisia kuultuaan mellakan koetti tunkeutua joukon läpi, mutta ihmeellistä kyllä he eivät päässeet eteenpäin, toisten olkapäät painoivat heitä ja toisten selät olivat tiellä.
Ja äkkiä aivan kuin ihmeen kautta oli tie vapaa! Hovimestari huomaten erehtyneensä pyyteli tuhannesti anteeksi, pitkätakkinen lakkasi puolustamasta Ganimardia, joukko hajaantui, poliisit pääsivät perille, Ganimard syöksyi pöydän luo, jonka ääressä oli ollut kuusi henkilöä. Viisi oli enää jäljellä! Hän katseli ympärilleen, muuta tietä ei päässyt kadulle kuin pääovesta.
— Missä on se herra, joka istui tällä paikalla, hän huusi hämmästyneille pöytävieraille. — Niin, teitä oli kuusi! Missä on kuudes?
— Herra Destro?
— Ei, vaan Arsène Lupin?
Eräs palvelija lähestyi: