Maxime huudahti:
— Vaietkaa! Älkää ajatelko sitä, menneisyys on kuollut, menneisyys ei merkitse mitään.
Ja hän suuteli Clotilden pitkiä, valkeita käsiä, ja tämä katsoi Maximeen kirkkaammin hymyillen ikään kuin jokainen suudelma olisi hiukan häiventänyt kauheaa muistoa.
— Teidän täytyy rakastaa minua, Maxime, teidän täytyy, sillä kukaan nainen ei tule rakastamaan teitä niin kuin minä. Miellyttääkseni teitä minä toimin, minä toimin vieläkin, en enää edes teidän määräyksenne mukaan, vaan noudattaen salaisia toiveitannekin. Minä teen tekoja, joita vastaan koko vaistoni ja koko omatuntoni nousee kapinaan, mutta minä en voi vastustaa… kaikki mitä teen, teen koneellisesti siksi että se on teille hyödyksi ja te sitä tahdotte… ja minä olen valmis alkamaan alusta huomenna… ja aina.
Hän vastasi katkerasti:
— Oi, Clotilde, miksi te olette liittynyt minun seikkailurikkaaseen elämääni? Minun olisi tullut pysyä Maxime Bermondena, jota viisi vuotta sitten rakastitte, eikä ilmaista teille tuota toista ihmistä, joka minä olen.
Clotilde vastasi aivan hiljaa:
— Minä rakastan tuota toistakin miestä, enkä kadu mitään.
— Kyllä, te kaipaatte entistä elämäänne, aurinkoista elämäänne.
— Minä en kaipaa mitään kun te vain olette täällä, sanoi Clotilde intohimoisesti. — Kaikki synti ja kaikki rikos katoaa kun vain näen teidät. Vähät siitä, vaikka olenkin onneton loitolla teistä, kärsin ja itken, ja kammoan kaikkia tekojani! Teidän rakkautenne pyyhkii kaiken pois, minä hyväksyn kaiken. Mutta teidän täytyy rakastaa minua!