— No, herra Holmes, mitä te sanotte tästä pienestä huvimatkasta?
— Se on hyvin hauska, hyvä herra, todella hauska, vastasi Holmes.
Tuskin milloinkaan ennen oli hänen täytynyt niin paljon hillitä itseään voidakseen lausua nämä sanat ilman että hänen äänensä värähti, ilman että mikään ilmaisi, miten vimmoissaan hän oli. Mutta pian tapahtui hänessä muutos, raivo ja viha mursi esteet, valtasi hänen tahtonsa ja äkkiä siepaten revolverin, hän ojensi sen neiti Destangeen päin.
— Tällä minuutilla, tällä sekunnilla pysähtykää, tai minä ammun neidin.
— Minä kehotan teitä tähtäämään poskeen osuaksenne ohimoon, vastasi
Lupin kääntämättä päätään.
Clotilde lausui:
— Maxime, älkää ajako niin vinhaa vauhtia, kivetys on epätasainen enkä minä kestä vaunun tärinää.
Clotilde hymyili yhä ja katseli tien kivetystä, joka näkyi auton edessä.
— Hänen täytyy pysähtyä! Hänen täytyy pysähtyä! sanoi Holmes aivan hulluna suuttumuksesta, — ettekö näe, että minä olen valmis tekemään vaikka mitä!
Revolverin piippu kosketti Clotilden hiussuortuviin.