— Oh! Hän ei käsittänyt tekonsa tärkeyttä! Minä sanoin hänelle, että minun kaikin mokomin täytyi ennättää ensimmäiseen Lontoon junaan… ja hän suostui…
— Mistä hinnasta…
— Pientä lahjaa vastaan, jonka tuo kunnon mies sitä paitsi aikoo rehellisesti antaa teille.
— Minkä lahjan?
— Vähäpätöisen.
— Mutta minkä.
— Sinisen timantin.
— Sinisen timantin!
— Niin, sen väärän, jonka panitte kreivittären timantin sijaan, ja jonka hän uskoi minun huostaani.
Lupin purskahti äkkiä äänekkääseen nauruun. Hän vääntelehti ja kyyneleet valuivat hänen silmistään.