— Herra Lupin?
Tämä viimeinen tapaus näytti tehneen tärisyttävän vaikutuksen Lupiniin. Hänen otsansa oli rypyssä. Hän oli väsynyt ja synkkä. Hän oikaisi kuitenkin vartalonsa kooten kaikki voimansa. Ja huolimatta kaikesta, kepeästi, nasevasti hän huudahti:
— Myönnättehän että kohtalo sotii minua vastaan. Äsken se esti minua pakenemasta tuon uunin kautta ja jätti minut teidän haltuunne. Nyt se käyttää puhelinta lahjoittaakseen teille vaaleatukkaisen naisen. Minä taivun sen määräyksien alle.
— Mitä sillä tarkoitatte?
— Sitä, että minä olen valmis ryhtymään neuvotteluihin.
Holmes vei tarkastajan syrjään ja pyysi äänellä, joka ei vastaväitteitä kärsinyt, lupaa saada vaihtaa muutamia sanoja Lupinin kanssa. Sitten hän palasi Lupinin luo. Viimeinen sovittelu! Hän alkoi kuivalla ja hermostuneella äänellä:
— Mitä te tahdotte?
— Neiti Destangen vapauden.
— Tiedätte hinnan?
— Tiedän.