— Äskenhän te juuri…
— Ottakaa hänet tai jättäkää hänet. Minä olen jo antanut Lupinin teidän käsiinne. Tässä on sininen timantti, jonka iloksenne saatte itse antaa kreivitär de Crozonille. Minun mielestäni ei teillä ole mitään syytä valittaa.
— Mutta vaaleatukkainen nainen?
— Etsikää.
Hän painoi hatun päähänsä ja poistui nopeasti, kuten ainakin mies, joka ei ole tottunut viivyttelemään toimitettuaan asiansa.
* * * * *
— Hauskaa matkaa, huudahti Lupin. — Ja olkaa varma siitä, etten koskaan unohda niitä ystävällisiä suhteita jotka ovat vallinneet välillämme. Terveisiä herra Watsonille.
Hän ei saanut mitään vastausta ja ilkkui:
— Tuota voi kutsua englantilaiseksi paoksi. Tuolla saarivaltakunnan asukkaalla ei ole sitä kohteliaisuuden kukkaa, jonka kautta me eroamme muista kansoista. Ajatelkaahan, Ganimard, millaisen lähdön ranskalainen olisi vastaavassa tapauksessa pannut toimeen! Minkä erikoisen kohteliaisuuden alle hän olisi kätkenyt voitonriemunsa! Mutta, Jumala varjelkoon, Ganimard, mitä te teette? Panetteko te kotitarkastuksen toimeen! Mutta eihän täällä löydy enää mitään, ystäväiseni, ei paperin palaakaan. Minun arkistoni ovat varmassa paikassa.
— Kukapa tietää! Kukapa tietää!