— Mennään, mennään, sepä on mainio ajatus.
Suzanne astui edeltä, mutta saavuttuaan huoneensa kynnykselle hän huudahti kauhusta.
— Mitä on tapahtunut? sopersi herra Gerbois.
Hän saapui vuorostaan huoneeseen. Kirjoituspöytä oli poissa.
* * * * *
… Tutkintatuomari ihmetteli miten yksinkertaisia keinoja oli käytetty. Sillä aikaa, kun Suzanne oli poissa ja palvelijatar ostoksilla, tuli tavallisella virkamerkillä varustettu kaupunginpalvelija — naapurit näkivät hänet — pysäytti kärrynsä puutarhan eteen ja soitti kaksi kertaa. Naapurit, jotka eivät tietäneet palvelijattaren olevan poissa, eivät epäilleet mitään, joten mies sai aivan rauhassa suorittaa tehtävänsä.
On huomioon otettava, että mitään kaappia ei ollut kosketeltu eikä pöytäkelloa siirretty. Sitä paitsi löytyi Suzannen rahakukkaro, jonka hän oli jättänyt pöydän marmorilevylle, viereiseltä pöydältä ja kukkarossa olevat kultarahat olivat jäljellä. Pöydän varastaminen oli siis pääasia, ja se teki jutun sitä kummallisemmaksi, sillä kannattiko niin pienen hyödyn tähden syöksyä niin suureen vaaraan?
Ainoana viitteenä oli professorille edellisenä päivänä sattunut tapaus.
— Heti kieltäydyttyäni myymästä kaappia tuo nuori mies näytti suuttuvan niin kovasti, että minä selvästi tunsin hänen poistuessaan aikovan kostaa.
Se ei selvittänyt asiaa. Kuulusteltiin kauppiasta. Hän ei tuntenut kumpaakaan herraa. Mitä pöytään tulee, niin oli hän ostanut sen neljästäkymmenestä frangista Chevreusessa erään kuolinpesän huutokaupasta ja uskoi myyneensä sen oikeaan hintaan. Tutkimuksia jatkettiin, mutta mitään ei saatu tietää.