Mutta herra Gerbois uskoi lujasti siihen, että hän oli kärsinyt tavattoman suuren häviön. Kokonainen omaisuus mahtoi olla kätketty johonkin salalaatikkoon, ja sen vuoksi tuo nuori mies, joka tunsi salaisuuden, oli toiminut niin päättäväisesti.
— Isä parka, mitä me sillä rikkaudella olisimme tehneet? sanoi
Suzanne usein.
— Mitäkö? Sellaiset myötäjäiset saadessasi voisit joutua hyviin naimisiin.
Suzanne, joka toivoi saavansa serkkunsa Philippen puolisokseen, vaikka tämä olikin perin köyhä, huokasi katkerasti. Ja pienessä talossa Versaillesissa jatkui elämä ilottomampana kuin ennen, täynnä katkeruutta ja pettymyksiä.
Kului kaksi kuukautta. Ja silloin, aivan yhtäkkiä sattui mitä vakavampia tapauksia, sarja onnellisia ja onnettomia sattumia…
Helmikuun ensimmäisenä päivänä tuli herra Gerbois puoli kuusi kotiin kädessään iltalehti, istuutui, otti silmälasit nenälleen ja alkoi lukea. Kun politiikka ei häntä huvittanut, käänsi hän lehteä. Heti veti hänen huomionsa puoleensa kirjoitus, jonka otsikkona oli:
"Kolmannen sanomalehtimiesyhdistyksen raha-arpajaiset.
Numero 514 — sarja 23, voittaa miljoonan…"
Sanomalehti putosi hänen käsistään. Seinät huojuivat hänen silmissään ja sydän hakkasi. Numero 514 — sarja 23, se oli hänen numeronsa! Hän oli ostanut sen sattumalta, tehdäkseen palveluksen eräälle ystävälleen, sillä hän ei lainkaan uskonut kohtalon suosioon, ja nyt hän voittikin!
Nopeasti hän otti muistikirjan esiin. Numero 514 — sarja 23 oli aivan oikein muistin tueksi kirjoitettu kirjan sivulle. Mutta arpa?