Hän syöksyi työhuoneeseensa ja etsi laatikkoja, jonne hän oli pistänyt tuon kallisarvoisen paperin, ja heti huoneeseen tultuaan hän seisahtui, horjui uudelleen ja sydämessä tuntui kouristus: laatikko ei ollutkaan siellä ja kauhukseen hän muisti, ettei hän ollut nähnyt sitä siellä moneen viikkoon! Moneen viikkoon ei hän ollut enää nähnyt sitä edessään korjatessaan oppilaiden vihkoja!
Puutarhan hietikolla kuului askelia… Hän huusi:
— Suzanne! Suzanne!
Suzanne tuli juoksujalkaa. Hän riensi huoneeseen. Herra Gerbois sopersi kuten tukehtuva:
— Suzanne… laatikko… laatikko?
— Mikä?
— Se, jonka ostin Louvresta… jonka toin eräänä torstaina kotiin ja joka oli tämän pöydän päässä.
— Muistelehan, isä… yhdessähän me sen siirsimme…
— Milloin?
— Illalla… tiedäthän… ennen tuota päivää…