— Niin juuri. Tuo haastattelu esimerkiksi on mestariteko. Se ensiksi ilmaisee englantilaisen kilpailijani saapuvan, voidakseni olla varuillani ja tehdäkseni hänen tehtävänsä vaikeammaksi. Toiseksi hän määrää tarkoin kohdan, johon asti hän on vienyt asian, jotta Sherlock Holmes ei saisi nauttia muuta kuin omien töittensä hedelmät. Se on julkista sotaa.
— Olkoon kuinka tahansa, nyt teillä on kaksi vastustajaa niskassanne, ja millaiset vastustajat!
— No, toinen ei tule kysymykseen.
— Ja toinen?
— Holmes? Myönnän kyllä, että hän on vaarallinen. Mutta juuri se kiihottaa minua ja siksi näette minun olevan näin hyvällä tuulella. Ensiksikin se hivelee itserakkauttani: ihmisten mielestä vain kuuluisa englantilainen voi saada voiton minusta. Sitä paitsi ajatelkaa, kuinka minunlaiseni taistelija riemuitsee saadessaan taistella Sherlock Holmesin kanssa. Sitä paitsi minun täytyy panna kaikki voimani liikkeelle, sillä minä tunnen hänet, hän ei väisty tuumaakaan.
— Hän on etevä.
— Hyvin etevä. Salapoliisien joukossa en usko koskaan olleen tai tulevan olemaan hänen kaltaistaan. Minulla on se etu puolellani, että hän hyökkää ja minä puolustaudun. Minun osani on helpompi. Sitä paitsi…
Hän hymyili tuskin huomattavasti, ja lopetti lauseensa:
— Sitä paitsi minä tunnen hänen taistelutapansa, mutta hän ei minun. Ja minä olen säästänyt häntä varten muutamia erikoisia temppuja, jotka panevat hänet miettimään.
Hän naputteli pöytään sormillaan, ja lausui lyhyitä lauseita ihastuneen näköisenä.