— Mitä te aiotte?
— Parasta olisi toimia avoimesti, ilmaista itsensä hänelle…
— Ettehän toki sitä aio?
— Aion kyllä, sitä paitsi minulle on siitä hyötyä, voin kysellä mitä hän tietää… kuulkaahan, minä tunnen, että hänen silmänsä painuvat niskaani, olkapäihini, ja että hän etsii, että hän muistuttelee.
Hän mietti. Minä huomasin ilkikurisen hymyn hänen suupielissään, ja sitten noudattaen luullakseni enemmän hetken vaikuttimille altista luonnettaan kuin olojen pakkoa, hän nousi äkkiä, kääntyi ympäri, kumarsi ja sanoi hyvin iloisesti:
— Mikä sattuma. Kylläpä minulla on hyvä onni… Sallikaa minun esitellä teille eräs ystäväni…
Hetkisen tai pari englantilainen istui hämmästyneenä paikallaan, sitten hän teki vaistomaisesti liikkeen valmiina heittäytymään Arsène Lupinin kimppuun. Tämä nosti päänsä pystyyn:
— Siinä tekisitte väärin… lukuunottamatta sitä, että se ei olisi kaunista, se olisi aivan hyödytöntä!
Englantilainen kääntyi oikealle ja vasemmalle, kuin apua etsien.
— Ei sekään auttaisi, sanoi Lupin. — Luuletteko sitä paitsi pystyvänne ottamaan minut kiinni? Ottakaahan toki kaikki leikin kannalta.