— Minun mielestäni on tämä juttu tavattoman paljon yksinkertaisempi kuin miltä se ensi alussa näyttää.
— Paljon yksinkertaisempi todellakin, vakuutti Watson uskollisena kaikuna.
— Minä sanoin juttu, sillä minun mielestäni on olemassa vain yksi ainoa. Parooni d'Hautrecin kuolema, sormusjuttu, ja, älkäämme sitä unohtako arpalipun 514 — sarja 23:n salaisuus, eivät ole muuta kuin eri puolia jutusta, jota voisi kutsua vaaleatukkaisen naisen arvoitukseksi. Minun mielestäni on siis vain löydettävä se side, joka yhdistää nämä saman asian kolme eri osaa, se seikka, joka ilmaisee näissä kolmessa kohdassa käytetyn järjestelmän. Ganimard, jonka arvostelu on hiukan pintapuolinen, näkee tämän yhtenäisyyden katoamisessa, tuossa keinossa voida tulla ja mennä kenenkään näkemättä. Tämä ihmeen sekaantuminen juttuun ei minua miellytä.
— Siis?
— Siis, minun mielestäni, selitti Holmes suoraan, — on näille kolmelle seikkailulle kuvaavinta se, että te johdatte tapahtumat alueelle, jonka taitavasti olette itse valinnut. Teidän puoleltanne ilmenee siinä, ei yksinään valmistelusuunnitelma, vaan välttämättömyys, jota ilman aikeenne eivät onnistuisi.
— Voitteko lähemmin määritellä ajatuksenne?
— Voin kyllä. Heti kun aloititte riitanne herra Gerboisin kanssa, niin eikö ollut päivänselvää, että te valitsitte herra Detinanin asunnon siksi välttämättömäksi paikaksi, jossa voisitte tavata toisenne. Mikään muu paikka ei teidän mielestänne voisi olla niin varma, että te voisitte panna siellä toimeen sanokaamme julkisen tapaamisen vaaleatukkaisen naisen ja neiti Gerboisin kanssa.
— Professorin tyttären kanssa, selitti Watson.
— Nyt puhukaamme sinisestä timantista. Olitteko koettanut saada sitä käsiinne niin kauan kuin paroni d'Hautrec sen omisti? Ette. Mutta kun paroni peri veljensä asunnon niin kuusi kuukautta myöhemmin ilmestyi Antoinette Bréhat ja silloin tapahtui ensimmäinen yritys. Timantti pääsi käsistänne, ja huutokauppa pantiin toimeen suurella kohulla. Oliko tämä myynti vapaa? Oliko rikas amerikkalainen varma siitä, että hän saisi tuon helmen käsiinsä? Ei ollut. Sillä hetkellä kun pankkiiri Herschmann oli sen saamaisillaan, lähetti eräs nainen hänelle uhkauskirjeen, ja tuon naisen edeltäpäin valmistama, yllyttämä kreivitär Crozon osti timantin. Katosiko se heti? Ei: teillä ei ollut keinoja siihen. Siis, väliaika. Mutta kreivitär asettui linnaansa asumaan. Sitä juuri te odotitte. Sormus katosi.
— Ilmestyäkseen kaikeksi kummaksi konsuli Bleichenin hammastahnaan, huomautti Lupin.