Jos viisaus tottelisi vain järkeä, ja jos olisi kylliksi, että se töin tuskin voittaisi vaiston viittaukset, olisi se aina kaltaisensa. Olisi vain yhtä ainoaa viisautta, ja ihminen tuntisi sen perin pohjin, sillä järki on jo kauan sitten oppinut tuntemaan omansa perin pohjin.
Mutta joskin viisaudessa on useita kiinteitä pisteitä, eivät kuitenkaan mitkään ole niin erilaisia keskenään kuin ne ilmapiirit, jotka ympäröivät sitä Sokrateessa ja Kristuksessa, Aristideessa ja Marcus Aureliuksessa, Fénelonissa ja Jean Paulissa. Mikään ei muuttuisi täydellisemmin kuin samanlainen tapaus, joka samana päivänä joutuisi näiden miesten viisauden vierivään virtaan, sensijaan että se pudotessaan heidän järkensä seisovaan veteen pysyisi täsmälleen sellaisena kuin se on itsessään. Kuvittele, että Jeesus Kristus ja Sokrates kohtaavat aviorikoksen tehneen naisen. Heidän järkensä sanoisi kai suunnilleen samoja seikkoja, mutta heidän viisautensa osoittaisi heidän sanainsa ja ajatustensa takana liikkeitä, jotka eivät kuulu samoihin maailmoihin. Juuri viisauden oma elämä vaatii nämä erilaisuudet. Viisaat lähtevät samasta pisteestä, joka on järjen kynnyksenä. Mutta ne alkavat etääntyä toisistaan siitä hetkestä aikain, jolloin järjen voitot eivät enää ole epävarmoja, s.o. siitä hetkestä alkain, jolloin ne vapaasti tunkeutuvat korkeamman itsetiedottomuuden alueelle.
29.
On suuri ero, jos sanoo: "tämä on järkevää" tai jos sanoo: "tämä on viisasta". Se, mikä on järkevää, ei välttämättä ole viisasta, ja se, mikä on hyvin viisasta, on tuskin milloinkaan järkevää kylmän järjen silmissä. Järki esim. synnyttää oikeuden, ja viisaus synnyttää hyvyyden, joka, kuten vanha Plutarkhos huomauttaa, "ulottuu paljon kauemmaksi kuin oikeus". Perustuuko sankaruus järkeen vai viisauteen? Voisi sanoa, että viisaus ei ole muuta kuin äärettömyyden tuntemista siveelliseen elämäämme sovitettuna. Järjellä tosin myöskin on tunne äärettömyydestä, mutta se on vain hengetöntä toteamista. Se on itsessään miltei velvollinen olemaan tätä ollenkaan ottamatta huomioon elämässä; kun taas viisaus on viisas sikäli kuin äärettömyys saa tehokkaan ylivallan siihen nähden, mitä viisaus suorittaa.
Järjessä ei ole mitään rakkautta; sitä on paljon viisaudessa. Ja korkeinta viisautta voi tuskin erottaa siitä, mikä on puhtainta rakkaudessa. Mutta rakkaus on äärettömyyden jumalallisin muoto ja samalla, epäilemättä siksi, että se on jumalallisin, se on myös syvimmin inhimillinen. Eikö voitaisi sanoa, että viisaus on jumalallisen järjen voitto ihmisjärjestä?
30.
Ei voi olla liian järkevä; mutta ainoastaan viisaudella on oikeus vedota järkeen. Se ei ole viisas, jonka järki ei ole oppinut tottelemaan rakkauden ensimmäistä viittausta. Mitä olisi Kristus tehnyt, mitä olisivat sankarit tehneet, jolleivät heidän järkensä olisi alistuneet? Eikö urotyö aina sivuuta järjen rajoja, ja kuka uskaltaisi kuitenkaan sanoa, että sankari ei ole viisaampi kuin ne, jotka eivät liikahda paikaltaan, koska kuuntelevat vain järkeänsä? On toistettava vielä kerran: ei järki, vaan rakkaus on oleva se uurna, jossa viljellään todellista viisautta. On totta, että järki on viisauden juurella; mutta viisaus ei ole järjen kukka. Sillä tässä, käyttääksemme toista kuvaa, ei ole kysymys loogillisesta viisaudesta, joka on sen tyttärentytär, vaan toisesta viisaudesta, joka on rakkauden lempisisar.
Järki ja rakkaus taistelevat ensin kiivaasti sielussa, joka kohoaa; mutta viisaus syntyy rauhasta, joka lopulta tehdään rakkauden ja järjen välillä. Ja tämä rauha on sitä syvempi, mitä useampia oikeuksia järki on luovuttanut rakkaudelle.
31.
Viisaus on rakkauden valo, ja rakkaus on valon ravinto. Mitä syvempää rakkaus on, sitä viisaammaksi se tulee; ja mitä enemmän viisaus kohoaa, sitä enemmän se lähenee rakkautta. Rakasta, ja sinusta tulee viisas; tule viisaaksi, ja sinun täytyy rakastaa. Todellisesti rakastaa vain tullessaan paremmaksi; ja paremmaksi tuleminen on viisaammaksi tulemista. Ei ole maailmassa ainoatakaan olentoa, joka ei paranna jotakin seikkaa sielussaan, niin pian kuin hän rakastaa jotakin toista olentoa, silloinkin, kun kysymyksessä on aivan tavallinen rakkaus; ja ne, jotka eivät lakkaa rakastamasta, rakastavat edelleen, koska he eivät lakkaa tulemasta paremmiksi. Rakkaus ravitsee viisautta, ja viisaus ravitsee rakkautta. On olemassa valokehä, jonka keskipisteessä ne, jotka rakastavat, syleilevät niitä, jotka ovat viisaita. Viisaus ja rakkaus eivät voi erota toisistaan, ja Swedenborgin paratiisissa on puoliso vain "rakkautta viisaan viisauteen".