Mitä merkitsevät parhaat ajatukseni silloin, kun ei minua enää ole olemassa? sanovat toiset. Mitä jää minusta jäljelle, jos pelastaakseni elämäni kaikki se, mitä rakastan, katoaa sydämestäni ja sielustani? vastaavat heille toiset. Ja eikö kaikkea siveyttä, kaikkea hyvettä, kaikkea inhimillistä sankaruutta miltei aina aseteta juuri tätä valintaa tekemään?
24.
Mitä on sitten loppujen lopuksi tämä viisaus, josta niin paljon puhumme? Älkäämme koettako antaa liian täsmällstä määritystä siitä: se olisi kahleisiin kytkemistä. Kaikki, jotka ovat sitä yrittäneet, joutuvat muistuttamaan ihmistä, joka valon luontoa tutkiakseen ensin sammutti valon. Hän ei milloinkaan löydä muuta kuin mustuneen sydämen ja vähäisen tuhkaa. "Viisas sana", huomauttaa Joubert, "lapselle sanottu viisas sana on sellainen sana, jonka se aina ymmärtää ja jota ei sille milloinkaan selitetä". Hyväksykäämme se samoin kuin lapsi sen hyväksyy, jotta se kasvaisi kerallamme. Sanokaamme viisaudesta samaa kuin sisar Hadenijck, ihailtavan Ruijsbroeckin salaperäinen vihollinen, sanoi rakkaudesta: "Syvin kuilu on sen kaunein muoto." Viisaudella ei saa olla mitään muotoa. Sen kauneuden täytyy olla yhtä vaihteleva kuin liekkien kauneus. Viisaus ei ole liikkumaton jumalatar, joka ikuisesti istuu valtaistuimellaan. Se on Minerva, joka seuraa meitä, joka nousee ja laskee, itkee ja iloitsee kerallamme. Et ole todella viisas, jollei viisautesi vaihdu lakkaamatta lapsuudesta alkain kuolemaasi saakka. Mitä enemmän ajatusta kätket sanaan viisas, jotta se tulisi kauniimmaksi ja syvemmäksi, sitä viisammaksi tulet. Ja joka asteelta, jonka etenet viisautta kohti kohotessasi, avartuu sielusi silmien edessä alue, jonka halki viisaus ei milloinkaan voi kulkea.
25.
Olla viisas on samaa kuin olla tietoinen itsestään; mutta kun on saavuttanut jotenkin laajan tiedon olemuksestaan, huomaa, että todellinen viisaus on vielä paljon syvempi kuin tietoisuus. Itsetietoisuuden kasvamista ei ole toivottava muun kuin sen yhä suuremman itsetiedottomuuden vuoksi, jonka se paljastaa; ja vasta tämän uuden itsetiedottomuuden huipuilla pulppuavat viisauden puhtaimmat lähteet. Kaikilla ihmisillä on sama itsetiedottomuusperintö; mutta osa sen aluetta on tällä puolen, osa tuolla puolen normaalista itsetietoisuutta. Useimmat eivät pääse ensi vyöhykettä kauemmaksi; mutta niillä, jotka rakastavat viisautta, ei ole rauhaa, ennenkuin ovat raivanneet tiet toiseen. Jos rakastan ja olen rakkaudessani saavuttanut täydellisimmän itsetietoisuuden, mihin ihminen pääsee, niin tähän rakkauteen heittyy aivan toisenluontoinen itsetiedottomuus kuin se, joka varjostaa tavallista rakastumista. Jälkimäinen hallitsee eläintä; edellinen ympäröi jumalaa. Mutta se ei ympäröi häntä huomattavasti, ennenkuin hän on kadottanut edellisen tuntemisen. Me emme milloinkaan pääse itsetiedottomuudestamme, mutta me voimme lakkaamatta parantaa sen itsetiedottomuuden laatua, johon olemme vajonneet.
26.
Olla viisas ei merkitse sitä, että jumaloisi vain järkeään, eikä vain sitä, että olisi totuttanut tämän järjen vaivatta voittamaan alemman vaiston. Ne olisivat hyvin hedelmättömiä voittoja, jolleivät ne opettaisi järkeä alistumaan vielä enemmän toisenlaisen vaiston alle, joka on sielun vaisto. Näihin jokapäiväisiin voittoihin ei ole pyrittävä muun vuoksi kuin siksi, että ne sallivat yhä jumalallisemman vaiston ilmetä yhä vapaammin. Niiden päämäärä ei ole niissä itsessään. Niiden tehtävänä on vain raivata tietä sielumme kohtalolle, joka on aina puhdistumisen ja valon kohtalo.
27.
Järki avaa viisauden oven, mutta elävin viisaus ei ole järjessä. Järki sulkee pahojen kohtaloiden oven, mutta meidän viisautemme avaa taivaanrannalla suopeille kohtaloille toisen oven. Järki puolustautuu, kieltää, peräytyy, poistaa, hävittää; viisaus hyökkää, määrää, etenee, lisää, laajentaa ja luo. Viisaus on ennemminkin jonkinlainen sielumme pyrkimys kuin järkemme tuote. Se elää järjen yläpuolella. Sen vuoksi onkin todelliselle viisaudelle ominaista tehdä tuhansia asioita, joita ei järki hyväksy tai hyväksyy vasta pitkän ajan kuluttua. Niin oli asianlaita, kun viisaus eräänä päivänä sanoi järjelle, että on palkittava paha hyvällä ja että on rakastettava vihollisia. Järki, joka sinä päivänä kohosi kuningaskuntansa korkeimmalle huipulle, on lopulta tunnustanut sen. Mutta viisaus ei ole vieläkään tyydytetty; aivan yksinään se pyrkii vielä kauemmaksi.
28.