Merkitseekö tämä sitä, ettei viisas saa elämältä odottaa mitään enempää kuin muut ihmiset, että on rakastettava keskinkertaisuutta, tyydyttävä vähään, rajoitettava toiveitaan ja kutistettava onneaan pelosta, ettei tule onnelliseksi? Päinvastoin viisaus, joka liian helposti kieltäytyy jostakin inhimillisestä toiveesta, on sairaalloinen ja raajarikko. Ihmisellä on useita oikeutettuja toivomuksia, jotka hyvin voivat olla ilman liian ankaran järjen hyväksymistä. Mutta emme saa luulla itseämme onnettomiksi, niin kauan kuin meillä on vain onni, joka meitä ympäröivien mielestä ei näytä erikoiselta. Mitä viisaampi on, sitä helpompaa on joutua vakaumukseen, että on onnellinen. On hyvä saada varmuus, että inhimillisen onnen kadehdittavimpia ovat sen yksinkertaisimmat hetket. Viisas oppii elähdyttämään ja rakastamaan elämän hiljaista olemusta. Uskollinen ilo on vain tässä hiljaisessa olemuksessa, eikä tavaton onni milloinkaan uskalla seurata askeleitamme hautaan asti.

On tärkeää yhtä veljellisesti ja riemuiten kuin muut päivät ottaa vastaan se päivä, joka lähenee ja etenee tekemättä mitään ilon tai toivon tavallisuudesta poikkeavaa liikettä. Se on luoksemme päästäkseen kulkenut samat avaruudet ja samat kaikkeudet kuin se päivä, joka tapaa meidät valtaistuimella tai suuren rakkauden vuoteessa. Se kätkee ehkä vaippaansa vähemmän huomiota herättäviä, mutta yksinkertaisemmin hartaita hetkiä. Yhtä monta iäisyysminuuttia on viikossa, joka kuluu mitään sanomatta, kuin siinä, joka kuluu pitkään huutaen. Kaikki, mitä joku hetki näyttää meille sanovan, on pohjaltaan samaa kuin mitä itsellemme sanomme. Aika on epäröivä ja arka matkustaja, joka ilostuu ja synkkenee sitä mukaa, otetaanko hänet hymyillen vai synkin katsein vastaan. Sen ei ole tuotava meille onnea; vaan meidän on tehtävä onnelliseksi hetki, joka tulee etsien turvapaikkaa sielustamme. Se on viisas, jolla aina on sanottavana jotakin rauhaisaa sille jo kynnyksellä. Meidän on kerättävä itseemme yksinkertaisimmat onnenaiheemme. Sentähden ei meidän ole lyötävä laimin mitään tilaisuutta olla onnellisia. Koettakaamme ensin tutkia muiden ihmisten mukaista onnea, jotta sitten saatuamme lisää asiantuntemusta voisimme päästä itsemme mukaiseen onneen. Sen laita on kuin rakkauden. On täytynyt rakastaa syvästi tietääkseen, miten pitäisi rakastaa, kun ei enää rakasta. On hyvä olla toisinaan näkyvällä tavalla onnellinen oppiakseen olemaan onnellinen näkymättömällä tavalla, ja ehkei ole välttämätöntä kuunnella hetkiä, jotka puhuvat kovaa huumauksessaan, muun vuoksi kuin vähitellen oppiakseen sen kielen, joka ei milloinkaan puhu kuin hiljaa. Vain ne ovat lukuisat, tyhjenemättömät, pettämättömät ja pakenemattomat, koska ne ovat niin lukuisat, eikä viisaan olisi otettava lukuun muita kuin ne. Olla onnellinen on harjaantumista näkemään lukemattomien ja nimettömien hetkien kätketyt nymyt ja salaperäiset koristeet, ja nämä koristeet ovat vain meissä itsessämme.

91.

Mutta mikään ei olisi tässä kuvaamaamme rakkautta vastaan sotivampaa kuin alhainen varovaisuus, ja parempaa olisi hyöriä minkä onnen ympärillä tahansa kuin uinaillen liedennurkassa odottaa ihanteellista onnea, joka ei milloinkaan tule. Sen ihmisen asunnon ylle, joka ei koskaan mene ulos, ei tavallisesti laskeudu muita iloja kuin ne, joita ei kukaan muu ole halunnut. Emme myöskään tunteiden alalla pidä esim. sitä viisaana, joka ei mene tavattoman paljon kauemmaksi kuin mitä järki sallii tai mitä kokemus neuvoo häntä odottamaan. Emme myöskään nimitä viisaaksi ystävää, joka ei kokonaan antaudu ystävälleen, koska aavistaa ystävyyden loppuvan, emmekä rakastajaa, joka ei koskaan antaudu, pelosta että tuhoutuu rakkaudessa.

Meidän on sanottava itsellemme, että kaksikymmentä onnetonta sattumaa ottaa pois vain onnentarmomme häviäviä aineksia, ja itselleen voi tunnustaa, että kaikki viisaus loppujen lopuksi on vain jonkinlaista puhdistettua onnentarmoa. Olla onnellinen on ennen kaikkea oppia olemaan onnellinen, oppiakseen samalla kertaa kiinnittämään yhä vähemmän huomiota siihen, mitä onni on itsessään. On tärkeää, että ihminen niin kauan kuin mahdollista on niin onnellinen kuin mahdollista, sillä ne, jotka vihdoin menevät itsestään ulos onnenportin kautta, ovat tuhannen kertaa vapaampia kuin ne, jotka menevät ulos surun portista. Viisaan ilo valaisee samalla hänen sydäntään ja koko hänen sieluaan, kun taas suru hyvin usein valaisee vain hänen sydäntään. Ihminen, joka ei ole ollut onnellinen, muistuttaa jossakin määrin matkustajaa, joka ei ole matkustanut muulloin kuin yöllä.

Ja sitten tapaa onnesta syvemmän, jalomman, puhtaamman ja avaramman nöyryyden kuin onnettomuudesta. On nöyryyttä, joka on asetettava lois-hyveiden joukkoon, yhteen hedelmättömän itsensäkieltämyksen, häveliäisyyden, vapaaehtoisen siveyden, sokean iloista luopumisen, hämärän alistumisen, katujanmielen ja muiden sellaisten kanssa, jotka liian kauan seisovaan lampeen, jonka ympärillä muistomme vieläkin liikuskelevat, ovat johtaneet inhimillisen moraalin elävän veden. En puhu alhaisesta nöyryydestä, joka usein on vain laskelmaa tai, katsellaksemme asioita parhaassa valossa, ylpeyden arkuutta ja jonkinlaista korkoakiskovaa lainaamista, jonka tämänpäiväinen turhuus myöntää huomeniselle. Mutta viisas kuvittelee toisinaan, että on terveellistä vähän pienentyä omissa silmissään ja olla tunnustamatta itselleen ansioita, jotka usein olisi oikeutettu itselleen tunnustamaan verratessaan itseään muihin. Sellainen nöyryys, vaikka se olisi vilpitönkin, anastaa sisäiseltä rehellisyydeltämme, jota aina on kunnioitettava yli kaiken, sen mahdollisuuden lisätä elämänasemamme suloutta. Joka tapauksessa se paljastaa jonkinlaista itsetietoisuuden arkuutta, ja viisaan itsetietoisuudella ei saa olla mitään häveliäisyyttä eikä arkuutta.

Mutta tämän liian henkilökohtaisen nöyryyden rinnalla on yleistä nöyryyttä, ylevää ja kiinteää nöyryyttä, joka elää kaikesta, mitä henkemme, sielumme ja sydämemme saa kokea. Nöyryyttä, joka mitä tarkimmin osoittaa meille, mitä ihminen voi odottaa ja toivoa, joka pienentää meitä vain tehdäkseen suuremmaksi kaikki, mitä näemme, nöyryyttä, joka opettaa meille, että ihmisen merkitys ei ole siinä, mitä hän on, vaan siinä, mitä hän voi havaita, siinä, mitä hän pyrkii hyväksymään ja ymmärtämään. On totta, että surukin meille avaa tämän nöyryyden alueen, vaan se tekee sitä tuskin muuten kuin johtaakseen meidät suoraan jonkinlaiselle toivon portille, jonka kynnyksellä menetämme monta päivää; sitävastoin onni, jolla ei ole muuta tehtävää, hiljaa kuljettaa meitä pitkin tämän alueen luoksepääsemättömimpiä polkuja. Ollessaan niin onnellinen kuin mahdollista viisas muuttuu niin vähän vaativaksi, niin vähän ylpeäksi kuin on mahdollista. Tietäessään, että hänellä vihdoinkin on kaikki, mitä ihmisen on sallittu omistaa, hän alkaa ymmärtää, että kaiken hänen omistamansa arvo on siinä tavassa, jolla hän katselee sitä, mitä ihminen ei milloinkaan voi omata. Sentähden voi tuskin muuten kuin pitkän onnen aikana hankkia itselleen itsenäistä elämänkatsomusta. Ei ole oltava onnellinen ollakseen onnellinen, vaan oppiakseen selvästi näkemään sen, mitä turha ja liian passiivinen onnen odotus meiltä ainaiseksi kätkisi.

92.

Mutta jättäkäämme tämä palataksemme siihen, mitä äsken sanoimme. Sydämemme kuningaskunnassa, joka miltei kaikille ihmisille on se valtakunta, jossa itse elämän olemus talteen korjataan, ei ole mitään tarpeettomia säästöjä. Siellä olisi parempi olla tekemättä mitään kuin tehdä asioita puolittain, jäsen, mitä ei milloinkaan ole pannut vaaralle alttiiksi, kadottaa varmasti. Intohimo ottaa meiltä todella vain sen, mitä luulemme siltä varastavamme, ja me pienenemme aina sen mukana, jonka olemme luulleet pidättäneemme itsellemme. Sitäpaitsi on sielussamme eräitä niin hyviä turvapaikkoja, että vain rakkaus yksin uskaltaa laskeutua alas niiden portaita, ja vain rakkaus tuo sieltä mukanaan ennen aavistamattomia jalokiviä, joiden hohdon erotamme vasta sinä lyhyenä hetkenä, jolloin kätemme avautuvat niitä tarjoamaan rakastetuille käsille. On itse asiassa ikäänkuin kätemme avautuessaan antamaan toisinaan levittäisivät erikoista valoa, joka tunkee läpinäkymättömämpien olioiden läpi kuin ne salaperäiset säteet, jotka on äskettäin keksitty.

93.