Mistä näin laatimani sääntö on kotoisin? En tiedä itsekään. Se näyttää minusta inhimilliseltä ja välttämättömältä, siinä kaikki, enkä osaa esittää mitään muita kuin tunnesyitä. Mutta tunnesyyt ovat toisinaan vähimmin halveksittavia. Ja jos saavuttaisin huipun, jolta katsoen tämä laki ei näyttäisi enää hyödylliseltä, kuuntelisin salaista vaistoa, joka käskisi minua olemaan pysähtymättä, vaan nousemaan vielä korkeammalle, kunnes voisin taas nähdä koko sen hyödyn.
5.
Tämän yleisen johdannon jälkeen puhumme yksityiskohtaisemmin vaikutuksesta, joka viisaudella voi olla kohtaloomme. Ja koska tilaisuus tarjoutuu, lienee ehkä hyödyllistä huomauttaa alunpitäen, että tästä kirjasta saa turhaan hakea kiinteää menetelmää. Se on koottu vain mietekatkelmista, jotka enemmän tai vähemmän järjestyneinä ryhmittyvät parin kolmen aiheen ympärille. Se ei pyri saamaan ketään vakuutetuksi eikä tahdo mitään todistaa. Kirjoilla on muuten elämässä tuskin sitä merkitystä, jonka useimmat niitä kirjoittavat ja lukevat ovat taipuvaisia niille myöntämään. Riittäisi kun niitä kuunneltaisiin sillä mielellä kuin yksi ystävistäni, joka on hyvin viisas, kuunteli eräänä päivänä kertomusta Antoninus Pius keisarin viime hetkistä. Antoninus Pius, jota vielä suuremmalla oikeudella kuin Marcus Aureliusta voi pitää parhaana ja täydellisimpänä ihmisenä, minkä maa on pinnallaan kantanut - sillä kaikkeen siihen viisauteen, kaikkeen siihen syvyyteen, kaikkeen siihen hyvyyteen, kaikkiin niihin hyveisiin, joita oli hänen ottopojallaan, hän yhdisti vielä jotakin miehekkäämpää, tarmokkaampaa, käytännöllisempää, yksinkertaisemmin onnellista ja välittömämpää, joka vei häntä vielä lähemmäksi jokapäiväistä totuutta — Antoninus Pius lepäsi vuoteellaan ja odotti kuolemaa, silmät kyyneleissä vasten tahtoaan, jäsenet kuolinkamppailun hiessä. Sinä hetkenä astui palatsin henkivartioston päällikkö sisään hänen huoneeseensa kysymään häneltä tavan mukaan päivän tunnussanaa. Aeqvanimitas, mielenrauha, vastasi hän kääntäen päätään iäisen varjon puoleen. On kaunista rakastaa ja ihailla tätä sanaa, sanoi ystäväni. On vielä kauniimpaa, lisäsi hän, osata kenenkään, itsensäkään, huomaamatta uhrata aikaa, jonka sattuma suo meidän ihailla sitä, uhrata aikaa, niinpian kuin ilmenee noita pieniä, hyödyllisiä ja yksinkertaisen eläviä tekoja, joita sattuma lakkaamatta tarjoaa sydämemme hyvälle tahdolle.
6.
"Heidän kohtalonsa tahtoi epäilemättä, että ihmiset tai tapahtumat ahdistaisivat heitä, mihin tahansa he asettuisivat", sanoo eräs kirjailija kirjansa sankareista. Niin on useimpien ihmisten laita. Niin on kaikkien niiden laita, jotka eivät ole oppineet erottamaan ulkonaista kohtaloaan siveellisestä kohtalostaan. Ne ovat kuin pieni vallaton puro, jota eräänä aamuna katselin kummulta. Hapuillen, kierrellen ja kaarrellen se soluili lakkaamatta synkässä laaksossa ja etsi tietä suurta järveä kohti, joka uinui metsän takana aamuruskon rauhassa. Toisinaan pakotti basalttilohkare sen pitkiin kiertoteihin, toisinaan vanhan puun juuret, alempana vielä iäksi hävinneen esteen pelkkä muistaminen sai sen nousemaan kohti lähdettään ja kuohumaan turhaan, ja se eteni päämäärästään ja onnestaan. Mutta toiseen suuntaan, miltei kohtisuorasti hourupäistä, onnetonta, hyödytöntä puroa vastaan oli vaistomaisia voimia ylempi voima vetänyt halki seudun, halki vierinkivien, halki kuuliaisen metsän jonkinlaisen pitkän, varman, viheriöivän, huolettoman, rauhallisen, epäröimättä tyynenä ja kirkkaana kulkevan kanavan, joka lähti toisen lähteen syvyyksistä taivaanrannan takaa kohti samaa valoista, hiljaista järveä. Ja minä näin edessäni kuvan kahdesta suuresta kohtalosta, jotka ihmiselle tarjotaan.
7.
Paitsi ihmisten ja tapahtumain ahdistamia on itse asiassa olemassa muitakin olentoja, joissa on joku sisäinen voima, jonka edessä sekä ympärillä olevat ihmiset että tapahtumat taipuvat. He ovat tietoisia tästä voimasta eikä se ole muuten mitään muuta kuin itsetuntoa, joka on voinut ulottua yli ihmisten tavallisen tietoisuuden rajojen.
Vain tietoisuutensa kehysmuurissa on ihminen kotonaan, on turvassa sattuman oikuilta, on onnellinen ja voimakas. Mutta nämä asiat on sanottu niin usein, ettemme voi niissä viipyä muuta kuin mainitaksemme lähtökohtamme. Olio kasvaa vain siinä määrin kuin hän lisää tietoisuuttaan, ja hänen tietoisuutensa lisääntyy siinä määrin kuin hän kasvaa. Tässä vallitsee ihmeellinen vuorovaikutus, ja samoin kuin rakkaus ei saa rakkaudesta kyllikseen, ei mikään tietoisuus saa laajentumisesta, siveellisestä kohoutumisesta kyllikseen eikä mikään siveellinen kohoutuminen tietoisuudesta kyllikseen.
8.
Mutta tämä itsetunto, sellaiseksi kuin se tavallisesti käsitetään, rajoittuu liiankin mielellään virheittemme ja ansioittemme tuntemiseen. Se voi ulottua suunnattoman paljon runsaampiin salaisuuksiin. Tuntee itsensä ei merkitse vain, että tuntee itsensä levossa tai että tuntee paremmin tai huonommin nykyisen tai menneen itsensä. Niillä olennoilla, joista puhun, on itsessään tämä voima, koska he tuntevat myös tulevaisuuden-minänsä. Olla itsetietoinen on suurimmille ihmisille jossakin määrin samaa kuin olla tietoinen tähdestään tai kohtalostaan. He tuntevat osan tulevaisuuttaan, koska he ovat jo osa itse tätä tulevaisuutta. He luottavat itseensä, koska he jo tänään tietävät, mitä tapahtumia tulee sattumaan heidän sielussaan. Tapahtuma itsessään on kuin puhdas vesi, jonka kohtalotar kaataa meihin, sillä ei tavallisesti itsessään ole makua, ei väriä eikä tuoksua. Siitä tulee kirkasta tai sameaa, makeaa tai katkeraa, kuoloatuottavaa tai elämääantavaa sitä vastaanottavan sielun laadun mukaan. Ympärillämme oleville ihmisille sattuu lakkaamatta tuhansia ja tuhannentuhansia urotöiden aiheista kylläitä tilaisuuksia, eikä mitään urotyötä ole tuloksena, kun tilaisuus on ohi. Mutta Kristus tapaa tiellään lapsilauman, avioliiton-rikkojan tai samarialaisvaimon, ja inhimillinen kohoutuu kolme kertaa jumaluuden tasolle.