Jollei se kukoistanut, ei se myöskään tyyten kuihtunut. Se oli oikeastaan yksi niistä pisteistä, joissa tuhannet hajanaiset aavikkopolut yhtyvät ilman mitään käsitettävää syytä. Ja jos kohta karja, tukkipuut, kaivokset, terveyslähteet ja rautatiet eivät näkyvästi tukeneetkaan sen olemassaoloa, niin kuitenkin ne kaikki osaltansa avustivat sitä. Niitä kaikkia oli sen ympyrän laidoilla, jonka keskipisteenä Numero Kymmenen oli, ja senjohdosta kävi siellä yhtenään matkamiehiä, jotka viipyivät siellä vain kyllin kauan syödäkseen, juodakseen, nukkuakseen, kiroillakseen ja lähteäkseen taivaltamaan eteenpäin.
Aikoinaan, kuumeisen kuohunnan päivinä, oli sen kehnoissa hökkeleissä kuhissut viisisataa henkeä. Joskus väestö supistui vaivaiseen tusinaan — kauppiaaseen, seppään, hotellinomistajaan, peluriin ja niin edelleen. Naisia ei Numero Kymmenessä ollut, sillä naisia menee vain sinne, mihin asutus voi juurtua, ja Numero Kymmenen juuret saattoivat upota ainoastaan vajaan metrin syvyyteen hedelmättömään, vedettömään hiekkaan, ennenkuin kohtasivat vankan kallion. Tosinhan Numero Kymmeneen toisinaan ajautui kuluneita naisia, joilla oli kovettuneet kädet ja vielä kovettuneempi sielu, mutta pian ne taaskin ajautuivat pois.
Mutta Numero Kymmenen pysyi itsepintaisesti pystyssä. Se ei alistunut kuolemaan.
Se oli saanut nimensä vuoristoaavikolle ominaiseen tapaan. Aution yksinäisistä paikoista on sananlasku, että ne ovat vain kymmenen askeleen päässä helvetistä, ja joku tämän pienen kylän lävitse samonnut vaeltaja oli nimittänyt sitä kymmenen askeleen sijaksi; helvetti oli muka ensimmäisen käänteen takana, jolleivät kaikki merkit pettäneet. Niin osuvan huomautuksen ei voitu sallia vaipua unholaan. Se säilytettiin suusanallisena muistitietona, ja sitten se tehtiin kuolemattomaksi maalaamalla hotellin nimikilpeen:
NUMERO KYMMENEN
Ainakin yhdestä piirteestänsä Numero Kymmenen sai oikeutetusti ylpeillä, nimittäin lainvalvojastaan. Eihän se piirre tosin ollut ihan ainutlaatuinen. Moni kaupunki saattoi kerskailla nähneensä liittohallituksen lainvalvojan työskentelemässä, mutta vain harvat voivat väittää Yhdysvaltain lainvalvojaa omaksi yksityisomaisuudeksensa. Mutta niin oli Numero Kymmeneksi nimitetyn hökkelirykelmän laita. Numero Kymmenessä pysähtyvillä ripeästi taivaltavilla matkamiehillä oli sangen usein aihetta samota kaupungin joka puolella leviävän laajan aavikon poikki; ja hyvin usein Numero Kymmenessä välähtivät teräaseet ja pamahtivat revolverit, kun matkamiehet sattuivat vastakkain ja iskivät yhteen.
Tässä levottomuuden keskuksessa keskittyi vaara erikoisesti yhteen kohtaan. Lainvalvoja lausuikin usein: »Jos tämä kaupunki on askeleen päässä helvetistä, niin helvetin täytyy olla Groganin talossa.»
Groganin talo oli kapakka ja pelisali. Eikä Grogan vähääkään välittänyt lainvalvojan sanoista. Hän oli nähnyt lainvalvojia liian useita. Heidän keskimääräinen elämänsä Numero Kymmenessä oli kahdeksan kuukautta. Eikä Grogan senvuoksi kiinnittänyt huomiota sellaisten lyhytaikaisten olentojen huomautuksiin.
Tämä lainvalvoja — Bud Levine oli hänen nimensä — oli ollut Numero Kymmenessä jo kokonaista kuusi kuukautta, mikä merkitsi, ettei hänen elinaikansa enää ollut pitkä; ja jonkun verran vapauksia on aina suotava kuoleman kynnyksellä oleville ihmisille. Lainvalvoja Bud Levine oli yhtä hyvin kuin kuka muu hyvänsä selvillä siitä, että hänen aikansa alkoi kohtapuoleen olla ylitetty, mutta hän oli niitä puolittain päättäväisiä, puolittain nauravia miehiä, jotka ottavat kaikki tapaukset sellaisina ja tekevät työtä eivätkä huolehdi. Hän ei milloinkaan luonut epäilevää, tähyävää silmäystä Numero Kymmeneen saapuneisiin uusiin tulokkaisiin. Hän odotti häiriöitä ja vastuksia niitä etsimättä, eikä hänen koskaan tarvinnut odottaa kovin pitkiä aikoja.
Joskus oli jostakin karjakartanosta paennut revolverisankari saapunut Numero Kymmeneen kukonaskeleen verran takaa-ajajainsa edellä ja ryhtyi taisteluun kaupungin ainoalla hiekkaisella kadulla. Toisinaan tuli kaivoskaupungista korttihuijari kimpsuinensa aavikon halki ja hypisteli pahvilappusiansa Groganilla, kunnes terävä silmä havaitsi petoksen ja savuava revolveri puhui paljastuksesta lyhyellä, terävällä äänellä. Milloin taas Numero Kymmeneen saapui yksinäisiä ratsastajia, hiljaisia, säyseitä miehiä, jotka konjakki tai ikävystyminen sai vimmastumaan.