Vastausmurina oli hiljainen ja syvä kuin kaukaisen ukkosen jyminä.
»Ja kaikista läskin- ja karjanleimaajista, tulevista ja entisistä kätyreistä, kulkureista ja surkeista sakilaisista te, pojat, olette valiojoukkoa.»
Murina äityi uhkaavaksi.
»Bud», rukoili Punapää itkunsekaisella äänellä, »Jumalan tähden luovuta hänet meille — vain vähäksi aikaa!»
»Tukkikaa suunne ja tulkaa pois!» ärjäisi Levine vangilleen. »Vai mielisittekö vielä jatkaa tällaista nalkutusta viisi minuuttia?»
Mutta Jerry nauroi miehille vasten kasvoja.
»Luovuttaa minut heille?» kertasi hän iloisesti. »Mutta minähän peittoaisin kokonaisen kaupungillisen teidänlaisianne miekkosia. Saattaisin löylyttää Numero Kymmenen kaltaisen kaupungin saamatta edes ruokahalua aamiaista varten. Olettehan te, veitikat, olettehan niin surkeita, että kiinalainen saattaisi viileksiä teitä kuten veitsi juustoa.»
Numero Kymmenen kolhituilta asukkailta pääsi kiljaisu. Levine kiskoi vankiansa ovelle epätoivoisen hätäisesti.
»Olette niin halpamaisia», lopetti Jerry toisen vetäessä häntä ovesta, »ettei juutalainen tulisi toimeen Numero Kymmenessä ja että skotlantilainenkin näkisi nälkää».
Ja kadotessansa hän vielä sinkautti heille viimeisen, pahimman herjauksen.