»Olin pienessä huviottelussa, jonka Numero Kymmenen miehet minulle järjestivät», oli pelästymättömän Jeremiaan vastaus.
»Jeremias», virkkoi lainvalvoja, »minusta tuntuu, että te olette suurimpia valehtelijoita, mitä koskaan on minun kohdalleni osunut».
»Kiitos!» Aiken nyökkäsi vähääkään nolostumatta. »Joka tapauksessa lienen ensimmäisten kymmenen joukossa. Jotkut heistä ovat minua edellä matkoihin nähden, mutta minä voitan numeroissa.»
»Peskää kasvonne tuossa sangossa!» käski lainvalvoja.
Aiken totteli, ja kun hän kääntyi kuivaamaan märkiä kasvojansa tahrautuneeseen pyyhkeeseen, huomasi lainvalvoja suureksi kummastuksekseen, ettei hänen ihossansa ollut ainoatakaan naarmua. Siellä täällä oli pieniä punaisia läikkiä, jotka aikaa myöten saattoivat muuttua sinisiksi tai purppuraisiksi, mutta sellaisia saattoi saada poikaviikarikin painiskellessaan puoli tuntia koulunpihalla. Sitäpaitsi oli Jerryn puku repeytynyt siekaleiksi, mutta sikäli kuin iho näkyi, oli se vahingoittumaton. Lainvalvoja siristi taaskin miettivästi silmiänsä ja muisteli rotevan Punapään murjottuja kasvoja ja pelätyn Groganin kolhittua nenää. Hän huoahti, ja sitten alkoi hänen suupieliänsä väräytellä hymyntapainen. Hän tähyili toistamiseen vankiansa tutkivasti; mikäli hän saattoi päättää, oli viimemainittu pelkkä poika miehen asussa.
»Kuka sen tappelun aloitti?» tiedusti hän äkkiä.
»En tiedä», vastasi Jerry hihittäen. »Kuten mellakat yleensä, se vain alkoi.»
»Keitä oli seurassanne, kun kävitte käsiksi siihen miesjoukkoon?»
»Olin yksin.»
»Hm!» hymähti lainvalvoja. Hän loi toisen epäilevän katseen Jerryyn, nousi sitten hitaasti pystyyn ja astui huoneen nurkkaan. Siellä avautui pieni salaovi, jonka takaa paljastui vähäinen seinäkomero; siinä oli kaksi pitkää, välkkyvää pulloa. Hän otti esille toisen niistä ja pari korkeata lasia, sijoittaen ne pöydälle. Sanaakaan virkkamatta hän sitten irroitti Jerryn käsiraudat — ja kääntyi selin vankiin päin kaataessansa ryyppyjä.