»Tehkää Jerryn kanssa mitä ikinä haluatte, mutta älkää pelatko hänen kerallaan korttia», varoitti hän virnistäen, »ja siivilöikää hänen sanojansa, ennenkuin niitä käytätte!»
»Siinä se», virkkoi Aiken hihittäen. »Kalliovuorten länsipuolella oivalletaan sanoista se, minkä te ja minä näemme lasilevyn lävitse katsellessamme näyteikkunaa. Ja nyt, antakaa kuulua, herra Scovil. Minä lähden koht'sillään. Pujahdin tänne vain pikimmältään tervehtimään vanhaa ystävääni Bensonia.»
»Nuori mies», alkoi Scovil, puolittain kalseasti, puolittain kaihoisesti. »Minä pidän teistä — ja luulen voivani luottaa teihin. Ja — minulla on huima ajatus: Se ei olisi johtunut mieleenikään, jollen olisi puhellut kanssanne.
— Enkä punnitsisi sitä hetkeäkään, jollen olisi epätoivoissani. Mutta minä olen saapunut Rubicon-joelle. Jos käännyn takaisin, odottaa minua pitkä, surkea elämä, ja saan kantaa taakkaa hartioillani. Jos menen joen poikki — no niin, sen pahemmin ei voi käydä. Tämän päivän iltapuolella tuo ulkona nukkuva tyttö haastoi minut lyömään kortit pöytään. Ja nyt, Aiken, jos annan teille avoimen valtuuden tehdä hänelle, mitä tahdotte, niin miten menettelisitte?»
»Ihan niinkuin olen jo selittänyt. Veisin hänet avoimelle paikalle, pannen hänen selkäänsä kaksivöisen satulan ja hänen hampaisiinsa espanjalaiset kuolaimet ja — kannustaisin!»
John Scovil katseli kaukaisuuteen ja puri hammasta; hänen huulensa vääntyivät hurjannäköiseen hymyyn.
»Kävisiköhän se päinsä?» mutisi hän.
»Helposti. Viekää hänet retkelle vuoristoon ja ottakaa minut mukaan.»
»Hän ei ikänä lähtisi.»
»Viekää hänet sitten väkisin!»