John Scovil oli kuuluisa muustakin kuin hymystään.
»Entä ylimääräinen palkkio?» tiedusti hän jokseenkin tuikeasti.
»Sen», virkkoi Aiken kumartaen, »jätän teidän oman oikeudentuntonne varaan. Sen ja sairaalalaskut.»
»Kättä päälle!» sanoi John Scovil.
He pudistivat toistensa kättä.
III luku
Helläjalka
Päinvastaisista harhaluuloista huolimatta inhoaa vuoristoerämaan asukas kaikkea turhanpäiväistä. Hän on tottunut äänettömyyteen ja pitää vähäpuheisista ihmisistä. Esteratsastuksen harrastajalta unohtuu puhelemisen tapa, ja hälinä ärsyttää häntä. Juovuksissa ollessansa hän saattaa heilahtaa toiseen äärimmäisyyteen, mutta viinan innostamia yksilöitä lukuunottamatta eivät erämaan vuorelaiset vieroksu mitään niin pahasti kuin suurisuisia henkilöitä.
Se selittää, minkätähden useita päitä kääntyi hitaasti Jerry Aikeniin päin ja monet silmät soukkenivat raoiksi, kun hän astui Steve Lawlerin kapakkaan Comanche Bendissä, viheltäen minkä jaksoi. Juuri sillä tavoin silmäilee karjan leimaaja paimenen hevoseen, ennenkuin lausuu: »Se on tyyten kelvoton, pahapäinen, perin mitätön.» Ja sillä tavoin hän katsoo, ennenkuin sanoo: »Tuo mies puhuu liian paljon.»
Mutta tulija ei välittänyt toisten tuimista katseista sen enempää kuin panssariasun suojaama mies välittää säilästä. Hän oli Comanche Bendin vaatimusten mukaan moitteettomasti puettu; hänen yllänsä oli liivit, mutta ei takkia, päässä pörröreunuksinen sombrero, jalassa kannuksilla varustetut saappaat ja kuluneet, korkeavyötäisiset työhousut. Mutta heti kun hän läimäytti kämmenensä tarjoilupöytään, selvisi kaikille, että hän ei kuulunut tähän seuraan. Huolellisesti tytöksi pukeutunut mies saattaa pettää jopa naisenkin tarkan silmän ja herkän vaiston; mutta maailman kaikki säärystimet ja kannukset ja sombrerot ja sanansutkaukset eivät pysty tekemään helläjalasta karjanleimaajaa.