Mutta Nancy halusi koettaa ouijalautaa, minkä vuoksi Grogan itse toi hänelle talteensa eksyneen käärön seinäpaperia. Sen toinen puoli oli kyllin laaja ja valkoinen, ihanteellinen laudan kynästä lähtevää kömpelöä töherrystä varten. Nancylle vedettiin tuoli sen pöydän ääreen, jolle paperi ja lauta sijoitettiin, ja ryhmä uteliaita katsojia kertyi ympärille.
»Minun muistaakseni», huomautti Grogan, »Wendéll-vanhus vain piti sillä sormenpäitänsä hyvin keveästi, ja koje sitten kirjoitti ilman muuta. Minä en saanut selvää sen sanoista, mutta Wendell-ukko erotti kaikki ihan tarkasti. Hän sai siitä kokoon sanoja, mutta minusta se näytti samanlaiselta kuin pikku lapsen töherrys.»
»Koettakaa te!» kehoitti Nancy ja työnsi lautaa Groganiin päin.
Mies tarttui siihen, virnistellen arkailevasti.
»En minä siihen usko», vakuutti hän hymyilevälle joukolle. »Mutta jotakin kummallista siinä on. Se tuntui antaneen ihan oikean vihjauksen ukko Wendellille, pojat. Mutta ensin on kysyttävä jotakin, ennenkuin se kirjoittaa. Wendell vanhus jupisi kysymystänsä, ja sitten koje tuhersi. Mitä tahdotte tietää, miehet?»
Heti luikkasi joku älyniekka katselijapiirin takaa: »Millainen mies on
Grogan?»
»No niin», hymähti Grogan, »katsotaanhan, mitä se siitä sanoo».
Hän laski paksut sormensa pienelle laudalle. Aluksi se ei hievahtanutkaan.
»Taikauskoa», naurahti joku sivullinen. »Siitä ei heru mitään. Sen viime kerralla kirjoittaessa olivat he kaikki varmasti humalassa, Wendell muiden muassa.»
Mutta tuskin hän oli ennättänyt sen sanoa, kun lauta jo liikahti. Ehkä se johtui siitä, että Grogan oli hieman muuttanut kätensä asentoa. Kömpelötekoiset pyörät huojuivat hieman, ja kynä piirsi useita pisteitä ja viivoja ja sitten pitkän, mutkikkaan viirun. Grogan nosti lautaa, ja monta päätä kumartui pöydän puoleen lukemaan lausuntoa.