»E - i», tavasi Nancy. »Se vakuuttaa, etteivät miehet olleet humalassa, kun se kirjoitti viime kerralla. Koettakaahan uudelleen, herra Grogan! 'Millainen mies on Grogan?’»
Nyt ei enää naurettu niin paljoa. Synkän kummastelevan, milteipä pelokkaan näköisenä Grogan laski kätensä jälleen laudalle. Tällä kertaa se alkoi vähääkään epäröimättä liikkua paperilla, ja kynä piirsi nopeasti viiruansa. Se seisahtui; Grogan nosti pienen kojeen pöydältä, ja taaskin peittyi paperi heti varjoon, kun päät kumartuivat sitä tähystämään.
»K - o - n - n - a», tavasi Nancy. »Konna!»
Varjostavat päät kohosivat äkkiä pystyyn.
»Ha, ha, ha, ha!» hohotti joku. »Grogan on konna. Hän itse väittää niin!»
»Kuka siellä nauroi?» karjaisi Grogan, puristaen kätensä isoksi nyrkiksi. »Mikä tyhjäkalloinen tolvana nauroi moiselle?»
Hän tähysti miesjoukkoa, turhaan etsien uhittelevia kasvoja, ja ärisi, kun ei sellaisia löytänyt.
»Se on typerä ajatus» kiivasteli hän, mulkoillen ympärillensä, koettaen löytää jotakin, mihin purkaisi kiukkunsa. »Se on hullujen peliä, tuiki järjetöntä.»
Ja hän mennä tömisti tarjoilupöytänsä ääreen, samalla kun hänen takaansa kuului hiljaista, hillittyä hyminää, joka saattoi olla heikkoa naurua tai miettiväistä kuisketta.
»Koettakaa te nyt», ehdotti Nancy Kaljulle ja sysäsi lautaa häneen päin.