Siinä todellisen surmaajan elämän ääriviivat; ja vasenkätinen Harris oli surmaaja. Hänen ikänsä oli kolmenkymmenen ja neljänkymmenen välillä, ja kymmenen vuoden aikana oli hänen maineensa levinnyt yhä laajemmalle vuoristossa. Kahdesti hänet oli pantu vankilaan, ja kahdesti oli hänen vankeusaikaansa lyhennetty »hyvän käytöksen» vuoksi, vaikka sen hyvän käytöksen yleisesti arveltiin olleen vankilan johtajan lahjomista. Ja nyt hän samoili vapaana. Lain koura ei tavoitellut häntä; mutta kaikki olivat häntä vastaan, ja hän oli koko maailmaa vastaan. Ja sellaisesta kamppailusta vasenkätinen Harris piti. Siinä kannatti olla mukana.
Mutta vasenkätinen Harris ei ollut salakavala väijyjä. Hänen ympärillensä punoutuneiden, hirveitä veritöitä ja miestappoja koskevien tarinoiden sekaan oli siroiteltu muitakin kertomuksia; hän oli keskellä aavikkoa auttanut eksyneitä vaeltajia, suojellut turvattomia, ruokkinut nälkään nääntyviä. Ja sanottiinkin, että Harris osasi tehdä vain kaksi liikettä. Toinen oli kultakolikkojen nakkeleminen, toinen revolverin ojentaminen. Hänen ympärillänsä oli sankaruuden kehä. Häntä pidettiin arvossa juuri sen vaaran tähden, jota hän aina uhitteli.
Kuiske sorisi ja vaimeni, kun tulija astui tarjoilupöydän ääreen ja tilasi ryypyn. Ja pantiin merkille, että tarjoilupöydän ääressä seistessänsä hän oli selin seinän nurkkaukseen.
Kun hän oli siinä asennossa, ei hänen kimppuunsa voitu käydä takaapäin. Hän piti syrjäkatseella silmällä tarjoilijaa, ja hänen kasvonsa olivat suunnatut suoraan muihin miehiin päin.
Hänen ryyppynsä saavuttua panivat toiset merkille senkin, että hän aina käytti oikeata kättänsä; pelätty vasen käsi oli vapaana kaikkien mahdollisuuksien varalta ja liikkui aina revolverikotelon läheisyydessä. Oikealla kädellänsä hän kaasi ryypyn — pienen. Oikealla kädellä hän vei lasin huulillensa, silmäili miesjoukkoa ikäänkuin varmistuaksensa siitä, ettei kukaan valmistautunut tekemään epäilyttävää liikettä, ja heilautti sitten ryypyn suuhunsa yhdellä ainoalla nopealla liikkeellä.
Sellaiseen merkillisen hätäiseen juomiseen oli hänellä syytä. Jotkut miehet olivat saaneet kuulan selkäänsä tai vatsaansa hitaasti tyhjentäessänsä konjakkilasia; ja tiedettiin, ettei vasenkätinen Harris jättänyt mitään sattuman varaan luullessansa vaaran uhkaavan.
Kulautettuansa ryyppynsä hän lähti taaskin kävelemään — aina pysytellen seinävieressä — ja valitsi nurkkapaikan, josta hän saattoi pitää silmällä koko huonetta. Mistä hän olisi voinut tietää? Groganin kapakassa saattoi olla hänen mieskohtaisia vihamiehiänsä kymmenkunta, hänen kädestänsä surmansaaneiden miesten ystäviä, jopa sukulaisiakin.
Tuikea, tyyni ymmärtämyksen hymy väikkyi miesten kasvoilla. Ja yksi heistä puri hammastaan, muljautti äkäisesti silmiään, pyörähti sitten kantapäällänsä ympäri ja poistui nopeasti salista. Hän ei uskaltanut jäädä sinne uhmailemaan murhanhimon kiusausta.
Mutta muut pysyivät rauhallisina, ollen olevinansa syventyneitä peliin. Itse asiassa he odottivat järjestysmies Bud Levinen paluuta. He olivat nähneet, miten Bud toimi, tunsivat hänet ja hänen arvonsa. Mutta he halusivat nähdä, miten hän menettelisi, kun hänen vastassansa oli niin paljon taitavampi mies kuin hän koskaan voisi olla — mies, joka pystyisi ampumaan kolme kuulaa maaliinsa, ennenkuin Bud ennättäisi saada revolveriansa esille kotelostaan.
Kauan heidän ei tarvinnutkaan kestää jännitystä. Bud Levine astui ovesta, huomasi kaikkien uteliaat katseet ja pysähtyi kesken askelta samoin kuin koira joskus seisahtuu kesken ponnahdusta. Hän vilkaisi ympäri huonetta, ja sitten hänen katseensa suuntautui värähtämättä vasenkätiseen Harrisiin. Viimemainittu istui ihan huolettomana, kiertäen savuketta ainoastaan oikealla kädellänsä. Hän toimi aina ikäänkuin hänen vasen kätensä ja käsivartensa olisivat olleet halvautuneet. Se raaja oli pyhitetty ainoastaan yhdenlaista käyttöä varten. Järjestysmiehen tähystäessä häntä tarkoin hän pysyi välinpitämättömän tyynenä, samalla virittäen savukkeensa.