Ja hänen pienet silmänsä suuntautuivat hyvin merkitsevästi Jerryyn.
»Kaikessa siinä», vakuutti hupainen vieras nyökäten, »olen täysin yhtä mieltä kanssanne. Mikään ei tuskastuta minua niin pahasti kuin lörpöttelevä ihminen; mikään ei miellytä minua niin paljon kuin hiljaisuus; ja ennen kaikkea kammoan väentungoksia. Selvästi huomaan, että me sovimme mainiosti yhteen.»
»Hm», urahti Pete. »Naapuri, meillä on rahaa; meillä ei ole työhalua.
Siinä kaikki.»
»Se on erehdys», väitti toinen. »Hänellä on rahaa; teillä ei kohta sitä ole moneksi. Eikä tämä ole loppu, vaan sensijaan alku.»
Punainen Mack räpytti nopeasti silmiänsä ja katsahti sitten ällistyneenä syrjäsilmin kumppaniinsa.
»Ja vaikka teillä kummallakin on vähän rahaa nyt, tyhjentää täksi illaksi suunnittelemanne pikku hauskuus taskunne.»
»Mistä sitten», kysyi Kääpiö-Pete, »olette kuullut meidän aikovan pitää hauskaa tänä iltana?»
»Hyvät herrat», vastasi Jerry, «osaisin kertoa teistä paljon lisää sellaista, mikä kummastuttaisi teitä — käyttääkseni mietoja sanoja. Ja tuonnempana kenties haastelen siitä hiukan. Tällä hetkellä haluan puhua asiasta.»
Erämaan vuoristolaisen kärsivällisyys on yhtä sitkeä kuin norsun, ja niinpä Pete arvosteli hetkisen pöydällä olevia kenkiä ja virkkoi sitten rauhallisesti: »Mistä asiasta?»
»Sen voin lausua kymmenellä sanalla», selitti tulokas. »Eräässä talossa tämän kaupungin laidassa asuu kaksi henkilöä — mies ja nainen. Heidän nimensä ovat John Scovil ja Nancy Scovil, edellisen tytär. Heidän tunnusmerkillinen piirteensä on — raha. Minulla on kolme tarkoitusta. Ensinnä ryöstää heidät; toiseksi viedä heidät vuoristoon; kolmanneksi puristaa Scovil ukko kuivaksi. Tarvitsen — kahta miestä, jotka tuntevat seudun, pystyvät tiukassa paikassa tappelemaan ja osaavat ratsastaa vinhasti ja hillitä kieltänsä. Suunnitelma on yksinkertainen; te olette ne miehet; ja jälellä on vain tempun suorittaminen.»