Punainen Mack raotti huuliansa puhuakseen, mutta Pete kohotti kättänsä, vaatien häntä pysymään ääneti.
»Entä millä tavoin», tiedusti hän, »jaamme rahat, jotka saatte tältä
Scovililta?»
»Varsin yksinkertaisesti», vastasi vieras. »Huomaan teidän olevan käytännöllisen miehen, ja juuri käytännöllisten ihmisten kanssa haluankin olla tekemisissä. Te saatte sen, minkä maksan teille päiväpalkkaa. Sen, minkä kiristän Scovililta, pistän omaan taskuuni.»
Pete huokaisi syvään.
»No niin», sanoi hän, »hitto minut periköön!»
Punainen Mack oli selväsanaisempi.
»Kumppani», virkkoi hän, »kenties ei partani ole kyllin pitkä pistääkseen silmäänne, mutta saatte uskoa minuun, etten ole eilispäivän lapsi. Me teemme työn, te korjaatte hyödyn, niinkö?»
»Te ymmärrätte tarkoitukseni ihan oikein», myönsi vieras hilpeästi. »Te panette yritykseen voimat, ja minä panen aivot. Saaliin jako on täysin kohtuullinen.»
»Hm!» äänsi Pete.
»Ja nyt», pakisi toinen edelleen, »koska ymmärrämme toisiamme niin hyvin, käykäämme käsiksi pieneen palkkakysymykseen. Annan teille — malttakaahan — neljäkymmentäyhdeksän dollaria viikossa — seitsemän dollaria päivässä. Toisin sanoen — päivää kohti, seitsemänkymmentä whiskyä tai sataneljäkymmentä olutta. Ja lisäksi maksan etukäteen.»