Kierivä kolikko kohosi ilmaan korkeammalle kuin edelliset. Se loittoni lyhdyn välittömästi valaisemasta piiristä, katosi ylhäällä vallitsevaan pimeyteen, tuli pyörien jälleen alaspäin, välkkyi valokehässä, ja järjestysmies huusi toisen kerran: »Vaakuna!»
Raha tipahti hiekkaan.
»Numero taaskin!» kiljui miesparvi ällistyneenä. »Numero kolmasti peräkkäin!»
»Katsokaahan kolikon toista puolta», murahti järjestysmies. »En usko, että niissä dollareissa on vaakunapuolta lainkaan.»
»No no, järjestysmies, nämä kaikki ovat oikeata rahaa. Ja mies saa lähteä vapaasti.»
»Järjestysmies», huusi tyttö ylhäältä, »olette hyvä voittamaan, mutta menetätte paljon».
Järjestysmies kohosi tilanteen tasalle. Hän tempasi hatun päästänsä ja kumarsi syvään.
»Neiti», sanoi hän, »tämä ei ollut tänä iltana ensimmäinen kerta, jolloin tuotitte minulle ikävyyttä, ja minulla on aavistus, ettei se ole myöskään viimeinen. Mutta tämä Smith on vapaa mies.»
Hän kääntyi miesjoukon puoleen.
»Menkää asuntoihinne nukkumaan!» kehoitti hän. »Numero Kymmenessä on ollut jo kyliksi selkkauksia tämän illan osalle.»