Harris ei virkkanut mitään, vaan silmäili järjestysmiestä tarkkaavasti.
»Se on kaikki hänen syytänsä, Harris», valitti Levine. »Hän on tehnyt Numero Kymmenessä tuhoisampaa jälkeä kuin pyörremyrsky voisi tehdä. Se on totta. Ensiksi saapui muuan Smith-niminen mies, joka pani mylläkän alkuun. Hän oli jonkunlainen ennakkolähetti. Sitten tuli tyttö itse. Kahdessa päivässä hän saa Numero Kymmenen poltetuksi maan tasalle. Kaikkialla kaupungissa tapellaan. Ja huomispäivän alkaessa alkaa tappelukin taas. Ennen huomisiltaa on täällä sisällinen sota.»
»Miten hän sen tekee?» tiedusti toinen uteliaasti.
»Silmillänsä, Harris», vastasi Bud surullisesti. »Teidän olisi pitänyt nähdä, miten hän pyydystää miehiä silmillänsä. Yksi katse ja yksi hymy, ja mies luulottelee tytön olevan hieman ihastuneen häneen. Kuvitelkaa, että viisikymmentä miestä on rakastunut samaan tyttöön, ja sitten osaatte aavistaa, millaista Numero Kymmenessä nyt on? Helvetin esimakuako? Ei, Harris; tämä on helvettiä!»
Häntä puistatti.
»Minä olen katsonut kuolemaa silmiin kaksikymmentä kertaa sen jälkeen kun hän tuli kaupunkiin.»
»Miksi ette toimita häntä pois tieltänne?»
»Miten voisin kajota häneen, kun hän ei ole tehnyt mitään lainvastaista? Ja jos hän olisikin, en voisi nostaa kättänikään, jollei koko kaupunki olisi puolellani. He vahtivat häntä, kuten susi vahtii pentuansa, ja näyttävät hampaitansa, jos hänelle vain rypistää otsaansa.»
»Nämä herrasmiehet olisivat hiukan opetuksen tarpeessa», huomautti vasenkätinen Harris hymyillen.
»He ovat saaneet opetusta», vakuutti Bud Levine. »Tämä Smith-veitikka peittosi heitä kuten viisivuotinen härkä löylyttää yksivuotisten laumaa. Mutta yhä he vain tahtovat lisää.»