Pudistettuaan hätäisesti hänen kättänsä surmaaja kääntyi ja keikahti ratsaille.
Mutta Bud Levine seisoi paikallansa, tuijottaen hänen jälkeensä.
»Harris-parka!» jupisi hän. »Hän ei tunne tyttöä niinkuin minä tunnen.
Ja Jumala häntä auttakoon. Mutta nyt minä voin nukkua.»
Ja hän meni suoraapäätä makuulle ja vaipui heti rauhalliseen uneen, vaikka hänen ympärillään huhuiltiin tappelusta kautta koko Numero Kymmenen. Bud Levine oli heittänyt hartioiltaan paljoa raskaamman tehtävän kuin lainsuojattomien kesyttäminen tai murhamiesten hillitseminen oli.
Tällä välin vasenkätinen Harris hypähti ratsailta hotellin läheisyydessä ja meni rakennukseen. Heti kun hän astui ovesta synkkään pimentoon, kun vanhan rakennuksen selittämätön haju, johon omituisesti sekaantuivat emäksisen tomun kirpeä lemu ja ruokasalista vuosikausien kuluessa kantautuneiden keittiötuoksahdusten jäljet, täytti hänen sieraimensa, tapahtui hänessä hämmästyttävän äkillinen muutos.
Hetkistä aikaisemmin hän oli ollut velttokatseinen haaveksija, huoleton, unelias; nyt hänen astuttuansa hotellin ovesta sisälle, muuttui hänen käyntinsä heti hiipivän valppaaksi; hän käänteli nopeasti päätänsä puolelta toiselle ja näytti olevan sähköisesti kosketuksissa koko ympäristönsä kanssa; sillä taaskin vasenkätinen Harris oli tuntemattomalla tiellä.
Hän hiipi rappeutuneita portaita ylöspäin, eikä ainoakaan risahdus eikä narahdus ilmaissut hänen liikkeitänsä. Tasaisesti, hätäilemättä hän nousi yläkertaan saakka ja lipui sitten äänettömästi kuin varjo kapeata käytävää myöten ensimmäiselle oikealla puolella olevalle ovelle. Sen takaa hän löytäisi kummallisen tytön, Nancyn, joka oli pannut Numero Kymmenen myllerryksiin. Ovelle hän seisahtui runsaaksi minuutiksi, ja sen minuutin aikana hänen aistinsa, jotka jo ennestään olivat uskomattoman herkät, terästyivät äärimmilleen. Jossakin kaukana liikahti joku vuoteessansa, ja Harris tiesi sen; joku puhui unissansa, ja Harris tiesi sen; ja siitä huoneesta, joka oli hänen päämääränsä, huokui häiriytymätöntä hiljaisuutta, syvää, miltei pahaenteistä.
Hän painoi ovenripaa. Tottunut murtovaras ei olisi voinut tehdä sitä meluttomammin. Ja nyt avautui itse ovi sentimetrin toisensa jälkeen, tasaisesti, äänettömästi ruostuneista saranoista huolimatta. Vasenkätinen Harris oli huoneessa.
Sitten hän seisahtui taaskin, sillä häntä vastaan lehahti heikko tuoksu, joka muistutti hajuvettä, ihastuttavan mietoa ja suloista; ja äkkiä hänelle selvisi, että se ei ollutkaan pelkkää tuoksua — se oli tytön tuntu.
Hän sulki oven jälkeensä. Kun hän teki sen, kuului hiljainen kilahdus, ja heti nousi himmeä, valkoinen hahmo vuoteessa istualleen. Tytön takana hämärän harmaana kajastavaa neliskulmaista ikkunaa vasten Harris erotti hänen ääriviivansa, mutta oli varma siitä, ettei tyttö voinut nähdä häntä mustaa seinää vasten, jonka vieressä hän seisoi.