Piloja ja soittoa
»Mitä lempoa», jupisi Pete, »hän sillä tarkoitti?»
»Minä en sitä käsitä», vastasi Punainen Mack otsa rypyssä. »Siinä miehessä ei kaikki tunnu olevan oikein paikallaan.»
»Entä mitä», jatkoi Pete, »sinä sitten ajattelit kietoutuessasi puuhiin tuollaisen helläjalan kanssa, jolla ei ole paukkua takataskussaan ja jonka kielen alla iho on kovettunut joutavuuksien lörpöttelemisestä?»
»Odota siihen saakka, kunnes ehdimme omaan onkaloomme!» kehoitti
Punainen Mack. »Sitten selitän sinulle syyn.»
Niinpä he nousivat pystyyn, pistivät rahansa taskuihinsa ja poistuivat omaan huoneeseensa samaan hotelliin. Pete istuutui ainoaan tuoliin ja kiersi savukkeen. Punainen Mack istui vuoteen laidalla ja laski voittonsa hyppysissään.
»Ja nyt», alkoi hän, »jätän asian sinun ratkaistavaksesi; osuuko ihmisen tielle joka päivä hulluja ikäänkuin satamalla?»
»Ei osu», myönsi Pete.
»Ja saapuuko hulluja taskussaan sellaisia setelitukkoja, jotka tupehduttaisivat kajootin kidan, joka viikko kolkuttamaan ovellesi ja pyytämään sinua ottamaan heidän rahansa?»
Kuin talvinen päivänsarastus levisi ymmärtämyksen ilme hitaasti Peten tummille kasvoille. Hänen suunsa avautui leveään virnistykseen.