»Hei, Pete», huudahti hän, »haluatko kuulla tätä?»
Hän luki: »Milloin ovi ei ole ovi? Kun se on raollaan!»
Hän purskahti nauraa kaakottamaan.
Peten synkille kasvoille ilmestyi hiljaisen kärsimisen merkkejä.
»Entä tahdotko kuulla tätä?» jatkoi Punainen Mack innostuneena. »Minkä tähden kello muistuttaa koiraa? Koska sillä on kieli. Ha, ha, ha, ha, ha! Osaatko mitään sen vertaista? Olisinpa totisesti mielissäni, jos olisin samanlainen vitsiniekka kuin se mies, joka on tämän sommitellut. Totisesti olisin!»
Peten synkkien silmien taakse haudattu tuska leimahti liekkiin. Äkillisen mielijohteen vallassa hän alkoi penkoa omaa huopakääröään, otti esille huuliharpun ja vei sen suullensa.
»Ja kuulehan tätä», jatkoi Punainen Mack, joka ei ollut huomannut näitä valmistuksia. »Minkä tähden kirjoituspöytä muistuttaa ihmistä. Koska sillä on —»
Mutta huuliharpusta särähti »Koti-ikävän» kaihoiset sävelet. Punaisen Mackin leuka hervahti alas, ja hänen pienet silmänsä menivät leveimmilleen, kun onnettomuuden koko laajuus selvisi hänelle. Sitten hän sulki silmänsä, puri hampaansa yhteen ja kesti.
Sillä sen huuliharpun sisällä ei kaikki ollut niinkuin olisi pitänyt olla. Monen myrskytuulen ajamaa hiekkaa oli tunkeutunut pienen soittovehkeen tärkeimpiinkin osiin. Ahavat ja paahtava aurinko olivat vääntäneet ja käyristäneet sitä, eikä sen valmistaja olisi suinkaan tuntenut sen ääntä. Mutta Pete soitti silmät säihkyen ihastuksesta. Hänen katseensa oli tähdätty johonkin kaukaiseen, viehättävään näkyyn, hänen poskensa pullistuivat miltei läpikuultaviksi, ja hänen kulmakarvansa nousivat ja laskivat hänen ilmoille houkuttelemiensa sulosointujen mukaan. Ja jos joku läppä olikin sulkeutunut, niin mitäpä Pete siitä välitti? Luoja oli lahjoittanut hänelle keuhkot, joissa riitti voimaa jäämäänkin, ja yhden ainoan tukkeutuneen läpän vuoksi hän puhalsi myrskytuulen kaikkia muita vasten.
Jos joku kieli särähti, lisäsi hän painetta, ja tiukkasi sitä, kunnes siitä oli lähtenyt kammottava ääni — peloittava ja kuolematon. Samanlaiselta kuin säkkipillin hälytys uupuneen sotilaan korvissa ja kuin omnibusvaunun räminä heikkohermoisesta tuskastuneesta vatsatautisesta — samanlaiselta kuulosti Peten soitto Punaisesta Mackista.