Punainen Mack veti taskustansa vihreän, jäykän setelikäärön ja taivutti sen auki.
»Yksi, kaksi», laski hän, erottaen sormellansa setelit toisistaan.
»Miten on käynyt niille kahdenkymmenen dollarin seteleille, joita oli tukun pinnassa silloin, kun viimeksi sen näimme?» kummeksi Kääpiö.
»Hän on varmaankin vaihtanut niistä yhden ja pannut pienet rahat ulommaisiksi», arveli Punainen Mack. »Kolme, neljä», jatkoi hän laskemista, »viisi, kuusi —»
Hän keskeytti laskemisen, hänen kätensä vapisivat, ja hänen silmänsä levisivät vaarallisesti.
»Mikä on hätänä?» tiedusti Kääpiö levottomana.
Kului hetkinen, ennenkuin hänen kumppaninsa kykeni vastaamaan. Vihdoin
Mack kostutti kuivia huuliansa.
»Katso!» käski hän käheästi ja sysäsi setelitukon Peten käsiin. Ja Pete huomasi katselevansa seitsemännen setelin nurkkaan kuvatun Porfirio Diazin puolittain hurjia, puolittain säyseitä kasvoja. Hän nousi pystyyn tuoliltaan.
»Meksikolaista rahaa!» täräytti hän.
Sitten hän lysähti takaisin istumaan ikäänkuin jättiläiskäden painamana.