Pete avasi suunsa puhuakseen, mutta Punaisen Mackin kasvonvääristys sai hänet pysymään vaiti.
»Minä siis hoidan tytön», jatkoi Jerry, »ja te kaksi otatte osallenne vanhuksen. Jos hän nostaa tappelun — pidelkää häntä hellävaroen. Hän on kukkaromme, kuten tiedätte, ja häntä on käsiteltävä hyvin.»
»Jättäkää hänet minun hoiviini!» kehoitti Mack. »Minä kyllä huolehdin hänestä.»
»Selvä on, pojat. Pitäkää mielenne rohkeana! Luottakaa minuun! Jos joudumme ahtaalle, niin minä selvitän teidät pulasta. Älkää pelätkö! Kun tulee ratkaiseva kohta, pitäkää vain silmällä minua! Näkemiin!»
Hänen hyvästeltyänsä kumppanukset jäivät töllistelemään mykkinä, mutta oven sulkeuduttua hänen jälkeensä sai Punainen Mack puhekykynsä takaisin.
»Kaikista kurjimmista, matelevaisimmista, halpamaisimmista, saastaisimmista, käärmemäisimmistä, kelvottomimmista, lörppäsuisimmista kirotuista hupsuista», alkoi Punainen, »hän on —»
»Kehnoin, kelvottomin, kielevin —» aloitti vuorostaan Pete.
»Ole hiljaa, Pete. Minä puhun. Sisuni kuohuu. Pete, kun pääsen suoraksi tästä suulaasta, pelkurimaisesta, paksupäisestä, pehmeäkätisestä, lujakielisestä valehtelijasta ja konnasta —»
»Minä katkaisen hänet kahtia ja viskaan kappaleet menemään», pääsi
Peteltä.
»Salli minun puhua, Pete!» pyysi Punainen Mack.