»Housut ja paita. Miksi niin?»
Jerry kääntyi. Nuorapunoksisten ratsastushousujen lahkeet olivat vielä pauloittamatta ja sinisen flanellipaidan kaulus oli auki. Sen yläpuolella olivat punehtuneet kasvot ja kirkkaat silmät tuuhean, tumman, sekavan tukan reunustamina.
»Kuulkaahan!» kivahti Jerry Aiken. »Nyt ei olla lähdössä naamiaisiin.
Joutukaa! Kiskokaa loppuvaatteet yllenne!»
Mutta Nancy tarkasti sivustapäin itseänsä peilistä.
»Mistä saitte mittani?» kysyi hän. »Nämä sopivat erinomaisesti.»
»Hyvä!»
Jerry tarttui hänen olkapäihinsä ja sysäsi hänet istumaan tuolille. Puristaen toisella kädellä tytön nilkkaa hän toisella sieppasi toisen tuomansa saappaan ja veti sen jalkaan. Tehtyänsä saman tempun toiselle saappaalle hän otti sombreron ja painalsi sen paikallensa tytön päähän.
»Aika on lopussa!» tiuski Jerry. »Mars matkaan!»
Ja hän kiskaisi tytön pystyyn.
»Mutta», pani tyttö vastaan, »tarkoituksenne ei toki ole viedä minua ilman ainoatakaan matka-arkkua? Ilman minkäänlaisia välttämättömiä tarpeita?»