»Ystäväiseni», murahti Punainen Mack ja heilautti Aikenille kättänsä muodollisen kohteliaasti, vaikka hänen leukansa tiukkaantui kovasti, »te saatte näyttää taitoanne. Minä väistyn syrjään.»
»Kiitos!» vastasi Jerry nauraen.
Hän kääri paperipalasen rullalle ja punoi sitä, jotta se palaisi hitaammin, sytytti sen ja pani sen maahan. Sen päälle hän sijoitti pieniä, kuivia oksia.
Hän puheli edelleen: »Kokkina, Punainen, teillä on hyvät aikomukset, mutta siinä onkin suunnilleen kaikki. Se tämänaamuinen kahvi muistutti lipeätä enemmän kuin mikään ikinä maistamani juoma.»
Tällöin Kääpiö jonkun verran levottomana tarttui Punaisen Mackin käsivarteen. Hänen otteensa oli rautainen.
»Älä tee mitään äkkipikaista, Punainen!» varoitti hän huolestuneesti.
»Malta mielesi, maltathan?»
»Kyllä minä koetan», urahti Mack.
»Sanat eivät olleet kuulia», jatkoi Kääpiö suostuttelevasti. »Antaa niiden lentää. Tämä miekkonen on tuollainen lepertelevä hupakko. Mutta hirteenhän joutuu hupakonkin tappamisesta.»
»Katsohan häntä nytkin!» ähkyi Punainen. »Hän virnistelee itsekseen.
Jos vain saisin kerran kouraista häntä kaulasta ja —«
»Hillitse itseäsi, Mack! Ajattele, kuinka helposti ansaitsemme rahaa tästä puuhasta!»