»Kannattaako se?»
»Varmasti kannattaa. Äläkä sitäpaitsi unohda, että meidän vuoromme tulee myöhemmin, Punainen!»
Punainen huokaisi syvään. »Minussa ei herätä halua vääntää hänen niskojansa nurin se, mitä hän sanoo», virkkoi hän Kääpiölle surullisesti, »vaan se, miten hän sen sanoo».
Mutta lieneepä Jerry Aiken ollut vaikka kuinka suulas, hän ryhtyi työhönsä ikäänkuin olisi ollut voittamattoman mestarillinen leirikokki. Minuutin kuluttua kohosi lepattava pyramidi keltaisia liekkejä Nancyn nuotiolle tuomista kuivista risuista, ja sitten Jerry aloitti varsinaisen ruoanvalmistuksen.
John Scovil avusti häntä, mutta miljoonamiehen tehtävät supistuivat säilykerasioiden aukomiseen ja sentapaisiin apupalvelijan tehtäviin; taitoa kysyvä työ oli yksinomaan Aikenin. Hän hyöri ripeästi ikäänkuin olisi ollut täysin perehtynyt sellaisiin tehtäviin.
Kokoonpantava uuni otettiin esille ja sijoitettiin ensimmäiselle tulelle, ja sen kuumentuessa Scovil viritti toisen roihun, samalla kuin Aiken sekoitti säilykemaitoa kahteen peltipannuun, joihin oli pantu ohuelti taikinaa. Ne olivat kuumassa uunissa paistumassa viiden minuutin kuluttua puuhailun alkamisesta.
Suloinen, voimakas tuoksu houkutteli Nancy Scovilin nuotion ääreen. Sitten Jerry sekoitti taikinan tähteen vedellä veteläksi, pani sekaan maissipasteijoja ja asetti sen toiselle tulelle sihisemään. Myöskin silava alkoi ruskettua, ja väkevä tuoksu tunkeutui seurueen muiden jäsenten sieraimiin huumaavasti kuin hälytystorven ääni korviin.
Nancy lähentäytyi yhä likemmäksi ruoanvalmistuksen näyttämöä, ja hänen silmänsä välähtivät innostuneen näköisesti, kun Jerry pani kahvipannun tulelle. Maissikyrsiä, kuumaa leipää, kahvia, silavaa! Eikä siinä ollut kaikki. Jerryn näppärät sormet, yhtä taitavina kuin kortteja jakaessansa, ottivat ihailevan Scovilin käsistä kaksi rasiata punertavaa lohta. Paistettavaksiko pannussa? Vaiko keitettäväksi? Ei, ei! Aiken kohotti kauhistuneena kättänsä kuullessansa Scovilin ehdottavan sellaista, ja seuraavalla hetkellä hän nopeasti kaaputti juustoa hienoksi. Sen hän sekoitti loheen ja lisäsi kastiketta, ennenkuin pani lohen paistuvan leivän luokse uuniin. Juhla-ateria!
Punainen Mack ja Kääpiö keskustelivat takalistolla miettivästi.
»Minusta tuntuu, Punainen», huomautti Pete, »että lankamme ovat vähän niinkuin sekaisin tuohon Aiken-miekkoseen nähden. Hän ei käsittele noita kahta tulta suinkaan helläjalan tavoin. Luulenpa, että vanha Shorty, joka oli niin kauan L-merkkiläisten kokkina, olisi ehkä saattanut ottaa oppia tästä Aikenista. Haistoitko paistuvaa leipää, kun hän aukaisi uunin luukkua?»